![]() |
![]() |
||||||||||||||||||
|
> Luonnonystävät tukevat tiedettä merkittävällä lahjoituksella > Kauppiaitten Jäälinmajasäätiö lahjoitti Oulun yliopistorahastoon 80 000 euroa > Lahjoitusten tahti tiivistyy > Varainhankintakampanja tuotti tieteelle yli 33 miljoonaa
Keräyslupanumero:
|
Nokia lahjoittaa 1,8 miljoonaa Oulun yliopistolleNokia Oyj:n hallitus on päättänyt lahjoittaa 1,8 miljoonaa euroa Oulun yliopistolle. ”Suomalainen osaamispääoma on ollut myös Nokialle merkittävä kilpailutekijä ja haluamme tukea sen kasvattamista ja uudistamista,” sanoo Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop. Nokia jatkaa laajamittaista yhteistyötään suomalaisten yliopistojen kanssa erilaisin yhteistyöhankkein ja tutkimusprojektein. Lahjoitus nostaa Oulun yliopiston varainhankinnassaan saamien lahjoitusten yhteissumman noin 7,2 miljoonaan euroon. Valtiolta tuleva 2,5-kertainen vastinrahoitus huomioiden Oulun yliopistorahaston pääoma on nyt noin 21,6 miljoonaa euroa. "Nokian lahjoitus on suurin yliopiston saama yksittäinen ja myös ylivoimaisesti suurin yrityslahjoitus. Lahjoitus on merkittävä luottamuksen osoitus Nokialta oululaiselle osaamiselle. Se osoittaa myös, että Oulun yliopisto on Nokialle merkittävä strateginen yhteistyökumppani", sanoo Oulun yliopiston varainhankintapäällikkö Seppo Heikkilä. Nokia päätti lahjoittaa yhteensä 12 miljoonaa euroa neljälle suomalaisyliopistolle. Oulun yliopiston lisäksi Aalto-yliopisto saa kuusi miljoonaa, Tampereen teknillinen yliopisto kolme miljoonaa ja Helsingin yliopisto 1,2 miljoonaa euroa. Suomalaisten yliopistojen ja Nokian yhteistyöllä on pitkät perinteet. Stephen Elop uskoo lahjoitusten osaltaan edistävän suomalaisen yliopisto-opetuksen, tutkimuksen laadun ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistumista sekä hyvinvointia tukevien innovaatioiden syntymistä.
|
|
|||||||||||||||||