Suuri kansainvälinen 6G-tapahtuma Lapissa kokosi yhteen tutkijat ja yritysten edustajat

Oulun yliopiston 6G Flagship -ohjelma järjesti Levillä ison tutkijoiden ja yritysten edustajien tulevaisuuden tietoliikenneteknologiaa käsittelevän tapahtuman huhtikuun toisella viikolla.

6G Symposium -tapahtuma järjestettiin yhteistyössä 6G Worldin ja Business Finlandin kanssa. Tapahtuman alussa julkaistiin uusin 6G Waves -lehti. Se käy läpi 6G-kehityksen tähänastisen tilan. Sisällössä on tuoreita kommenttijuttuja, joiden kautta hahmottuu 6G-kehityksen tulevaisuuden suunta. Tämä oli myös tapahtuman keskusteluiden ja esitysten tarkoitus.

Levillä järjestettiin vuonna 2019 maailman ensimmäinen 6G-tapahtuma, ja nyt haluttiin palata juurille. Tapahtumaan osallistui lähes 700 tutkijaa ja yritysten edustajaa ympäri maailmaa.

”On mielenkiintoista kuulla eri asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, mihin suuntaan langattoman tietoliikenteen teknologiaa pitää kehittää ja mitä 6G tulee meille tulevaisuudessa mahdollistamaan. Olemme uuden alussa mutta paljon tutkimusta ja teknologiakehitystä on jo tehty. Suomella on tässä merkittävä globaali rooli. Yhtenä ensimmäisistä Suomen Akatemian tieteen lippulaivaohjelmista 6G-tutkimuksemme on pysynyt asian ytimessä. Meitä kuunnellaan”, sanoo ylpeänä professori Markku Juntti, Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen keskuksen (Centre for Wireless Communications CWC) johtaja.

6G Waves-lehden uusin numero

6G Symposiumin ohjelma ja puhujat

Viimeksi päivitetty: 16.4.2024