Eläinpalvelut

KEKSin peruskannat ostetaan kaupalliselta tuottajalta, joka noudattaa FELASAn (Federation for Laboratory Animal Science Associations) eurooppalaisia terveystarkkailuohjeistoja.

Erityiskantojen tuonti

• KEKSiin voidaan ottaa erityiskantoja sekä kaupallisilta tuottajilta että tutkijoiden yhteistyökumppaneilta muista tutkimuslaitoksista
• Selvitä, mitä kantaa tarvitset ja kuka tuottaa ko. kantaa. Pyydä tarvittaessa apua KEKSistä
• Toimita KEKSin eläinlääkärille eläinten terveystarkkailutodistus (FELASAn mukainen)
• Neuvottele KEKSin tutkimusteknikon kanssa sopivasta tuontiajankohdasta
• Ilmoita KEKSin tutkimusteknikolle tilausta varten eläinten tarkat kantatiedot, määrä, sukupuoli ja ikä sekä toivottu toimitusaika
• Tarkista, että hankekoelupasi tai käyttöilmoituksesi on voimassa
• Gm-eläimet on ilmoitettava KEKSin gm-rekisteriin jo tuonnin yhteydessä
• Jos eläimet (hiiret) puhdistetaan barrieriin, ota yhteyttä myös Biocenterin henkilökuntaan
• Lähettävä laitos huolehtii yleensä rahdin ja tuontilupien yksityiskohdat

Koe-eläinten käytössä painottuu eläinten terveys, hyvinvointi ja mikrobiologinen puhtaus. Sekä terveydellisistä että tieteellisistä syistä yhä useampi koe-eläinlaitos on puhdistanut eläintilansa haitallisista mikrobeista. Tästä syystä laitokset edellyttävät riittävää tietoa saapuvien eläinten terveydentilasta.

Kun tutkimusta varten tarvitaan jotain sellaista lajia tai kantaa, jota KEKSissä ei ylläpidetä, tutkija ottaa ensin yhteyden KEKSin eläinlääkäriin (Sakari Laaksonen) tai johtajaan (Hanna-Marja Voipio), ja eläimen tuonnin edellytykset selvitetään. Tuotavien eläinten terveydentila selvitetään aina ensin. Eläinten toimittajalta tai lähettävältä laitokselta tai tutkijalta pyydetään terveystarkkailutodistus, jonka perusteella KEKSin eläinlääkäri tekee päätöksen eläinten vastaanottamisesta ja mahdollisista muista toimenpiteistä. Tämän lisäksi tutkimusosaston tutkimusteknikon kanssa sovitaan ajankohta, jolloin KEKSissä on tilaa eläinten vastaanottamista ja uuden kokeen aloittamista varten.

Yleensä lähettävä laitos hoitaa eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat sekä huolehtii eläinten rahtisuunnitelman. Eläinten toimittaminen on tehtävä aina yhteistyössä KEKSin kanssa siten, että tuloaikataulu on ajoissa selvillä ja eläimet saadaan vastaanotettua asianmukaisesti. Muualta tulevat eläimet sijoitetaan tutkimusosastolle, isolaattoriin tai eristysosastolle.

Kotimaan lähetykset hoidetaan yleensä JetPakin kautta. Asiaa nopeuttaa, jos lähetyksen maksajalla on JetPakin asiakasnumero.

Toimita KEKSiin eläinlähetystä varten seuraavat tiedot:

• Vastaanottajan osoite, yhteyshenkilö ja puhelinnumero
• Lähetettävien eläinten tiedot ja tarvittaessa myös täytetty KEKSin eläintilauslomake, ellei kyse ole tutkijan omista hiiristä
• Toivottu lähetysajankohta
• Rahdin maksajan osoitetiedot tai JetPak asiakasnumero

Toimita KEKSiin eläinlähetystä varten seuraavat tiedot:

• Vastaanottajan nimi, osoite ja puhelinnumero
• Maksajan yhteystiedot ja valtuutus käyttää World Courierin palveluja
• Lähetettävien eläinten tiedot ja tarvittaessa myös täytetty KEKSin eläintilauslomake, ellei kyse ole tutkijan omista hiiristä
• Toivottu lähetysajankohta
• Mahdollinen World Courierin asiakasnumero

Järjestelyihin menee lupakäytännöistä riippuen 1–2 viikkoa. Asiakirjoihin vaaditaan laitoksen eläinlääkärin allekirjoitukset ja eläinlääkäri tarkastaa lähtevät eläimet. Joidenkin maiden eläinlähetyksissä edellytetään virkaeläinlääkärin tarkastusta.

