Päävalikko:

Olet nyt osoissa "Eläimet ja pohjoisuus".

Jos haluat muita eläinaiheita, siirry ensin tänne!

Karhu on liian iso löytääkseen ravintoa talvella, pikkunisäkkäät taas liian pieniä elämään hangen päällä.


Pohjoisuus eläinten elinpiirinä

Karu, kasvilajistoltaan köyhempi pohjoinen luonto rajaa eläintenkin elinmahdollisuuksia ja pääsääntöisesti lajimäärät vähenevätkin pohjoiseen päin. Karhuja lienee Suomen Lapissa (huom. vain Lapissa!) nyt n. 150, susia n. 35, ahmoja n. 50 ja ilveksiä n. 50. On kuitenkin pieni joukko sellaisia lajeja, joiden levinneisyys keskittyy vain pohjoisille alueille (vrt. endeemisyys!).

Perhoset, jotka ovat kenties selvimmin riippuvaisia isäntäkasveistaan, muodostavat hyvän esimerkin pohjoista kohti vähenevästä lajistosta. Maamme pikkuperhoslajeista vain neljännes pystyy elämään pohjoisimmassa osassa maatamme, eikä Oulunkaan korkeudelle yllä kuin vajaat puolet lajistosta. Lämpöä suosivien mesipistiäisten osalta lajimäärän jakautumissuhde on vieläkin jyrkempi: pohjoisinna lajeista tavataan vain viitisentoista prosenttia.

Toki pohjoisessakin on omat, vain siellä viihtyvät lajinsa, mutta määrältään tämä "ryhmä" on melko pieni, yleensä vajaa kymmenen prosenttia. On myös joukko sellaisia ryhmiä, joiden lajisto on runsaimmillaan pohjoisessa. Siitä esimerkin tarjoaa vedessä alkukehityksensä viettävät koskikorennot, joita maasamme on 44 lajia. Liki 90 % lajistosta löytyy tunturialueelta kun taas eteläisimmästä rannikkovyöhykkeestä voi tavata vain hiukan yli puolet lajistosta. - Jossain määrin samankaltainen on päivänkorentojenkin levinneisyyskuva.


KANNANVAIHTELU

Monien pohjoisten populaatioiden yksilömäärät vaihtelevat melkoisesti vuodesta toiseen joko epäsäännöllisesti tai tietyn rytmin mukaan. Esimerkkejä on löydettävissä monista eläinryhmistä (mm. perhoset, kalat, linnut, pienet nisäkäspedot, sisiliskot ym.). Pääasiallisin syy populaation vuosivaihteluun lienee ulkoisissa tekijöissä, esim. ao. lajia uhkaavan pedon kannanvaihtelu ja/tai ympäristöolojen muutokset (esim. ilmasto). Ihmisen osuus muiden eliöiden kannanvaihteluihin on viimeisten parin sadan vuoden aikana merkittävästi kasvanut täällä Pohjolassakin - yleensä heikentäen monien lajien elinmahdollisuuksia tai jopa tuhoten sukupuuttoon eräitä lajeja. Positiivisiakin esimerkkejä on: joitakin tuhon partaalla olleita lajeja on pelastunut sukupuutolta ihmisen toimenpiteiden seurauksena (mm. hirvi, karhu ja joutsen). Lisää mm.: Populaatiodynamiikka!, Luonnon- ja ympäristönsuojelu! ja Kasvihuoneilmiö!

Esimerkkejä eläinten kannanvaihteluista:

NISÄKKÄÄT

Esim. myyräkannat - sopuli mukaanlukien - vaihtelevat aika säännöllisesti Etelä-Suomessa 3 vuoden, pohjoisessa 4-5 vuoden rytmissä. Syitä tähän vaihteluun ei varmuudella vielä tiedetä. Ehkä tämä raju vaihtelu kertoo ainakin sen, että vaihtelevien ympäristötekijöiden merkitys on suuri lajien sietokyvyn/levinneisyyden äärirajoilla. Ylläolevassa kuvassa on kyseessä lähinnä harmaakuvemyyrän (Clethrionomys rufocanus) kannanvaihtelu Lapissa (alkuperäinen).

Piisami on tuontieläin, joka tuotiin tänne Pohjois-Amerikasta 1920-luvulla. Enimmillään sitä pyydettiin nahan vuoksi vuosittain yli puoli miljoonaa yksilöä. Nykyisin pyydetty määrä on noin 5000 yksilöä/vuosi.

