Professori Alun Hubbard kiipeää jäätikkökaivossa

Vieraileva jäätikköprofessori janoaa arktisia seikkailuja

Arktiselta alueelta Etelämantereelle. Glasiologian professori Alun Hubbard nauttii kaukaisista erämaista ja pohjoisista seikkailuista. Vierailevana professorina Oulun yliopistossa hänellä on tilaisuus laajentaa perspektiiviään.

Miten glasiologian professori Alun Hubbardista tuli tutkija? Hän muistelee lämmöllä kolmea hänen nuoruutensa henkilöä, joilla oli siihen suuri vaikutus. Inspiroiva fysiikan opettaja rohkaisi opiskelijoita kysymään vaikeita kysymyksiä ja luottamaan intuitioon. Maailmaa nähnyt maantiedon opettaja, vanhanaikainen diaesitys ja anekdootit hänen matkoistaan herättivät nuoren Hubbardin kaukokaipuun. 

Oma osansa oli legendaarisella partiojohtajalla, ekologilla hänen kotikaupungistaan Aberystwythista. Hän johti partiolaiset villeihin seikkailuihin. Hubbard muistaa elävästi yhden näistä retkistä. Partioryhmä lähti avomeren saarelle kaivamaan pesäkoloja harvinaisille maassa pesiville merilinnuille. Ryhmä jäi jumiin saarelle ja oli kadoksissa kokonaisen viikon. Se oli yksi hänen elämänsä parhaista viikoista. 

Hubbard on aina ollut utelias ympäröivää maailmaa kohtaan ja oppii mielellään, miten asiat toimivat. Nuorena hän purki esimerkiksi autoja, moottoreita ja televisioita osiin ja tutki, mitä niiden sisällä oikein tapahtuu. Joskus hän jopa onnistui korjaamaan niitä. 

Hänen kasvuympäristönsä karulla Walesin rannikolla tarjosi loputtomat mahdollisuudet meren, hiekkadyynien, turvemaiden, kallioiden ja kukkuloiden tutkimiseen. Syntyi elinikäinen rakkaus vastaaviin paikkoihin – varsinkin sellaisiin, joissa vuoret kohtaavat meren.  

Hubbard on elänyt pitkälti kuten hänen maantiedonopettajansa ja partiojohtajansa. Hänellä on liikkuvan akateemikon ja seikkailijan elämä. Hän on viettänyt viimeiset kolme vuosikymmentä tehden tutkimusta – sekä purjehtien ja vuorikiipeillen – korkeilla leveysasteilla esimerkiksi Etelämantereella, Alaskassa, Patagoniassa, Uudessa-Seelannissa, Grönlannissa ja Huippuvuorilla. 

Maiseman, valtameren ja ilmakehän yhteydet jäähän, sen monissa muodoissaan, kiehtovat häntä. Hubbard on tutkinut pääasiassa sitä, miten jäätiköt, erityisesti Grönlannin mannerjäätikkö, reagoivat ilmastopakotteeseen. 

”Kiinnostavinta on se, mitä tapahtuu jään alla. Satelliiteista saadaan hyödyllistä dataa siitä, kuinka nopeasti muutokset etenevät pinnalla, mutta se on kirjaimellisesti vain pintaa! Mannerjäätiköt ovat monia kilometrejä paksuja. Alle jää upea näkymätön maailma, pimeä, kylmä ja vetinen, jossa on jäätyneitä vuorenhuippuja, syviä järviä ja paljon mikrobielämää. Tiedämme siitä maailmasta hyvin vähän. Kun nyt alustavasti tutkimme sitä, ymmärrämme, että se on omituinen paikka”, Hubbard sanoo. 

Tuhansia sulavesijärviä muodostuu Grönlannin mannerjäätikön pintaan kesäisin. Vaikka ne ovat kilometrejä leveitä ja todella syviä, monet niistä valuvat kuiviin tunneissa jäätikön halkeamien kautta. Alun Hubbard asentaa painemittaria järveen. Kuva: Jason Box

Maailma on jäätikkötutkijalle kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Työskenneltyään lähes kolme vuosikymmentä tieteen parissa hän alkaa olla väsynyt viimeaikaiseen trendiin, jossa luonnonilmiöitä yksinkertaistetaan liikaa.

”Maailma on usein monimutkaisempi kuin yksinkertaiset teoriat olettavat. Luonnossa on kaunista monimutkaisuutta. Lukemattomat prosessit hallitsevat järjestelmien toimintaa ja niiden yhteyttä toisiinsa sekä niiden käyttäytymistä muutoksen paineessa. Prosessit itsessään voivat olla yksinkertaisia, mutta ne tulevat usein esiin monimutkaisina ilmiöinä ja lopputulemina. Kaiken tiivistäminen yksinkertaisiin syihin ja seurauksiin voi tuottaa vaikuttavan tieteellisen artikkelin ja lehtiotsikoita, mutta usein suurempi kokonaisuus ja konteksti jäävät hämärän peittoon”, Hubbard selittää. 