Käytämme hiirien kuljetuksissa autoklavoitavia Taconic-kuljetuslaatikoita, joiden kustannukset perimme toimeksiantajalta.

Sisäinen hinta = hinta yliopiston sisäisille laskuille
Ulkoinen hinta = hinta yliopiston ulkopuolisille asiakkaille
Mikäli sisäisten palvelujen laskuja maksetaan ulkopuolisella rahalla, laskuun lisätään voimassaoleva arvonlisävero sekä hallintokulut
Ulkoiseen laskutukseen lisätään Alv ja hallintokulut

Ilmoitetut hinnat ovat Alv 0%

OMA TUOTANTO, HIIRI

HOITOPÄIVÄHINNAT

Muut palvelut sopimuksen mukaan

Suositeltava tapa hiiren kiinni ottamiseen häkistä on käyttää apuvälineenä tunnelia tai muodostaa kädellä kuppiote. Tunnelinostossa tunneli asetetaan häkin seinän viereen ja hiiri ohjataan varovasti sen sisälle. Jos tunneli ei ole seinän vieressä, hiiri pääsee helposti sen ohitse, jolloin kiinni ottaminen on vaikeampaa. Tunnelin toinen pääty suljetaan kädellä, jotta hiiri ei pääse sieltä ulos. Tunneli voidaan siirtää hiiren kanssa toiseen häkkiin tai häkin kannelle käsittelyä varten. Tutkimusten perusteella hiiren kiinni ottaminen tunnelin avulla on hiirtä kaikkein vähiten haittaava nostotapa.

Toinen vaihtoehto on kuppiote. Hiiren voi häkistä toiseen siirtoa varten ottaa kiinni laittamalla kädet kuppimaisessa asennossa hiiren tai hiirien molemmin puolin häkkiin ja liu'uttamalla kädet yhteen hiirien alle, jolloin ne voidaan nostaa. Tottumattomat hiiret saattavat yrittää paeta, jolloin kädet on hyvä sulkea vastakkain.

Toisinaan käytetty nostomeneltemä on ottaa kiinni hiiren niskanahasta joko sormin tai kumikärkisillä atuloilla.

Toimenpiteitä varten hiiri voidaan laskea pitävälle alustalle (esim. häkin kannelle poikittain metallilankoihin nähden) pitäen hännän tyvestä yllä kevyttä vetoa taaksepäin, jolloin hiiri tarraa etujaloillaan kiinni alustaan ja pysyy paikoillaan. Jos hiiri on rauhallinen, voidaan silloin ottaa suoraan kiinni niskanahasta heti korvien takaa. Peukalon ja etusormen väliin pitää saada kaikki löysä nahka niin, että hiiri ei pysty kääntämään päätään. Hiiri nostetaan ylös ja hännän tyvi painetaan kämmentä vasten otekäden nimettömällä tai pikkusormella. Nyt hiiri on hyvässä otteessa, ja toinen käsi vapaana esim. injektiota tai sondeerausta varten.

Jos hiiri on rauhaton tai aggressiivinen, on parempi painaa peukalo ja etusormi ensin hiiren takapään päälle painaen sitä kevyesti alustaa vasten ja sitten liu’uttaa sormet hiiren pään taakse niskanahkaotetta varten.

On uskallettava käyttää riittävän jämäköitä otteita – kuitenkaan liikaa rusentamatta – ja toimia nopeasti mutta hätäilemättä, koska muuten rimpuilevaa hiirtä on vaikea saada kunnolla kiinni.

