Outi Kulusjärvi kestävä matkailu

Matkailuntutkija reissaa paikalliset mielessään

Matkailun vaikutukset pieniin kyläyhteisöihin alkoivat kiehtoa Outi Kulusjärveä, kun hän eräänä kesäpäivänä syventyi Tuiran uimarannalla matkailumaantieteen tenttikirjaan.

”Mietin, miten siistiä, että joku on kirjoittanut tästä ja tätä voi opiskella”, nyt matkailumaantieteen väitöskirjaansa viimeistelevä Kulusjärvi kertoo.

Matkailututkimuksen maailmaan imaissut tenttikirja käsitteli matkailun kehittämistä ja vaikutuksia Lapin kyläyhteisöissä. Lapsesta asti pohjoisessa matkaillut Kulusjärvi on maantieteen opintojen ja väitöskirjatutkimuksen myötä yhä kiinnostuneempi matkailun vaikutuksista yhteisöjen ja luonnon kestävyyteen.

”Oli tosi mielenkiintoista lukea, miten paikalliset kokevat matkailijoiden tulon kyläyhteisöihin. Ei katsotakaan matkailijoiden näkökulmasta, vaan mietitään, miten paikalliset kokevat.”

Tutkijantyö on ollut Kulusjärven mieleen.

”Minusta on kiva tutkia, oppia muilta ympäri maailmaa ja vielä saada opettaa muille nykyhetken uusinta tietoa. Se on motivoivaa.”

 

Berliiniin en lentäisi

Opiskelujen ja väitöskirjatyön myötä Kulusjärven oma suhtautuminen matkustamiseen on muuttunut. Myös työhön liittyvää matkustamista Kulusjärvi harkitsee tarkkaan.

”Itse en lentäisi vaikkapa Berliiniin, sillä sinne pääsee muillakin keinoilla. Päätin tosin lentää työmatkalla Yhdysvaltoihin, kun ajattelin että käyn vain sen yhden kerran maantieteilijöiden konferenssissa, niin ei tarvitse sitten enää myöhemmin käydä.”

Kulusjärvi iloitsee siitä, että myös matkailun tutkimuksessa on tilaa tänä päivänä moniäänisemmälle keskustelulle.

Tutkijana hän kyseenalaistaa perinteisen käsityksen kasvusta kehityksen mittarina. 

”Toivon, että kasvusta keskustelemisesta siirryttäisiin puhumaan paikallisesta hyvinvoinnista. Ei aina mietittäisi, miten matkailua kehitetään, vaan pohdittaisiin halutaanko sitä ylipäätään kehittää. Onko syrjäseuduilla sittenkin jotain, mitä pitäisi säilyttää, eikä vain kehittää pois?”

 

Poliittinen matkailija

Suorittamisen ja Instagramiin sopivien matkakohteiden sijaan Kulusjärven reissun päämääräksi valikoituu usein rentouttava järvenranta tai kansallispuisto.

”Se on myös sellaista kulttuurimatkailua. Voi päätyä ihmeellisiin paikkoihin, kuten jollekin pienelle Lapin huoltoasemalle.”

Pienimuotoisemman matkailun suosimisen taustalla on ajatus siitä, tarvitseeko aina päästä jonnekin kauas ollakseen onnellinen. Ilmastokeskustelun aikaansaama muutos näkyy Kulusjärven mielestä nykyisin monien tavoissa matkustaa. 

”Nyt jo usealla on erilainen näkökulma matkailuun, varsinkin nuoremmilla. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että pitää lentää, vaan mietitään miten voi matkustaa maata pitkin. Mahtavaa, jos sellaisia joku miettii!”

Kulusjärvi muistuttaa kuluttajan olevan poliittinen toimija. Matkailijan valintoja voi verrata vaateostoksiin: ostaako halpatuotantoa vai pitkään kestämään tehtyjä vaatteita. Matkailun ei tarvitse olla ensisijaisesti kuluttamista.

”Raha ei vain sattumanvaraisesti mene johonkin, vaan rahoillaan tukee jonkun yrityksen toimintaa.”

Matkapakettien ostamisen sijaan voi poiketa syrjäiseen kahvilaan, johon suurin osa ei tule menneeksi. Samalla tukee suoraan paikallisia yrittäjiä.

Lähiympyröitäänkin voi oppia arvostamaan, kun niitä katselee uusin silmin.

”Sitähän matkailijan katse parhaimmillaan on, että se näyttää arvon, joka jossain tavallisessa on.”

 

Tämä juttu on #UniOulu-lehden sisältöä.

 

Viimeksi päivitetty: 7.2.2020