Hän suhtautuu varauksella myös simulaatioihin tulevaisuudesta. Hänen mukaansa on yleistä tehdä ennusteita hyvin laajoille alueille perustuen kätevästi yksinkertaistettuihin muuttujiin. Syvällistä tietoa perustana olevista prosesseista ei välttämättä ole.

”Mielestäni se on vaarallista peliä. Se johtaa vääränlaiseen itseluottamukseen siitä, mitä todella tiedämme. Näen paljon mallinnustutkimuksia, joiden pohjana ei ole lähestulkoon yhtään ymmärrystä monimutkaisemmista prosesseista. Sekoitamme tietynlaisen tietokonesimuloinnin tietoon. Se on ylimielistä ja väärin. Valitettavasti tällainen asenne valtaa alaa tieteen kentällä”, hän sanoo. 

Purjeveneitä ja makuupusseja

Jäätikkötutkija pyrkii aina löytämään vaihtoehtoisia tapoja tutkia luontoa. Kerran hän ja pari innostunutta tohtoriopiskelijaa lähtivät Hubbardin pienellä purjeveneellä Etelämantereelle. He jäädyttivät veneen valtavan jäävuoria poikivan jäätikön viereen. He tekivät mittauksia ja tutkivat lämpimän valtameren kierron sulattavaa vaikutusta mannerjäätikön reunaan. He saivat selville, että merijään alla tapahtuu paljon enemmän kuin oletetaan.

”Se oli mahtava tutkimusretki, jollaiseen en saisi enää lupaa. Minulle palkitsevinta on olla osa tuollaisia pieniä ja omavaraisia tiimejä, eivät tulokset tai tieteelliset artikkelit – vaikka nekin ovat osa kokonaisuutta”, Hubbard sanoo. 

Kenttätöissä arktisella alueella mikään ei ole helppoa. Logistiset haasteet ovat valtavia. Näissä olosuhteissa tarvitaankin usein joustavuutta, ongelmanratkaisutaitoa ja spontaaneja ratkaisuja. Hubbard nauttii olosuhteiden arvaamattomuudesta. ”Kun tutkitaan luontoa, mikään ei mene suunnitelmien mukaan tai toimi oletusten mukaisesti”, hän toteaa.

Pienillä inhimillisillä virheillä voi olla suuria vaikutuksia syrjäisissä, eristäytyneissä paikoissa. Hubbard muistaa kerran, jolloin hän ja hänen ryhmänsä lennätettiin keskelle Grönlannin mannerjäätikköä tekemään kartoituksia aikaisin huhtikuussa. Pakkasta oli 30–40 astetta. He asuivat teltoissa.

Ensimmäisenä yönä hän huomasi unohtaneensa makuupussinsa. ”Melko tyhmää. Todellinen Darwin-palkinto -ehdokas! Olisin varmaan voinut kutsua apua, mutta tässä tapauksessa kääriydyin siihen mitä minulla oli ja vapisin pitkän ja ikävän yön. En nukkunut paljoa sillä kertaa”, Hubbard vitsailee. 

Alun Hubbard purjehtimassa ohi jäävuoren, joka on peräisin Store Glacier -jäätiköltä. Paikka on yksi Länsi-Grönlannin suurimpia, joissa jäätikkö valuu suoraan mereen. Hän on työskennellyt siellä yli vuosikymmenen. Purjevene toimii liikkuvana tutkimusasemana, josta voi seurata merivettä, meteorologiaa, jään valumista ja jäätikön poikimista. Kuva: Chris Rubens. 

Vaikutelmia Oulusta

Alun Hubbard on työskennellyt osa-aikaisena Tromssan yliopistossa Norjassa viimeiset viisi vuotta. Hän haki Ouluun professori Jeff Welkerin ja Arctic Interactions visiting grant programme -ohjelman kautta. Hubbard osallistuu Welkerin kunnianhimoiseen projektiin nimeltä Arctic Water Isotope Network (AWIN) ja käyttää laboratoriota tutkiakseen jääkairausnäytteitä, jotka hän on ottanut Grönlannin mannerjäätiköstä. 

Hän on tyytyväinen siihen, miten asiat ovat hoituneet jääkairausnäytteiden kanssa, mutta valitettavasti suunnitellut kenttätyöt Huippuvuorilla peruuntuivat pandemian takia. ”Se on harmillista, sillä odotin todella paljon työskentelyä uusien työkavereiden kanssa. Oulussa on motivoitunut ryhmä ja mahtavia nuoria tutkijoita ja heidän laboratorionsa ja tilansa ovat suurenmoisia”, Hubbard sanoo. ”Oulun yliopisto on kasvussa ja nouseva tähti uuden arktisen tutkimuksen kentällä. Se on tutkimuksen ja ideoiden kärjessä”, hän sanoo. 