Rotta voidaan ottaa kiinni eri tavoin riippuen sen rauhallisuudesta ja tottuneisuudesta käsittelyyn ja käsittelijän taidosta ja kokemuksesta. Vaihtoehtoisia kiinnipitotapoja:

• Tartu rintakehän ympäri lujasti niin, että peukalo tulee toisen etujalan taakse, toinen etujalka jää etu- ja keskisormen väliin ja etusormi on alaleuan alla estämässä rottaa puremasta.
• Tartu rottaa selkäpuolelta niin, että kaula jää etu- ja keskisormen väliin ja peukalo sekä nimetön ja pikkusormi tulevat rintakehän ympärille etujalkojen taakse.
• Kerää rotan löysä niska- ja selkänahka käteen lujalla otteella.
• Tartu rottaa aivan hännän tyvestä ja nosta se käsivarrelle tai jollekin alustalle, minkä jälkeen sitä voidaan tarttua kiinni jollain edellä kuvatuista tavoista.

Jos rotta ei ole tottunut käsittelyyn tai se on muuten aggressiivinen, on syytä olla varovainen ja ottaa se mieluummin ensin kiinni hännän tyvestä. Tarvittaessa voimakkaasti vastaan paneva eläin voidaan kääriä kankaaseen. Hännästä rottaa saa nostaa vain hetkellisesti, eikä se ole suositeltava tapa jatkuvasti.

Eläimet merkitään joko loveamalla korvat, tatuoimalla tai tussimerkinnällä häntään. Korvaloveuksen kaavio on useimmiten erilainen eri koe-eläinkeskuksissa. Siksi merkintäkaavio lähetetään eläinten mukana yhteistyökumppaneille. Tussimerkinnän joutuu vahvistamaan lähes päivittäin, korvalovi on pysyvä.

Hiiri

Niskanahkaotteessa on mahdollista pistää nahan alle joko edestäpäin peukalon ja etusormen välisen nahkateltan tyveen sormia varoen tai kylkinahan alle takajalan etupuolelle. Kylkinahan alle pistetään hyvin viistosti ja oikean paikan varmistamiseksi neulalla voi sivuttaisella liikkeellä hieman nostaa nahkaa ennen ruiskuttamista.

Alustalla olevaa hiirtä voidaan myös pistää lantion päälle. Hiirtä vedetään hännästä kevyesti taaksepäin niin, että se pysyy paikallaan. Häntä otetaan toisen käden muiden sormien väliin ja etusormella ja peukalolla nostetaan nahka lantion päältä teltaksi, johon neula edestäpäin pistetään. Tämä tekniikka vaatii hieman enemmän harjoitusta ja voi olla hankala kovin vastustelevalla hiirellä.

Kun injisoitava aine menee oikeaan paikkaan, ei männässä tunnu vastusta ja ihoon voi jäädä injektiopaikasta ja -määrästä riippuen kohouma.

Rotta

Yleensä rottaa pistetään niska- tai selkänahan alle, mutta se on mahdollista myös kylki- tai vatsanahan alle. Rauhoittamattoman rotan pistäminen on helpointa, jos avustaja pitää rottaa. Nahka nostetaan ”teltaksi” ja neula pistetään teltan tyvitaskuun 20–30° kulmassa. Neulan painamisen sijasta voi myös vetää nahan neulan kärjen yli.

Hiirille ei ole suositeltavaa antaa lihaksensisäisiä injektioita lihasten pienen koon takia, ellei se tutkimuksellisista syistä ole aivan pakollista.

Rotallekaan im-injektiota ei suositella, mutta niillä lihakset ovat isommat, ja jos on erityistarve lihasinjektioon, voidaan käyttää reiden etupuolen lihaksia (Musculus quadriceps femoris). Reiden takapuolella on riski osua suuriin suoneen tai hermoon. Avustaja pitää rottaa, ja pistäjä pitää reisilihasta toisella kädellä peukalon ja etusormen välissä. Ennen injisointia vedetään hieman männästä sen varmistamiseksi, ettei neula ole suonessa.

