Yliopiston etusivulle
University in English
Opiskelemaan yliopistoon
Tiedekunnat ja laitokset
Yliopiston kirjasto

> Esittely
> Ajankohtaista
> Opetus
> Tutkimus
> Verkostot
> Projektit
> Henkilökunta
> Yhteystiedot
Naistutkimus
Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö
Puh. 0 8 553 1011
(vaihde)
Fax. 08 553 3610
PL 2000
90014 Oulun yliopisto
Käyntiosoite: Yliopistonkatu 9
Naistutkimuksen tutkimusryhmä on suuntautunut sukupuolistuneen ja seksualisoituneen väkivallan tutkimukseen kasvatus- ja koulutusympäristöissä sekä rauhankasvatuksen ja konfliktien ratkaisun tutkimiseen.

Tutkimuksen tuloksia on koottu julkaisuihin, ne ovat toimineet kehitettyjen oppimateriaalien ja kehittämisprojektien tukena muodostaen näin pitkäaikaisen tavoitteellisen työn jatkumon:
Konferenssit ja julkaisut
Naistutkimus on koordinoinut ja osallistunut erilaisiin projekteihin ja verkostoihin kehittääkseen työtä väkivallan ehkäisemiseksi paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tutkimuksen, kehittämis- ja koulutusprojektien sekä tapahtumien satoa on vuosien varrella kerätty myös julkaisuiksi.
Oulun yliopiston Naistutkimus vastasi 2007 valtakunnallisten Naistutkimuspäivien järjestämisestä. Päivien laaja-alainen työryhmätarjona on koottuna myös abstraktijulkaisuun.
Kansanvälinen verkosto kutsuttiin joulukuussa 2008 osallistumaan kansainväliseen "From Violence to Caring-gendered and sexualized violence as the chllenge in the life-span"- konferenssiin. Yhteensä 170 osallistujaa - tutkijoita, ammattilaisia, opiskelijoita - osallistui konferenssiin. Konferenssin puitteissa on julkaistu erikseen abstraktijulkaisu sekä "conference proceedings", joka kokoaa konferenssin keskusteluja monitieteisesti yksiin kansiin.
Naistutkimuksen tutkimus- ja kehittämisprojektit ovat tuottaneet julkaisuina lisäksi mm.:
- Gendered and sexualised violence in Educational Environments (2003)
- Tasa-arvon haasteita globaalin ja lokaalin rajapinnoilla (2004)
- Koulutus, sukupuolisosialisaatio ja teknologia - näkökulmia segregaatioon (WomenIT) (2005)
Naistutkimuksen lehtorin, Dos, KT Vappu Sunnarin pitkäaikaisen tutkimuksen tuloksia on julkaistu 2009 "Physical Sexual Harassment as Experiences by Children at School in Northern Finland and Northwest Russia"
Naistutkimuksen tutkijoilla ja henkilökunnalla on lisäksi useita henkilökohtaisia julkaisuja joihin voi tutustua kunkin oman henkilökortin kautta.