University of Oulu, 2019

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu alkavat suunnitella yhteisiä palveluita

Tavoitteena on tarjota yhteisiä ja yhdenmukaisia sisäisiä palveluita mahdollisimman laajasti.

Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun hallitukset tekivät torstaina 5.9.2019 päätöksen yhteisten sisäisten palvelutoimintojen suunnittelusta. Päätöksen taustalla on Oamkin muutto Linnanmaan kampukselle sekä yliopiston tulo Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistajaksi kesäkuussa 2018. Pääosa Oulun ammattikorkeakoulun opetuksesta ja toiminnoista muuttaa Linnanmaalle elokuuhun 2020 mennessä. 

Palveluiden uudelleenorganisointi vaikuttaa henkilöstöön ja työtehtäviin, minkä vuoksi yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa alkavat yhteistoimintalain 6 ja 7 luvun mukaiset neuvottelut. Neuvottelukutsu henkilöstön edustajille on toimitettu hallitusten tekemän päätöksen jälkeen 5.9.2019. Neuvotteluissa käsitellään toimintojen organisoinnin suunnitelmaa sekä mahdollista työnantajan vaihtumista osalla työntekijöistä. Neuvotteluihin ei sisälly henkilöstön vähentämistä. 

Palvelutoimintoihin kuuluu molemmissa organisaatioissa koulutuksen ja tutkimuksen tukipalvelut, kirjasto, tilat ja turvallisuus, tietohallinto, talous, henkilöstöpalvelut, viestintä ja hallinto. Yliopistossa palvelutoimintojen työtehtäviä on yhteensä 479 ja ammattikorkeakoulussa 179. 

Tavoitteena on, että palvelutoiminnot aloittavat toiminnan uudessa muodossaan 1.1.2020. 

Viimeksi päivitetty: 5.9.2019