Kun pikkujyrsijöitä on paljon, lisääntyvät myös niitä syövät isommat selkärankaiset, kuten kettu, naali, piekana ja tunturipöllö. Niiden kannanvaihtelu on siis paljolti riippuvainen pikkujyrsijöiden määrästä.

janis

Kettu on pahin jäniksen saalistaja, mutta varsinkin Etelä- ja Keski Suomessa rusakko
uhkaa metsäjäniksen elintilaa. Kun rusakoita on paljon, pyrkii metsäjänis metsiin
ja rusakko jää aukeille maille, kuten pelloille. Metsäjäniksellä on ketun lisäksi lukuisia muitakin talviongelmia, esim. ohut lumipeite, jolloin on vaikea löytää suojaa pakkaselta, paksun lumipeitteen alta on puolestaan erittäin vaikea tavoittaa varpu- tai pensasravintoa. Kts. jäniksen talviravinto! Lisää:jänis!

Monien eläinten - mm. suurpetojen - levinneisyysalue on viime vuosisatoinakin (puhumattakaan vuosituhanten kuluessa) suurestikin vaihdellut. Esimerkiksi karhua metsästettiin varsinkin 1900-luvun alkupuolella kovasti - ja karhun levinneisyys supistui itärajallemme. Viime vuosisadan lopulla se nopeasti 'valloitti' Suomen uudestaan, mutta sen jälkeen kanta on pysytellyt lähes samana vuodesta toiseen. Ilveskanta on tällä vuosisadalla suuresti kasvanut. Nyt on ilvesten todettu syövän poronhoitoalueen eteläosissa mm. poroja lähes yhtä paljon kuin susi syö (Kaleva 8.12.08).

 

susi

Myös susi vetäytyi 1900-luvulla itärajan tuntumaan, mutta sittemmin susikanta kasvoi
varsinkin 1980-luvulla ja susia vaelteli Länsi-Suomessakin.
Kainuun susikanta on vähentynyt ehkä ennenkaikkea salametsästyksen myötä.
Vuonna 2007 lienee Suomessa ollut jopa 230 - 250, mutta sen jälkeen on alkanut uusi kannan romahdus.

Karhuja arvioidaan olevan nyt Suomessa 1100-1300, vuoden 2010 arvio on peräti 1600 karhuyksilöä.
Syksyllä 2010 on myönnetty noin 180 karhun kaatolupaa.

Viimeaikaisten tietojen mukaan susia tavataan maan kaikissa osissa, lännessä tosin vähälukuisasti.

Täältä löydät vastaavat ahman kartat.

Lisää tietoa ilveksestä, karhusta ja sudesta!

 

Lumijälkilaskentojen mukaan oravan jäljet ovat vähentyneet Pohjois-Suomessa vuodesta 1990 tähän päivään saakka. Oravia on viime aikoina siirtynyt entistä useammin myös kaupunkilaisiksi, kun kuusen siemenistä on ollut pula.

Orava oli tärkeä riistalaji 1950-luvulle saakka. Pyyntimäärät olivat silloin miljoonia vuodessa.

Kanahaukka ja näätä ovat pahimmat oravan luontaiset viholliset.

 

 

LINNUT

Tietynlaista kannanvaihtelua tavataan pohjoisessa hyvin monilla linnuillakin, mm. tiaisilla, kottaraisella ja metsäkanalinnuilla.Kottaraiskanta oli Suomessa 1970-luvun puolivälissä noin 200 000 paria, sitten kanta romahti ja oli 1980-luvun lopulla vain n. 60 000 paria. Sen jälkeen alkoi kannan uusi elpyminen. Syynä romahdukseen lienee monia, mutta maatalouden yksipuolistuminen (mm. karjatalouden väheneminen) lienee yksi tärkeimmistä syistä.

Pikkuvarpunen on nopeasti (1970-luvun jälkeen) yleistynyt Etelä- ja Keski-Suomessa aina Oulua myöten, varsinkin 1990 lähtien. Varpunen on sensijaan harvinaistunut viime aikoina koko Suomessa.

