![]() |
![]() |
||||||||||||||||||
|
> Luonnonystävät tukevat tiedettä merkittävällä lahjoituksella > Kauppiaitten Jäälinmajasäätiö lahjoitti Oulun yliopistorahastoon 80 000 euroa > Lahjoitusten tahti tiivistyy > Varainhankintakampanja tuotti tieteelle yli 33 miljoonaa
Keräyslupanumero:
|
Oulun Puhelin lahjoitti 100 000 euroa yliopistorahastoonOulun Puhelin Holding Oyj:n yhtiökokous on päättänyt lahjoittaa 100 000 euroa Oulun yliopistorahastoon. Lahjoituksella Oulun Puhelin Holding Oyj haluaa tukea Oulun yliopiston tieteellistä tutkimusta. Lahjoitus luovutettiin yliopiston edustajille maanantaina 1.6.2009. "Erityisperusteluina ovat Oulun yliopiston panostukset vahvaan tietotekniikan tutkimukseen ja kehitykseen. Oulun Puhelin on osallistunut useisiin Oulun yliopiston johtamiin tietotekniikan tutkimusprojekteihin ja kyennyt hyödyntämään uusinta tutkimustietoa oman liiketoimintansa kehittämisessä", toteaa yhtiön toimitusjohtaja Risto Siivola. Lahjoituksellaan Oulun Puhelin osallistuu Oulun yliopiston varainhankintakampanjaan "Yhteinen yliopisto". Kampanjalla kerätään Oulun yliopistorahastoon lahjoituksina yksityisiltä tahoilta varoja, joita tullaan käyttämään Oulun yliopiston vahvuusaloihin sekä uusiin kehittyviin tutkimusaloihin ja tieteellisiin avauksiin. Vahvana oululaisena toimijana Oulun Puhelin haluaa toimitusjohtaja Siivolan mukaan tähdentää Oulun yliopiston merkitystä Oulun seudun ja koko Pohjois-Suomen aluekehitykselle, sillä Oulun seutu edustaa tutkimus- ja tuotekehitysasteella mitattuna Euroopan terävintä kärkeä. Ilman Oulun yliopistoa tämä kehitys ei olisi ollut mahdollista. Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen toteaa, että Oulun Puhelimen lahjoitus Oulun yliopistorahastoon ja strateginen kumppanuus Oulun yliopiston kanssa on looginen jatko yrityksen ja yliopiston aikaisemmalle monipuoliselle yhteistyölle. "Oulun Puhelimen merkittävä lahjoitus parantaa yliopiston valmiuksia palvella aikaisempaa monipuolisemmin alan yrityksiä muun muassa sisältötuotannon ja sähköisten palveluiden kehittämisessä", hän korostaa.
Kuvassa varainhankintapäällikkö Seppo Heikkilä, rehtori Lauri Lajunen ja toimitusjohtaja Risto Siivola.
|
|
|||||||||||||||||