Niina Kunnas, Vähemmistön identiteetti elää kielessä

Vähemmistön identiteetti elää kielessä

Pohjoismaisten vähemmistökielten elvytystä edistetään kahdella uudella hankkeella: meänkielen ja kveenin kääntäjille tarjotaan ensimmäistä kertaa kääntäjäkoulutusta, ja meänkielelle luodaan ensimmäinen korpus. Hankkeissa mukana oleva Niina Kunnas Oulun yliopistosta avaa aihepiiriä laajemmin.

Maailmassa on määritelmästä riippuen 6000–7000 eri kieltä, ja suuri osa niistä on vaarassa hävitä. Yleensä syynä on, että valtakieli syö vähemmistökielen, kertoo suomen kielen dosentti Niina Kunnas.

”Jos omaa kieltä ei ole mahdollista käyttää kaikilla elämänalueilla, voi olla helpompaa vaihtaa valtakieleen, jolla on enemmän oikeuksia ja arvostusta”, hän sanoo. ”Häviäminen on kiihtyvää, sillä uhanalaisten kielten puhujat ovat usein iäkkäitä ja vievät kielen mukanaan hautaan.”

Yksi tuoreimmista esimerkeistä on Latvian alueella puhuttu liivi, jonka viimeinen äidinkielinen puhuja kuoli vuonna 2013. Uhanalaisia kieliä on kaikissa kielikunnissa ympäri maailmaa, mutta kielen ahdinko voi myös vaihdella: yhden alueen vähemmistökieli voi olla toisella vallitseva.

”Esimerkiksi ruotsi on Suomessa vähemmistökieli, mutta Pohjanmaan rannikolla enemmistökieli.”

Eräs huomattava alue, jolla vähemmistökielet ovat ahtaalla, on Venäjä. Unescon vuonna 2010 tekemän listauksen mukaan Venäjän alueella on yli sata uhanalaista kieltä. Suomalais-ugrilaisten kielten ohella joukossa on mm. kaukasialaisia kieliä.

”Venäjä antaa vähemmistökielten olla, mutta ei tue niiden säilymistä poliittisin päätöksin, päinvastoin”, Kunnas luonnehtii.

Suuri takaisku oli vuonna 2018 säädetty laki, joka teki vähemmistökansojen tasavaltojen kansalliskielten opetuksesta vapaaehtoista. Seurauksena on ollut opetuksen kuihtuminen. Pakollista on enää vain venäjän opetus.

”Udmurtiassa tunnettu kieliaktivisti protestoi lakia tekemällä polttoitsemurhan udmurtin puolesta. Vähemmistökielten elvytysyrityksiä on, mutta paikalliset poliittiset päätökset voivat olla esteenä”, Kunnas kertoo.

 ”Esimerkiksi Karjalan tasavallassa karjalan kielellä ei ole tunnustettua virallista asemaa. Lisäksi kunnallisten kielipesien – päivähoitopaikkojen, joissa lapsille puhutaan ainoastaan vähemmistökieltä – perustaminen on kielletty. Vieljärvellä on kuitenkin yksityinen kielipesä Karjalan kielen kodi -toimintakeskuksen yhteydessä.”

”Kieli ei ole pelkkä ajattelun ja kommunikaation väline, vaan ihmisen ajattelun ja identiteetin perusta", dosentti Niina Kunnas sanoo.

 

Pohjoismaissa vähemmistökielten asema on parantunut

Venäjän kielipolitiikan yleisperusteluna on, että vähemmistökielten vaaliminen on segregaatiopolitiikkaa, joka syrjii venäjänkielistä enemmistöä. Kunnaksen mukaan maassa törmää myös ajatukseen, joka vielä 1960-luvulla eli vahvana meilläkin.

 ”Pohjoismaissa puhuttiin silloin ’puolikielisyydestä’, joka uhkaa, jos lapsen kotona puhutaan jotakin muuta kuin valtakieltä. Taustalla oli virheellinen oletus, ettei lapsi voi oppia kahta kieltä kunnolla yhtä aikaa.”

1990-luvulta alkaen tutkimukset ovat osoittaneet kaksikielisyyden olevan hyväksi muun muassa lasten kognitiiviselle kehitykselle. Vanha asenne pilkahtelee silti yhä.

”Eräs väitöskirjaohjattavistani tekee tutkimusta, joka osoittaa suomalaislasten pitävän ’yksi valtio, yksi kieli’ -ajatusta normina”, Kunnas kertoo.

Vähemmistökielten laaja hyljeksintä on pohjoismaissa kuitenkin jo menneisyyttä.

”Pahin tilanne oli yleisten koulujärjestelmien synnyn aikaan, kun lapsia vietiin syrjäseuduilta kouluasuntoloihin ja pakotettiin luopumaan omasta kielestään. Se on ollut lähihistorian suurimpia traumoja vähemmistökielten puhujille.”

Suomen osalta aihetta avaa esimerkiksi tietokirja Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (2019). Saamenkielinen perusopetus alkoi Suomessa 1970-luvun puolivälissä, ja nykyisin saamen eri muodoilla on virallinen alkuperäiskansan kielen asema niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin.

”Se tuo oikeuden saada viranomaispalveluja ja opetusta omalla kielellä. Lisäksi saamen kielten elvytys saa paljon tukea. Parhaiten voi pohjoissaame, mutta esimerkiksi koltansaame Suomessa ja eteläsaame Ruotsissa ovat erittäin uhanalaisia.”