IP-injektio tehdään vatsaontelon oikeaan takaneljännekseen. Kirjallisuudessa on suositeltu, että eläintä pidetään pää alaviistoon, jolloin elimet painuisivat enemmän vatsaontelon etuosaan, ”pois tieltä”. Käytännössä sillä ei liene oleellista merkitystä, kunhan suoritus on muuten oikea. Neula pistetään kaudaalisuunnasta, loivassa kulmassa vatsan seinämään nähden, nopealla ja varmalla liikkeellä, mutta vain niin pitkälle, että kärki menee juuri vatsaontelon seinämän läpi. Ennen injektiota on hyvä vetää hieman männästä: jos ruiskuun tulee mitä tahansa nestettä, on pistettävä uudestaan puhtaalla neulalla ja ruiskulla.

Suorituksen taidokkuudesta riippumatta ip-injektioissa on tietty epäonnistumisriski, minkä takia muut injektioreitit ovat suositeltavampia, ellei ole erityistä tarvetta pistää juuri vatsaonteloon.

ID-injektiota ei suositella, ellei se ole tutkimuksellisista syistä välttämätön. Ihonsisäisiä injektioita voidaan antaa selän tai niskan päälle tai vatsan alle. Eläin on nukutettava injektiota varten. Pistokohdasta ajetaan karvat. Neulan on oltava hyvin ohut ja nestemäärän pieni. Toisella kädellä venytetään nahka tiukaksi ja neula pistetään hyvin loivassa kulmassa aivan ihon pintakerroksen alle. Sekä neulaa pistettäessä että injisoitaessa tuntuu selvä vastus, ja pistokohtaan nousee kova pallukka.

Annostelu häntälaskimoon

Tavallisin iv-injektiopaikka on hännän lateraalilaskimo. Varsinkin hiirellä pisto on vaikea suonen pienen koon takia ja edellyttää harjoittelua. Hännän tai koko eläimen lämmittäminen laajentaa häntäsuonia ja helpottaa toimenpidettä merkittävästi. Hyvä valaistus on tärkeä. Hereillä olevan eläimen injisointi vaatii jonkin immobilisointilaitteen.

Häntä vedetään suoraksi niin, että se on poikittain olevan etusormen päällä, ja peukalo painaa hännän kärjen etusormen taakse. Häntä voi myös olla pöydän reunalla. Neula pidetään suonen suuntaisena ja viedään suonen sisään juuri siitä kohtaa, missä häntä alkaa taipua alaspäin. Neulan kärkiviisteen tulee olla ylöspäin. Neulaa viedään 2-4 mm suonen sisään. Jos neula on oikein suonen sisällä, männässä ei tunnu injisoitaessa mitään vastusta ja ihon läpi näkyy, miten injisoitava aine etenee suonessa. Injektion päätyttyä suonen normaali väri taas palautuu veren kiertäessä. Neulaa pois vedettäessä ja hetken ajan sen jälkeen pitää painaa sormella pistokohtaa, ettei se jää vuotamaan.

Muita mahdollisia iv-injektiopaikkoja ovat dorsaalinen metetarsaalilaskimo (kintereen dorsaalipuolella), kaula-, reisi-, kielenalus- ja penislaskimo.

Letkutusta varten hiiri otetaan hyvään niska-häntä-otteeseen niin, että erityisesti pää on mahdollisimman liikkumaton. Kaulan pitäisi olla aivan suorana siten, että suu, nielu ja ruokatorvi muodostavat suoran linjan. Oikean asennon saamista voi helpottaa, jos niskaote on peukalolla ja keskisormella, jolloin etusormella voidaan kääntää päätä päälaen nahasta taaksepäin.

Hiiri pidetään pystysuorassa asennossa. Pallopääsondi viedään varovasti suuhun, kärki suun takaosaan ja ruisku pidetään suorassa linjassa ruokatorven kanssa. Kun sondin kärki on saatu suun takaosaan, sitä ei saa työntää nielusta alas. Kun hiiren asento on oikea ja sondin kärki oikeassa paikassa, se menee hiiren nielaistessa kevyesti omalla painollaan alas.

Rottaa pidetään rintakehän ympäriltä niin, että peukalolla tai etusormella voidaan painaa alaleukaa, tai vaihtoehtoisesti niska- ja selkänahasta. Sondi viedään suuhun hammaslomasta ja kielen yli nieluun.

