Tieteellisen tutkimuksen eettisen hyväksyttävyyden, luotettavuuden ja tulosten uskottavuuden perusta on, että tutkimus on suoritettu hyvän tieteellisen käytännön edellyttämällä tavalla. Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu muun muassa, että tutkijat ja tieteelliset asiantuntijat noudattavat tiedeyhteisön tunnustamia toimintatapoja eli rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimusmateriaalin hankinnassa, aineiston tallentamisessa, tutkimustyössä, tulosten analysoinnissa, tulosten esittämisessä ja tallentamisessa sekä tutkimusten ja niiden tulosten arvioinnissa.

Tutkijan tulee kunnioittaa muiden tutkijoiden työtä. Tutkimusryhmän jäsenten asema, oikeudet, osuus tekijyydestä, omistajuus, vastuut ja velvollisuudet määritellään ennen tutkimuksen aloittamista kaikkien osapuolten hyväksymällä tavalla. Väärinkäytökset hidastavat tieteen kehitystä, antavat kielteisen kuvan tutkimustoiminnasta sekä vaikeuttavat tutkimuksen laadunvarmistusta.

On tarkoituksenmukaista, että tutkimusetiikkaa opetetaan heti opintojen alkuvaiheessa. Opetus tulee suunnata kaikille opiskelijoille. Erityisen tärkeätä on painottaa tutkimuseettisiä periaatteita kaikkien kirjallisten töiden ja erilaisten tutkielmien (esimerkiksi raportin, esseen, kandidaatintutkielman, seminaarityön, sivuaineen tutkielman, pro gradu -tutkielman, väitöskirjan) yhteydessä. Opiskelijan laatimat tutkielmat ovat tieteellistä tutkimustoimintaa, ja yhteisesti sovittuja eettisiä pelisääntöjä tulee ehdottomasti noudattaa.

Ennen tutkimuksen aloittamista opiskelija käy ohjaajansa kanssa läpi tutkimuksen tekemiseen liittyvät eettiset ohjeet muun muassa siitä, tarvitaanko tutkimuksen tekemiseen lupia, miten luvat hankitaan ja tarvitaanko tutkimuksen aloittamiseen lausunto eettiseltä toimikunnalta. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden lisäksi kannattaa tutustua esimerkiksi kirjaan Tutkijan eettiset valinnat (toim. Sakari Karjalainen, Veikko Launis, Risto Pelkonen, Juhani Pietarinen. Helsinki: Gaudeamus, 2002).

Oulun yliopisto on omalta osaltaan sitoutunut noudattamaan valtakunnallisen tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (2002).

Ohjeet on laadittu yhteistyössä suomalaisen tiedeyhteisön kanssa, ja niiden tehokkuus perustuu tiedeyhteisön vapaaehtoiseen sitoumukseen noudattaa niitä. Ohjeissa määritellään, mitä hyvä tieteellinen käytäntö merkitsee ja miten käsitellään sen loukkauksia.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä tarkoittaa törkeitä laiminlyöntejä tai holtittomuutta tutkimustyössä.

Vilppi tarkoittaa tiedeyhteisön ja usein myös ohjaajan tai päätöksentekijöiden (esimerkiksi laitosneuvoston) harhauttamista. Se on väärien tietojen tai tulosten esittämistä, niiden levittämistä julkaisuissa, tieteellisissä kokouksissa, apuraha-anomuksissa jne. Vilppi voidaan jaotella Tutkimuseettisen neuvottelukunnan mukaan sepittämiseen, vääristelyyn, anastamiseen ja luvattomaan lainaamiseen:

Sepittäminen on tekaistujen asioiden esittämistä tiedeyhteisölle. Sepitettyjä havaintoja ei ole tehty tutkimusraportissa esitetyllä tavalla.

Havaintojen vääristely tarkoittaa sitä, että alkuperäisiä havaintoja muokataan tarkoituksellisesti tai esitetään tavalla, joka johtaa tulosten vääristymiseen.

Anastamista esiintyy silloin, kun tutkija esittää alkuperäisidean, -suunnitelman tai vastaavan omissa nimissään.

Luvaton lainaaminen eli plagiointi on sitä, että jonkun toisen tekemä tutkimussuunnitelma, käsikirjoitus, artikkeli tai muun teksti tai sen osa esitetään omana.