Kääntäjien puute meänkielen ja kveenin haittana

Saamen kielten ohella pohjoismaissa on lukuisia vähemmistökieliä, joita ei ole määritelty alkuperäiskansan kieliksi mutta jotka on tunnustettu lainsäädännössä. Näitä ovat muun muassa meänkieli, suomi ja jiddiš (Ruotsissa), kveeni (Norjassa), karjala (Suomessa) sekä yhteisenä romani.

”Näiden lainmukaiset oikeudet eivät aina toteudu käytännössä, kun vaikkapa virastossa ei ole kyseisen vähemmistökielen osaajaa”, Kunnas sanoo. ”Selvästi uhanalaisin näistä on kveeni. Pohjois-Norjassa kveeniä voidaan opettaa kouluissa ja sitä näkee esimerkiksi tiekylteissä norjan ja saamen rinnalla, mutta sen puhujia on hyvin vähän.”

1700-luvulla Pohjois-Norjaan muuttaneiden pohjoissuomalaisten murteista juontuvaa kveeniä elvytetään mm. kielipesien ja Kveeni-instituutin voimin. Toisella peräpohjalaisvaikutteisella vähemmistökielellä, Tornionjokilaakson meänkielellä on puolestaan kymmeniätuhansia puhujia, mutta arvostuksen nousu on sillekin uutta.

”Aiemmin meänkieltä saatettiin nimittää paskakieleksi, mutta nyt sitä halutaan vaalia. Ruotsissa meänkielellä tehdään radio-ohjelmaa ja sillä on virallinen vähemmistökielen asema koko Ruotsissa. Esimerkiksi meänkielistä opetusta ei kuitenkaan pystytä aina järjestämään, ja vanhemmat ovatkin kampanjoineet sen puolesta.”

Kveenin ja meänkielen oikeuksien toteutumista haittaa se, ettei niillä ole ainuttakaan auktorisoitua kääntäjää, jonka osaamista voisi hyödyntää virallisissa yhteyksissä. ”Kääntäjiä on vähän eikä monellakaan ole käännösalan koulutusta. Ruotsissa käännöstoimistot ovat markkinoineet heikkolaatuisia pseudomeänkielisiä käännöksiä.”

Tilannetta pyritään parantamaan vuonna 2021 alkavalla kveenin ja meänkielen kääntäjäkoulutuksella. Sen ohella Kunnas on mukana hankkeessa, jossa tuotetaan ensimmäinen meänkielen korpus, sähköisesti käytettävä kielitieteellinen hakukanta.

”Laaja puheaineisto litteroidaan ja koodataan kielitieteellisesti. Korpuksesta voidaan sitten hakea vaikkapa nykymeänkielen objektien sijapäätteet.”

Oma kieli on identiteetin ja ajattelun perusta

Korpushanke edustaa keinoa, jolla on suuri merkitys kielten elvyttämisessä: tutkimusta. ”On osoitettu, että mitä enemmän kielistä tehdään tutkimusta, sitä paremmat mahdollisuudet niillä on elpyä”, Kunnas sanoo. ”Kielen elvyttäminen edellyttää muun muassa oppimateriaalia, eikä sitä voi tuottaa ilman tutkimusta.”

Myös edellä mainitut kielipesät on todettu toimivaksi keinoksi. ”Kielipesiä käytetään ympäri maailmaa, ja Suomessa inarinsaame saatiin elvytettyä pitkälti kielipesän avulla.”

Muutama vuosi sitten tapahtuneessa elvytyksessä hyödynnettiin lisäksi mestari–kisälli-mallia: aikuiselle kielenopiskelijalle määrättiin äidinkielinen inarinsaamen puhuja, jonka arkielämään opiskelija osallistui.

”Kieli tuli tutuksi arkisissa puuhissa. Mestari–kisälli-malli osoittautui todella tehokkaaksi, ja sitä käytetään tulevaisuudessa varmasti muuallakin.”

Mutta miksi vähemmistökielten vaaliminen ja elvyttäminen sitten on niin tärkeää? Eikö kieli ole vain väline, jonka voi vaihtaa uuteen, jos entinen sakkaa?

Juuri tämä on harhaluulo, Kunnas toteaa. ”Kieli ei ole pelkkä ajattelun ja kommunikaation väline, vaan ihmisen ajattelun ja identiteetin perusta. Monet vähemmistökieliset kokevat, etteivät kykene ilmaisemaan itseään hyvin valtakielellä. Ja kaksikielisen ihmisen vanhetessa käy usein niin, että toisena opittu kieli unohtuu ja jäljelle jää vain äidinkieli.”

Tällöin kielitaitoinen lähipiiri ja hoitohenkilökunta on henkisen hyvinvoinnin ehto. Mutta vähemmistökielen käyttö voi olla terveyden ja hengenkin kannalta ratkaisevaa.

”On pohdittu, ovatko maahanmuuttajat saaneet koronatietoa ja -ohjeita riittävästi omalla kielellään. Asiaan havahduttiin myöhään, mutta nyt tietoa tarjotaan esimerkiksi arabiaksi ja somalin kielellä.”

Teksti: Jarno Mällinen, kuvat: Mikko Törmänen

 

 

Viimeksi päivitetty: 12.6.2020