Suoritusta helpottaa ja nopeuttaa sondin dippaaminen sokeriveteen juuri ennen letkutusta. Eläin vastustelee vähemmän ja nielaisee sondin helpommin, kun se on makea.

Mahdollisia komplikaatioita ovat letkutus keuhkoihin, ruokatorven repeämä ja nieluvauriot. Toimenpiteessä ei saa käyttää tarpeetonta voimaa. Eläimen on annettava nielaista sondin kärki yrittämättä pakottaa sitä alas. Sondin ollessa sopivan kokoinen se menee helposti tyveä myöten alas, kärki mahaan asti; henkitorvessa sondi ei pääse niin syvälle. Sondin mennessä henkitorveen sormissa saattaa tuntua henkitorven rustorenkaiden aiheuttama ”tärinä”. Jos sondi ei mene helposti riittävän syvälle tai eläin alkaa voimakkaasti yskiä, kakoa tai muuten vastustella kun kärki on mennyt nielun ohi, sondi on vedettävä pois. Onnistuneen letkutuksen jälkeen eläin käyttäytyy normaalisti.

Geenimuunnellut hiiret tuotetaan ja kannat ylläpidetään KEKSin hiiribarrierissa. Kannat ovat yleensä tutkimusryhmien omia eläinkantoja ja ryhmän omistamia. Gm-hiirien lisäksi KEKSissä on geenimuunneltuja rottakantoja, joita ylläpidetään tutkimusosastolla. Tutkimusta varten gm-eläin voidaan myös ostaa ulkopuoliselta tuottajalta.

Uuden gm-kannan luominen, kannan ylläpitäminen ja gm-eläimiä käyttävä tutkimus edellyttävät voimassa olevia laitos- ja hankelupia. KEKSillä on geenitekniikan lautakunnan toimintalupa gm-eläinten 1. luokan suljettuun käyttöön. Lupa edellyttää kaikkien gm-kantojen tietojen säilyttämistä KEKSin ylläpitämässä gm-rekisterissä.

KEKSissä on mahdollista ylläpitää erityisjärjestelyin eläimiä tai tehdä kokeita eläimillä, joissa geenimuuntelussa tai muussa toimenpiteessä on käytetty virusvektoreita, esim. adeno- tai lentiviruksia. KEKSissä ei ole tiloja virusvektoreiden valmistamiseen tai niiden muuhun käsittelyyn, vaan laitokset vastaavat itse näistä tiloista ja niiden gmo-luvista. Lisätietoa gmo-luvista ja luokituksesta löytyy geenitekniikan lautakunnan sivuilta.

Hiiribarrierissa tuotetaan ja ylläpidetään sekä peruskantojen hiiriä että geenimuunneltuja hiiriä. Hiiret ovat SPF (specific patogen free) eläimiä, jotka ovat tietyistä taudinaiheuttajista vapaita. Hiiribarrierin tilat kuvataan sivulla hiiribarrierin tilat ja laadunvarmistus ja ympäristöolosuhteet sivulla ympäristöolosuhteet ja hoito.

Gm-eläimet tuotetaan yhdessä Biocenterin kanssa. Linkki Biocenterin palveluihin:
https://www.oulu.fi/en/university/faculties-and-units/biocenter-oulu/transgenic-and-tissue-phenotyping-core-facility

Biocenter vastaa alkionsiirroista ja KEKSin henkilökunta huolehtii geenimuunneltujen kantojen ylläpitämisestä.
Toimenpidepalvelut

• Uusien kantojen valmistamiseen liittyvät alkioiden luovuttajien hormoni-injektiot ja vastaanottajien tulpitukset
• Gm-hiirien tuotanto ja ylläpitäminen tutkijan ohjeiden mukaan
• Ajoitetut tiineydet ja tulpitukset
• DNA-näytteiden ottaminen ja näytteiden toimittaminen tutkijoille
• Eläinten lopettaminen
• Hiirien toimittaminen tutkijoille tilausten perusteella
• Erillisen sopimuksen mukaan koetoimenpiteitä kuten erikoisrehuruokinta, verinäytteiden tai muiden näytteiden ottaminen
• Kirjanpito LabAnimasl Prossa

