Kartografia

Karttojen luokittelu

KARTTOJA VOIDAAN RYHMITELLÄ SISÄLLÖN, MITTAKAAVAN, LAADINTA- JA KUVAUSTAVAN SEKÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAAN. SISÄLLÖN MUKAAN KARTAT JAETAAN MAASTOKARTTOIHIN JA TEEMAKARTTOIHIN.

Määrittely

MAASTOKARTTA kuvaa maapallon pintaa eli maastoa: maa- ja vesialueita, maanpinnan muotoja, korkeus- ja syvyyssuhteita, kasvillisuudeltaan ja käytöltään toisistaan erottuvia maaston osia sekä tekoainesta eli maastossa näkyviä ihmisen toiminnan tuloksia. Maastokartta perustuu maastomittauksiin ja /tai ilmakuvakartoitukseen ja on laadittu mittakaavan edellyttämällä tarkkuudella erilaisin maastoa kuvaavin merkein.

TEEMAKARTTA sisältää kartan erityisaiheeseen eli teemaan liittyvää tietoa sijoitettuna maastokarttapohjalle. Teemakartta on siten "kaksikerroksinen": siinä on toisaalta teemakarttojen paikantamista palveleva karttapohja ja toisaalta tiedot itse teemasta eli teemapiirros, joka on laadittu noudattaen joko pohjakartan mittakaavaa ja kuvaustapoja tai pohjakartasta poikkeavia, mutta sen mittakaavaan sovitettuja kuvaustapoja. Teemakartta perustuu kuvauskohteena olevan ilmiön laatua, määrää, sijaintia ja levinneisyyttä koskeviin maasto- tai tilastotietoihin. Teemakartassa voidaan kuvata mitä erilaisimpia asioita: luonnonoloja, väestöä, taloustoimintaa, kulttuuria tai yhteiskuntaa. Kartan kuvausajankohta voi olla joko menneisyydessä, nykyhetkessä tai tulevaisuudessa.

Taulukko 1. Karttojen ja kartastojen ryhmittely sisällön ja laadintatavan mukaan.

Teemakartan tarkempi määrittely

Suomen Kartastossa teemakartta määritellään seuraavasti: Teemakartta eli kartogrammi on tilastolliseen tutkimukseen tai laskentaan pohjautuva kartografinen esitys, jossa kuvataan ilmiöiden paikannettavia määrä- tai laatutietoja kartografisin symbolein.

Teemakartan elementit

Ollakseen riittävän havainnollinen, teemakartassa tulee teeman esittämisen lisäksi olla muitakin kartografisia elementtejä. Näitä ovat:

Pohjakartta paikantaa teema-aineksen ja osoittaa, mitä aluetta teemakartta käsittelee. Pohjakartan kuvaama alue on usein tarkastelun kohteena olevaa aluetta laajempi, jotta myös tutkittavan alueen ulkoisia yhteyksiä voitaisiin tarkastella. Pohjakartat eroavat toisistaan teema-aineksen paikantamisen tarkkuudessa.

Paikkatarkassa pohjakartassa teemakohde voidaan osoittaa absoluuttisena maantieteellisenä sijaintina joko karttakoordinaatein ja/tai pohjakartan eri maantieteellisten elementtien avulla. Yleensä käytetään yleistäen piirrettyä vesistöpohjaa, rantaviivaa, päätiestöä, rautatielinjoja, kaupunkeja, nimistöä jne. Paikantavaa ainesta ei kuitenkaan saa olla niin runsaasti, että se häiritsisi itse teeman kartografista esittämistä. Mielekkäintä on valita sellaisia maantieteellisiä elementtejä, jotka ovat teeman kannalta loogisia. Luonnonmaantieteessä tällainen elemementti on esim. vesistöpohja ja kulttuurimaantieteessä esim. päätiestö.

