Kulttuuriantropologian professori Hannu I. Heikkinen

Pienen ihmisen näkökulma on antropologille merkityksellinen

Hannu l. Heikkisen mielestä on loputtoman kiehtovaa, kun tutkittavien tarinat ohjaavat kulttuuriantropologin katseen uuteen suuntaan.

Hannu l. Heikkisen isä sanoi aina, että poika on sairaan utelias. ”Olin kova kyselemään ja kaikesta tosi kiinnostunut”, kulttuuriantropologian professori myöntää hymyillen.

Lapsuuteen nykyisin Lapinlahteen kuuluvalla varpaisjärveläisellä maatilalla Tahkovuoren laskettelukeskuksen ja Siilinjärven kaivosten kupeessa itäisessä Suomessa kuului lehmiä, peltoa ja metsää – ja vahvana luonto. ”Olen aina ollut luontoihminen.”

Oma ala ei löytynyt heti lukion jälkeen, vaan Heikkinen kokeili ensin nuoriso-ohjaajan tointa ja kouluttautui sitten puusepäksi. Lama vei kuitenkin työt, ja oli uuden alan pohdinnan aika.

”Hain Oulun yliopistoon kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan. Palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Arkeologia, maantiede, kulttuuriantropologia ja museologia olivat kaikki sellaisia aloja, jotka kiinnostivat, ja niissä erityisesti se pienen ihmisen näkökulma, jota kentällä pääsi tutkimaan.”

Kulttuuriantropologin tärkeimmät työvälineet ovat muistivihko, kamera ja nauhuri. ”Osallistuva havainnointi on haastattelujen lisäksi tutkimusmenetelmistämme tärkein. Usein käy niin, että tutkija ajattelee menevänsä tutkimaan tiettyä asiaa, mutta tutkittavien näkökulmasta nouseekin esiin jotain tärkeämpää.”

Lampaat laiduntavat grönlantilaisessa Qassiarsukin kylässä viikinkiaikaisten muinaismuistojen keskellä. Ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus kurittaa Grönlannin lammastaloutta. Kuva: Hannu I. Heikkinen

Ilmastonmuutos haastaa pohjoisen kansoja

Heikkisen oman tutkimuksen painopiste on ihmisten ympäristösuhteissa.

”Luonnonkäyttöön liittyy monenlaisia intressiristiriitoja. Myös ilmastonmuutos aiheuttaa lukuisia haasteita pohjoisissa yhteisöissä. Esimerkiksi eteläisen Grönlannin rannikolla kuivuus on jo niin kovaa, että tärkeä elinkeino, lampaiden kasvatus, vaatii tuontiheinää Tanskasta”, Heikkinen tietää.

Kun tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia yksittäiseen yhteisöön tai paikkaan, pitää unohtaa aiheen globaali diskurssi. ”Valmiit selitykset ovat vaarallisia. Esimerkiksi valtavien jäätiköiden Grönlannista ei heti uskoisi, että sitä riivaa kuivuus.”

Myös teollinen luonnonvarojen hyödyntäminen ja siihen liittyvä ristiriitaisuus ovat olleet Heikkisen tutkimuksen kohteena maisterintutkielmasta ja väitöstutkimuksesta lähtien. ”Ihmiset pelkäävät, että heidän elinympäristönsä menee pilalle ja oma asuinviihtyvyys kärsii. Ajatellaan, että side luontoon on uhattuna. Samalla tiedetään, että esimerkiksi kaivos tuo työpaikkoja.”

Myös matkailu huolettaa. Miten sille käy, jos kaivos tuhoaa luonnon vetovoimaisuuden? Entäpä miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan matkailuun? Ja kuten tämä kevät on osoittanut, pandemia voi hetkessä lopettaa ihmisten liikkumisen ja kokoontumisen.

Matkailu ja kaivokset ovat akuutteja huolenaiheita myös Grönlannissa. ”Tilanne on ristiriitainen. Digitalisaatiomme ja ilmastonmuutoksen ehkäisy vaatii mineraaleja ja metalleja, joita saadaan kaivoksista. Paineet uusien kaivosten perustamiseen kasvavat. Nämä samat haasteet ovat pinnalla myös Suomen Lapissa. Ruotsin puolella suurin osa kaivoksista sijoittuu saamelaisalueille, mikä aiheuttaa lisää ristiriitoja.”