• Palvelupyynnöt tehdään LabAnimals Pron kautta.
• Siitostus- ja tulpituspyynnöt pyydetään 2-3 päivää etukäteen työjärjestelyiden vuoksi.
• Uroksen tulee olla vähintään 6–7 viikkoa ja naaraan 8 viikkoa vanha. Tätä nuorempia eläimiä käytetään siitokseen vain poikkeustapauksissa. Siitostamisen aloittaminen yli puolivuotiailla hiirillä voi epäonnistua. Yli vuoden ikäisiä naaraita ei siitosteta.
• Kun poikaset ovat 14 vuorokauden ikäisiä, ne korvamerkitään, otetaan DNA-näyte ja annetaan juokseva DNA-numero.
• Poikaset vierotetaan emosta 21 vrk iässä. Mikäli poikaset ovat pienikokoisia, niitä voidaan pitää emon kanssa n. 25–28 vrk ikään saakka.

Oulun yliopiston Biocenter valmistaa palvelutoimintana geenimuunneltuja hiirikantoja. Biocenterillä on tähän toimintaan keskitetty eläinkoelupa, joka sisältää uuden kannan ensimmäisten poikasten aikaansaamiseksi tehtävät toimenpiteet. Gm-hiiret syntyvät hiiribarrierissa ja kannat ylläpidetään barrierin sisällä.

Ennen kuin uutta kantaa aletaan valmistaa

• Tutkija hakee tutkimukselleen hankeluvan
• Tutkija tekee uudesta kannasta gm-rekisteri-ilmoituksen KEKSin gm-rekisteriin

Kun olemassa olevaa gm-eläinkantaa suunnitellaan käytettäväksi eläinkokeessa, tutkimukselle haetaan hankelupa ELLAsta.

Olemassa olevien gm-kantojen risteyttäminen

• Jos kummallakaan risteytettävällä kannalla ei ole hyvinvointiongelmia, tutkija tekee käyttöilmoituksen KEKSille.
• Jos toisella tai molemmilla kannoilla on hyvinvointia haittaavia ominaisuuksia, haetaan hankelupa ELLAsta.
• Jos epäillään, että uudella risteytyksellä on hyvinvointiongelmia, haetaan eläinkoelupa ELLAsta.
• Gm-risteytyksestä tehdään gm-rekisteri-ilmoitus KEKSin gm-rekisteriin.

Gm-kannan ylläpitäminen

• Kun geenimuunnoksesta ei aiheudu haittaa eläinten hyvinvoinnille, kannan ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi riittää KEKSin käyttöilmoitus.
• Jos muunnos voi aiheuttaa tai aiheuttaa hyvinvoinnille haittaa, jo pelkkä gm-kannan ylläpitäminen edellyttää eläinkoeluvan.
• Jos alkuperäisestä arviosta poiketen eläimissä ilmenee myöhemmin hyvinvointia heikentäviä ominaisuuksia, kannalle haetaan jälkikäteen eläinkoelupa.
• Geenimuunneltujen eläinkantojen lupaperiaatteita on ELLAn sivuilla.

DNA-näytteet otetaan korvamerkintöjen yhteydessä. Tällöin merkintä on ensisijaisesti eläimen tunnistamismerkintä, jolle ei tarvita hankelupaa. Uusintanäyte tai kudosnäyte esim. hännästä edellyttävät voimassa olevan hankeluvan.

Näytteet DNA-määritystä varten pyritään ottamaan 14 vrk ikäisistä poikasista. Hiiret merkitään korvanumeroin KEKSissä käytettävän korvamerkintäkaavion mukaisesti.

Näytteiden määrityksen jälkeen tutkija merkitsee DNA-tulokset LabAnimals Pro-ohjelmaan ja tekee samalla tarvittavat poikasten lopetuspyynnöt.

Uusintanäytepyynnöt DNA-määrityksiä varten tehdään LabAnimals Pron kautta.