Aluetarkassa pohjakartassa teemakohteita ei voida paikantaa absoluuttisen tarkasti, vaan paikantaminen tapahtuu käytetyn (tilastoimis)aluejaon tarkkuudella. Yleensä pohjakartassa on esitetty ainoastaan kuntien rajat, homogeeniset alueet (esim. maisema- tai ilmastoalueet) tai toiminnallisesti muuten yhtenäiset alueet. Myös korologinen (ruutu)matriisi muodostaa aluetarkan pohjakartan, jossa ilmiö paikannetaan ruudun tarkkuudella.

Paikkatarkoissa kartoissa voidaan myös esittää alueiden rajoja paikantamista helpottavina elementteinä. Lisäksi aluetarkankin kartan yhteydessä on joskus syytä esittää myös tarkemman paikantamisen mahdollistavia tekijöitä.

B)	Kartan selitykset helpottavat karttamerkkien sisällön ymmärtämistä, joka on kartografisen viestinnän keskeinen prosessi.

Mittakaavan avulla osoitetaan teemakartan pienennössuhde ja se mahdollistaa myös kartan avulla tehtävät etäisyysmittaukset. Mittakaava ilmoitetaan yleensä joko jana- tai lukumittakaavana. Mittakaavan merkitsemistavan valinnassa on syytä ottaa huomioon karttaluonnoksen kopiointitapa. Janamittakaava on suositeltavampi valinta varsinkin, jos karttaa joudutaan pienentämään esimerkiksi kopioimalla. Karttaa pienennettäessä on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että karttamerkit pienenevät samassa suhteessa kuin itse karttakin.

KARTAN MITTAKAAVA JA TODELLISEN MAAILMAN ETÄISYYS:

	Mittakaava	1 mm kartalla on luonnossa
	1: 1 250	1.25 m
	1: 2 500	2.50 m
	1: 10 000	10 m
	1: 25 000	25 m
	1: 50 000	50 m
	1: 100 000	100 m
	1: 250 000	250 m
	1: 625 000	625 m

Kartan suuntautuminen eli orientaatio ilmoitetaan perinteisesti siten, että karttapohjoinen sijaitsee kartan ylälaidassa. Tästä huolimatta teemakartta on aina syytä varustaa karttakoordinaatein ja/tai pohjoisnuolella. Lisäksi myös nimistö auttaa havaitsemaan kartan orientaation. Kartan suuntautuneisuus on osoitettava erityisen selkeästi kun maantieteellinen kohde joudutaan sijoittamaan perinnäisestä poikkeavaan asentoon.

Teeman esitystavan ratkaisevat kuvattavan ilmiön alueellinen ulottuvuus (piste, viiva, alue, määrä) ja käytetyn tilastoaineiston mittaustarkkuus. Mittaustarkkuus vaikuttaa siihen, laaditaanko teemakartta kvalitatiivisin vai kvantitatiivisin symbolein.


	Kuva 3. kartografisten symbolien järjestelmä.

Kvalitatiivisessa teemakartassa käytetään laatueroasteikkoa, joka antaa vastauksen kysymykseen: "missä esitettävä ilmiö sijaitsee?". Teema kuvaustapoja ovat vaaditulla tarkkuudella paikoilleen sijoitetut, pisteet, viivat ja alueet.

Kvantitatiivisessa teemakartassa käytetään järjestys-, välimatka- ja suhdelukuasteikkoja, jotka antavat vastauksen kysymyksiin: "mitä, missä ja kuinka paljon?". Kvantitatiiviset teemakartat voivat olla absoluuttisia tai suhteellisia esityksiä. Absoluuttisessa esitystavassa havaintoja koskevat tiedot on ilmoitettu absoluuttisina määrinä ja havaintojen arvot voidaan sijoittaa kartalla paikantarkasti. Symbolit ovat esimerkiksi pisteitä, ympyröitä, neliöitä, pylväitä, eri paksuisia viivoja jne. Suhteellisessa eli relatiivisessa esitystavassa tieto on suhteutettu koko havaintoalueeseen, jolloin lukuarvoja ovat esimerkiksi aluekohtaiset tiheystiedot ja %-osuudet.

LÄHTEET: Peltonen 1989

|SISÄLLYSLUETTELO|