Sivistys ja emansipaatio: sivistävä ja yhteiskuntakriittinen opetus kriittis-konstruktiivisessa didaktiikassa

Väitöskirjassani tutkin erästä tärkeimmistä kouluopetuksen malleista: kriittis-konstruktiivista didaktiikkaa. Tutkimuksessani tulkitsen, analysoin, arvioin ja kehitän kriittis-konstruktiivisen didaktiikan käsitystä kouluopetuksesta. Kriittis-konstruktiivinen didaktiikka kuvaa, millaista kouluopetuksen tulisi olla, jotta oppilaista kasvaisi itsenäisiä, aktiivisia, kriittisiä ja empatiakykyisiä kansalaisia, jotka kykenevät ottamaan osaa yhteiskunnan kehittämiseen nykyistä humaanimmaksi ja demokraattisemmaksi. Kriittis-konstruktiivisessa didaktiikassa annetaan opettajille ohjeita siitä, millaista opetuksen olisi oltava lähtökohdiltaan, tavoitteiltaan, sisällöiltään ja menetelmiltään, jotta tämä tavoite saavutettaisiin. Tutkimuksessani selvennän ja täsmennän, millaista opetuksen olisi oltava kriittis-konstruktiivisen mukaan ja arvioin, onko tällainen opetus perusteltua.

Väitöskirjassani ensinnäkin tulkitsen, millaisessa historiallisessa tilanteessa kriittis-konstruktiivinen didaktiikka on kehitetty. Kuvaan, mihin teoreettisiin ja käytännöllisiin ongelmiin se pyrkii vastaamaan. Toiseksi selvennän, millä tavalla kriittis-konstruktiivinen didaktiikka nojaa klassisille sivistysteorioille. Ne ovat 1770- ja 1830-lukujen välisenä aikana Euroopassa kehitettyjä näkemyksiä ihanteellisesta ihmisyydestä ja tavoista, joilla tällainen ihmisyys voidaan saavuttaa. Kolmanneksi tarkastelen kriittis-konstruktiivisen didaktiikan omaa sivistysteoriaa. Tulkitsen, mitä sivistys merkitsee kouluopetuksen päämääränä ja kuinka sitä voidaan edistää opetuksen keinoin. Täsmennän kriittis-konstruktiivisen didaktiikan käsitystä sivistävän ja yhteiskuntakriittisiä valmiuksia tukevan opetuksen lähtökohdista, tavoitteista, menetelmistä ja sisällöistä. Tarkastelen kasvatustieteellistä kirjallisuutta erilaisista opetustavoista ja esitän, mitkä konkreettiset menetelmät sopivat yhteen kriittis-konstruktiivisen didaktiikan oletusten kanssa. Tarkastelen kriittis-konstruktiivisen didaktiikan käsitystä sivistävästä ja yhteiskuntakriittisestä opetuksesta kriittisesti. Arvioin, onko mallissa kuvattu opetus oppilaiden itsenäistä ajattelua ja toimintaa tukevaa vai johtaako se ennalta määrättyjen poliittisten näkemysten ja ihanteiden omaksumiseen. Tarkastelen kriittis-konstruktiivista didaktiikkaa myös empiirisen oppimistutkimuksen avulla. Selvitän, kehittääkö mallin mukainen opetus todellisuudessa oppilaiden itsenäisyyttä, aktiivisuutta, kriittisyyttä ja empatiakykyä. Lisäksi selvitän, syntyykö kriittis-konstruktiivisen didaktiikan mukaisessa opetuksessa syvällistä ja käyttökelpoista tietoa.

Väitöskirjani johtopäätöksissä määrittelen, millaista opetuksen tulisi olla, jotta se edistäisi oppilaiden sivistystä ja vapautta sekä yhteiskunnan kehitystä nykyistä humaanimmaksi ja demokraattisemmaksi.

Väitän, että oppilaita olisi kasvatettava solidaarisuuteen eli muiden ihmisten huomioimiseen ja auttamiseen. Oppilaiden omatoimisuutta ja itsenäisyyttä tukevat opetustavat – avoin opetus, tutkiva oppiminen, metaopetus, opetuksen yhteissuunnittelu ja oppilaiden osallistamisen keinot – ovat tärkeitä. Opetuksessa tulisi analysoida valtaa, intressejä, konflikteja ja ongelmia yhteiskunnassa. Yleisellä tasolla opetuksessa olisi keskityttävä yksittäistietojen sijasta laajoihin periaatteisiin. Jos oppilaille esitetään vaihtoehdoitta kriteerit, joiden nojalla yhteiskuntaa arvioidaan kriittisesti, voi opetus olla ristiriidassa heidän itsenäisen ajattelun tukemisen tavoitteen kanssa. Olisikin perusteltua, että oppilaiden kanssa keskusteltaisiin opetetun tiedon pätevyydestä, oletuksista ja merkityksestä.