Itsereflektio oman osaamisen arvioinnissa

Osaaminen on tämän ajan termi, joka korostuu johtamiseen ja työelämään liittyvissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Työn murros, globalisaatio, digitalisaatio sekä uhkaava työvoimapula edistävät yksilöiden osaamisen uudelleen arvioinnin ja arviointimenetelmien tarvetta. Näihin päiviin asti työtehtäviin liittyvä osaamisen arviointi on keskittynyt yritysten johdolle sekä henkilöstöosastoille ja siksi yksilön osaamista ja suoriutumiskyvykkyyttä arvioidaan yritysten ja organisaatioiden näkökulmasta. Lisäksi arviointi keskittyy pääosin yksilön funktionaaliseen ja kognitiiviseen osaamiseen eli niin sanottuun tietotaitoon, joka voidaan todentaa virallisella tutkinnolla sekä työkokemuksella. Tämä perspektiivi on kuitenkin liian suppea eikä vastaa nykypäivän monimuotoisen työelämän osaamisvaatimuksia ja tarvittavan osaamisen tunnistamista. Osaamista syntyy myös epävirallisissa tilanteissa ja arjen elämässä. Arkioppimista syntyy, vaikka ei olisi tarkoitus varsinaisesti oppia uutta tai vaikkei opittua edes huomaisi tai osaisi yhdistää omiin työtehtäviin.

Näin väittää Riitta Forsten-Astikainen väitöstutkimuksessaan, jossa havaittiin, että on tarpeen tunnistaa yksilön osaaminen kokonaisvaltaisena osaamiskäsityksenä; laajempi osaamisen tarkastelu eli näkymättömän inhimillisyyteen ja yksilön persoonaan sekä käyttäytymiseen liittyvän osaamisen tunnistaminen mahdollistaa piilevät mahdollisuudet tehdä työtä paremmin tai toisin. Koska osaamisen arviointi keskittyy edelleen yksilön näkökulmasta ylhäältä tehtyyn arviointiin, jää yksilön oma itsereflektio ja näkemys puuttumaan ja merkittävä arviointimenetelmä hyödyntämättä. Näin piilossa oleva osaamispotentiaali ei pääse esiin lisäämään työn merkityksellisyyttä ja tuottavuutta. Myös aiempi kirjallisuus vahvistaa tämän.

Forsten-Astikainen tuo väitöskirjassaan esiin uusia menetelmiä ja tulokulmia tutkia yksilön itsereflektiokyvykkyyttä sekä reflektiota tukevia toimintamalleja. Taustalla on ns. holistinen osaamiskäsitys, joka korostaa, että osaaminen ei ole sidottu yhteen tiukkaan tietotaitoajatteluun, vaan se liittyy laajempaan kontekstiin, asenteisiin ja kykyihin. Se painottaa kokonaisvaltaista ymmärrystä ihmisestä huomioiden eri osaamisen elementit ja niiden vuorovaikutuksen. Holistisen osaamiskäsityksen mukaan osaaminen liittyy laajempaan elämään ja oppimiseen ilman erillisyyttä, missä oppimisen on jatkuvaa kehittymistä erilaisten kokemusten kautta.

Kolmen toisiinsa liittyvän artikkelin myötä Forsten-Astikaisen väitöskirja kytkeytyy kontekstuaalisesti ajankohtaiseen keskusteluun siitä, mitä työn murros tuo tullessaan työelämään. Tutkimuksen tulokset vahvistavat havaintoa siitä, että yksilön itsereflektio toimii osaamisen arviointimenettelyssä. Tulokset osoittavat myös sen, mitä itsereflektion tukeminen vaatii organisaatiolta ja yrityksen johdolta, millaisia esteitä ja haasteita yksilö kokee pyrkiessään itsereflektioon ja millaista potentiaalia itsereflektion avulla voi löytyä.

Käyttäen laadullista ja tulkitsevaa tapaustutkimusotetta, tutkimus paljastaa itsereflektion mahdollisuudet ja rajoitteet. Yksilön on vaikeaa reflektoida osaamistaan ilman käsitekarttoja ja osaamisen havainnollistavia menetelmiä. Harva kykenee oivaltamaan sisäistä potentiaaliaan tai lahjakkuuttaan ja yhdistämään kykyjään liittyväksi osaamiseen. Väitöskirja tuo esille sen, kuinka eri menetelmien avulla analogia eri toimintojen välillä voi luoda yksilölle oivalluksia omasta potentiaalistaan sekä mahdollisuuksista tehdä työtä paremmin tai toisin.

Käytännön tasolla Forsten-Astikaisen väitöskirja ottaa kantaa yritysten ja henkilöstöosastojen tapaan arvioida osaamista liian ylimalkaisesti ja liian itsestäänselvyytenä. Väitöskirjassa esitetään myös tulevaisuusorientoitunut osaamiskehikko perustuen holistiseen osaamiskäsitykseen. Kehikossa on huomioitu muuttuvan työelämän uudet osaamisvaatimukset.