Heikkinen muistaa, kun alkoi reilu kymmenen vuotta sitten puhua Pohjois-Suomen matkailuyrittäjien kanssa ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. ”Ihmiset olivat jo tuolloin hyvin halukkaita puhumaan ja miettimään sopeutumiskeinoja. He olivat jo aikoja sitten tunnistaneet ilmastonmuutoksen olevan totta, vaikka laajempi julkinen keskustelu oli vasta alkamassa.”

Toivon antropologia kiinnostaa

Maaseutuelinkeinot, kaivokset, matkailu ja luonto. Heikkinen myöntää, ettei ole lopulta päässyt kauas omilta juuriltaan.

”Oman historiani kautta ymmärrän näitä teemoja hyvin. Vanhempieni maatilalla otettiin sivuelinkeinoksi matkailu jo 1970-luvulla. Nykyään veljeni pitämän tilan elinkeino on puhtaasti matkailu. Siilinjärven kaivoksen kipsivuoret näkyivät, kun kiipesi harjun tai vaaran huipulle, ja moni sukulainen oli kaivoksella töissä. Ymmärsin jo nuorena, että kaivos on pienelle paikkakunnalle tärkeä työllistäjä ja tilammekin oli riippuvainen Siilinjärven kaivosten tuottamasta keinolannoitteesta”, Heikkinen miettii.

Kun tutkitaan ihmisiä, on tutkijan syytä pitää korvat avoinna. ”Kuuntelen yksittäisen ihmisen näkemystä. Annan ihmisen avata omat huolenaiheensa ja määritellä omat haavoittuvuustekijänsä. Pienen ihmisen näkökulma on tutkijalle merkityksellinen. Kenttätyö on kaiken ydin, se on se seikkailu. Ihminen on aina erilainen omassa ympäristössään kuin vaikkapa jossain kliinisessä tilassa.”

Hylätyn kaivoskaupungin, Ivittuutin, vesitetty avolouhos ja huoltorakennus. Digitalisaation ja liikenteen sähköistymisen aiheuttama paine uusille kaivoksille on akuutti huoli ja ja toisaalta myös mahdollisuus Grönlannissa. Kuva: Hannu I. Heikkinen

Tulevaisuudessa Heikkistä kiinnostaisi paneutua tutkimussuuntaukseen, josta hän innostui ollessaan tutkijavaihdossa Kölnissä syksyllä 2019.

”Toivon ja hyvän antropologiat, anthropologies of hope and good, kääntävät tutkijan katseen sinne, missä on toivon pilkahdus tai missä menee hyvin. Tutkittaisiin sitä, mitkä tekijät mahdollistavat hyvät asiat. Antropologiassahan on hyvin pitkälti keskitytty tutkimaan sitä, kun jossain kohdataan ongelmia. Tätä on kutsuttu myös synkäksi antropologiaksi, dark anthropology. Tiede on perinteisestikin hyvin ongelmakeskeistä. Hyvin usein kyseessä on myös jokin vastakkainasettelu ja ristiriita.”

Tämä on tutkijallekin pitkän päälle raskasta. ”Muun muassa ilmastonmuutos ja biodiversiteetin kato ovat sellaisia teemoja, joita tutkitaan tällä hetkellä vielä melko yksisilmäisesti. Pitäisi muistaa, että niissä on kyse monimutkaisista asioista ja ratkaisuista, ja usein on olemassa toinenkin näkökulma. Toisaalta näinä ilmastoangstin ja tuomiopäivän odottelun aikoina on syytä korostaa, että ilman toivoa paremmasta huomisesta on oikeastaan aika surkeaa elää”, Heikkinen tiivistää. 

Teksti: Kati Valjus

Kuvat Hannu I. Heikkisestä: Mikko Törmänen

 

Viimeksi päivitetty: 9.4.2020