A picture containing sky, water, person, sport

Kesähaku varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmaan

Oulun yliopisto hakee elokuun kesähaulla opiskelijoita varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmaan.

Varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmaan on avoinna 14 paikkaa kesähaussa. Hakuaika koulutukseen alkaa 1.8.2019 ja päättyy 14.8. kello 15.

Varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman opiskelijoista valmistuu pienen lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen pedagogisia asiantuntijoita kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja kehittämisen tehtäviin. Koulutus tarjoaa pätevyyden toimia varhaiskasvatuksen opettajana, esimerkiksi esiopetuksessa.

Koulutus edellyttää opiskelijalta pääosin kokopäiväistä opiskelua. Opetuksen todennäköinen alkamispäivä on 28.10.2019. Opetusta voi ajoittua myös ilta-, viikonloppu- ja kesäajalle. Koulutukseen hyväksytyille laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa voidaan lukea hyväksi aikaisemmin suoritettuja korkeakouluopintoja. Hyväksiluvuista riippuen opinnot on mahdollista suorittaa 2–3 vuodessa.

Varhaiskasvatuksen koulutusmääriä lisätään parhaillaan koko Suomessa. Etenkin Pohjois-Suomen kunnissa yliopistollisen koulutuksen saaneita ammattilaisia on vaikea löytää varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin.

Lisätietoja: www.oulu.fi/kesahaku

Lue lisää: Oulun yliopisto lisää merkittävästi lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelupaikkoja

Viimeksi päivitetty: 14.8.2019