Maantiede oppiaineena

Maantieteen kohteena ovat luonnon, kulttuurin, ihmistoiminnan ja yhteiskunnan spatiaaliset ja alueelliset piirteet. Alaa on jo perinteisesti pidetty synteettisenä tieteenalana, jonka yhtenä keskeisenä ytimenä on ihminen-ympäristö -suhde ja sen monipuolinen tarkastelu.

Maantiede on luonteensa mukaisesti aluetutkimusta eli se analysoi luonnon ja kulttuurin alueellisia järjestelmiä. Tätä varten pyritään maantieteellisten tutkimusten avulla luomaan yleisiä teorioita ja malleja.

Tutkimusten lähteinä käytetään kentällä tehtyjä havaintoja ja mittauksia, karttoja, tilastoja ja muuta eri tahoilta saatavaa aineistoa.

Tutkimusmenetelminä ovat yleisimmin vertailuanalyysit sekä joissain tapauksissa pelkistetyissä oloissa tapahtuva kokeellinen tutkimus. Tiedon havainnollistamiseksi käytetään mm. karttoja ja muita graafisia esityksiä.

Maantiede jaetaan tavallisimmin yleis- ja aluemaantieteeseen.

Yleismaantieteessä on tehtävänä analysoida ja tulkita luonnon ja ihmisen aikaansaamien yksittäisten alueellisten järjestelmien syntyä ja kehittämistä.

Aluemaantieteessä tarkastellaan eri järjestelmien vuorovaikutussuhteita ja keskinäistä integroitumista sekä niiden aikaansaamaa alueiden erilaisuutta.

Yleismaantieteessä erotetaan luonnonmaantiede ja kultturimaantiede. Luonnonmaantiede käsittää maanpinnan muotojen, ilmaston, vesipeitteen sekä eliöiden muodostamien osa ja kokonaisjärjestelmien selvityksen.

Kulttuurimaantieteessä puolestaan käsitellään kulttuurin ja alueellisesti ilmeneviä piirteitä, västöä, asutusta, talouselämää ja ihmisyhteisöjen sekä niiden keskinäisiä suhteita ja kytkentöjä luonnontekijöihin.

Maantiede on kehittynyt alueellisen erilaistumisen tutkimuksesta tieteeksi, joka selvittää erilaisten järjestelmien sijaintia ja toimintaa maapallon pinnalla.

Samalla etsitään yleisiä lainalaisuuksia ja pyritään järjestämään saatu tieto alueellisia systeemejä koskeviksi malleiksi ja teorioiksi ja ennen kaikkea ihmisen ja luonnon välisiksi vuorovaikutusmalleiksi.