Hubbardin mielestä vierailuohjelma on hänelle loistava mahdollisuus. ”Se on unelmien täyttymys siinä mielessä, että minulla on vapaus seurata uusia suuntia. Olen innostunut sulautumaan uuteen ryhmään, joka on luonnollista jatkumoa ja seuraava askel tutkimuksilleni jäänalaisesta maailmasta. Ohjelma on ollut silmien avaaja monialaiseen tieteeseen ja yhteistyöhön”, Hubbard sanoo. Hän myös toivottaa oululaiset tutkijat tervetulleiksi tekemään yhteistyötä hänen kanssaan Tromssassa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa.

Kameran edessä

Hubbard on ollut mukana suurissa luontodokumenttiprojekteissa. Ohjelmia on näytetty esimerkiksi BBC:llä (Frozen Planet), National Geographicilla (Chasing Ice) ja Netflixillä (Our Planet). Hän kuvailee mediatyötä hauskaksi harhapoluksi, joka on johdattanut hänet mitä surrealistisimpiin ja jännittävimpiin tilanteisiin. 

Tutkijana hän pyrkii välittämään viestinsä mahdollisimman kiinnostavasti hukkaamatta sisältöä tai monimutkaisuutta. Hänen mielestään on tärkeää saada yleisön tietoon prosesseja, jotka tapahtuvat sellaisissa paikoissa, joita harva omin silmin näkee. Hän haluaa korostaa Arktisella alueella tapahtuvien muutosten nopeutta. 

”Koen sen vahvasti velvollisuutena, vaikka saatankin vaikuttaa huolettomalta”, hän sanoo ja lisää: ”En ole kovinkaan itsetietoinen enkä välitä, millaisen vaikutelman annan itsestäni. Se auttaa pysymään luonnollisena ja spontaanina. Tiedän myös, että kuvauspaikat ovat upeita ja että ne ovat ohjelman päätähti, mikä tekee työstäni kovin helppoa. Se on tällaisen dokumentin teon avain. Nautin mukanaolosta luovassa prosessissa. Siinä varmaankin auttaa se, että on hieman esiintyjän vikaa. En todellakaan haluaisi saada upeita kuvauspaikkoja näyttämään tylsiltä keskivertokatsojan silmissä.”

Alun Hubbardia kuvataan dokumenttiin Store Glacier -jäätiköllä. Ryhmä on yhden Hubbardin asentaman nopeutuskameran luona. Tämä rakennelma on ollut paikallaan yli 15 vuotta. Se on osa Extreme Ice Surveyta, jota esiteltiin National Geographicin dokumentissa Chasing Ice. Hubbard on huoltanut kameraa usein purjeveneestään, vuosittain yli vuosikymmenen. Kuva: Hannah Bailey

Millaista sitten on kentällä kuvausryhmän kanssa tutkimusryhmän sijaan? Hubbard kehuu BBC:n Natural History Unit -kuvausryhmiä, joiden kanssa hän on vuosien aikana työskennellyt. ”Näillä filmintekijöillä on vahva tieteellinen tausta. He sietävät vastoinkäymisiä, osaavat hommansa ja tietävät, ettei luonto toimi käskystä. Heidän kanssaan on mahtavaa työskennellä. Jaamme saman intohimon ja olemme heti samalla aaltopituudella. Kunnioitan suuresti heidän omistautuneisuuttaan, kärsivällisyyttään ja luovuuttaan. Se on hauskaa ja inspiroivaa”, hän sanoo.

Valitettavasti kaikista kuvausryhmistä ei voi sanoa samaa. Hubbard kertoo: ”Joillakin ohjaajilla ei ole mitään tietoa, mitä tapahtuu tai miten asiat toimivat. Lisäksi he yrittävät pistää sanoja suuhuni. Kerran, kun olimme kuvanneet lyhyen oton Grönlannin mannerjäätikön reunan sulamisesta, ohjaaja pyysi kameramiestä kääntymään ympäri, kuvaamaan jäätikköä eri kulmasta ja sitten pyysi minua ottamaan uudestaan, mutta tällä kertaa ’esitä, että olet Etelämantereella. Me kirkastamme kuvaa ja lisäämme tietokoneella pingviinejä’. Se oli yksi niistä omituista hetkistä ja todella hassua, paitsi että hän oli täysin tosissaan. Luonnollisesti ilmoitin hänelle, mihin hän voi pingviininsä tunkea.”

Teksti: Aino Soutsalmi

 

Pääkuva: Alun Hubbard laskeutuu jäätikkökaivoon Grönlannin mannerjäätiköllä. Kaivot muistuttavat viemäriaukkoja; nämä valtavat kuilut syntyvät, kun kesän sulamisvedestä muodostuvat joet ja järvet valuvat kilometrejä paksun jään läpi pohjaan. Tämä kuivunut jäätikkökaivo oli 180 metriä syvä. Pohjalla odottaa veden pinta. Kuva: Lars Ostenfeld

 

 

Viimeksi päivitetty: 12.6.2020