Metsäkanalinnuilla on Suomessakin aika voimakas kannanvaihtelu: huiput etelä-Suomessa 6-7 vuoden välein, pohjoisessa 3-4 vuotta (kts. grafiikka alempana!). Huomattava kanalintujen (metson, teeren, pyyn ja riekon) kantojen romahdus on tapahtunut kesällä 2008. Pääsyynä on yleisesti pidetty kevään ja alkukesän kylmyyttä, jolloin linnunpoikasten oli vaikea löytää syötävää (hyönteisiä), ja pienet poikasten kylmyydensietokyky on luonnostaan huono. Muita mahdollisia syitä löytynee mm. metsätaloudestamme, pedoista ja metsästyksestä. Riekon rajun vähenemisen yhtenä syynä on pidettu lumikauden lyhyyttä (kasvihuoneilmiö!), jollon valkea riekko on helposti petojen löydettävissä.Lisää: riekko!

Nykyinen pesivä Suomen metsokanta on n. 700 000 yksilöä. Pesinnän määrä riippuu paljolti soidinalueiden määrästä. Metson tiedetään joinakin talvina kertyvän suuriksi (jopa 500 lintua!) laumoiksi, jotka saattavat vaeltaa alueelta toiselle. Lisää: metson talviravinto!

Nyt näyttävät myös riekon kannat keskisessä Pohjois-Suomessa vähenevän selvästi:

metsahanhi

 

Kuva yllä: Leppälinnun kannanvaihtelu Kilpisjärvellä on todella rajua.

Tiaisten kannanvaihtelu (talvilintulaskenta).

Joidenkin lintujen levinneisyysalueet ovat selvästi muuttuneet ajan myötä. Esim. töyhtöhyyppä on levittäytynyt yhä pohjoisemmaksi, kottarainen puolestaan on harvinaistunut lähes koko maassa.

töyhtöhyyppä

Töyhtöhyyppä on yleinen vain Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa sitä on yhä niukasti. Norjan rannikolla
töyhtöhyypän levinneisyys ulottuu kuitenkin kauas pohjoiseen, aina Ruijan rannoille saakka. Töyhtöhyypällä on
siis vähän samantapainen levinneisyysalue kuin esim. männyllä, jonka yleinen pohjoisraja on Lapissa Ivalon tienoilla,
jota on hyvin niukasti Petsikon tunturialueella, mutta joka yleistyy siirryttäessä sieltä pohjoiseen kohti
Tenojokea ja Ruijan rantoja.

kottarainen

Kottarainen on jo monin paikoin hävinnyt olemattomiin. On paljon keskusteltu siitä, mikä tai mitkä ovat ne syyt,
jotka kottaraisen hävittivät. On epäilty mm. ympäristömyrkkyjä, peltomaiden nykystä 'sterilisyyttä' (mm. hyönteisten niukkuutta) ja/tai yleensä karjan laidunmaiden nykyistä niukkuutta.


Maakotkan pesintä on viime vuosikymmeninä tihentynyt pohjoisessa, ja pesiä on havaittu entistä etelämpänä.
Suomessa pesinee nyt lähes 500 maakotkaparia.- Lähde: Pertti Koskimies, 2009: Maakotka vainon alta nousuun. - Suomen Luonto 3/2009, 38-47.

Nettikamera seuraa erään pohjoissuomalaisen maakotkan pesimistä kesällä 2009. Täältä sen löydät!

 

SELKÄRANGATTOMAT

Varsinkin hyönteisillä näyttää joidenkin lajien kannanvaihtelu olevan hyvin suurta. Tästä hyvänä esimerkkinä on tunturimittari.

tuntmitt kannanvaiht

Esim. 1960-luvun lopulla ja 1980-luvun puolivälissä sen toukat tuhosivat Lapin koivikoita tuhansia hehtaareja. Kesän 2004 aikana on ilmennyt uusia laajoja tuhoja Lapissa, mm. Kilpisjärven alueella. Kuitenkin koivut näyttävät toipuvan - uudet lehdet ovat kasvamassa osin jo kesällä -04 ja myös kesällä -05. Ehkäpä lämpöinen kesä pelasti koivut (energiaa riittävästi uusien lehtien muodostamiseen?). Mutta tunturimittarikanta on Käsivarrerren Lapin koivikoissa suuri vielä kesällä 2005, joten tuhot moudostunevat siellä merkittäviksi. Kts. artikkeliviite!

Tunturimittarista saat lisätietoja: a) itse perhosesta! ja b) sen aiheuttamista koivutuhoista!

- Pohjoisuutta on käsitelty monin tavoin myös kasviekologian osissa ja talvi-osoissa!

- Kts. myös populaation dynamiikka!

Osio "Eläimet ja pohjoisuus" päättyy tähän!

Valitse Päävalikosta jokin muu luontoaihe!