![]() |
![]() |
||||||||||||||||||
|
> Luonnonystävät tukevat tiedettä merkittävällä lahjoituksella > Kauppiaitten Jäälinmajasäätiö lahjoitti Oulun yliopistorahastoon 80 000 euroa > Lahjoitusten tahti tiivistyy > Varainhankintakampanja tuotti tieteelle yli 33 miljoonaa
Keräyslupanumero:
|
Lahjoitusten tahti tiivistyyHead-teollisuusryhmä sekä Eija ja Veikko Lesosen säätiö osallistuu Oulun yliopiston Yhteinen yliopisto -varainkeruukampanjaan yhteensä 120 000 euron lahjoituksella. Lisäksi Elektrobit Oyj lahjoitti 100 000 euroa Oulun yliopistorahastoon ja taiteilija Risto Saalasti lahjoitti 30 000 euroa. Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen toteaa, että Head Invest Oy -konsernin yritystoiminta ja Oulun yliopiston tutkimuksen vahvuusalat kuten ympäristötekniikka ja hyvinvointitekniikka sopivat hyvin yhteen. Vuonna 2000 aloittanut Head Invest Oy -konserni näkee Oulun yliopiston roolin hyvin paljon samansuuntaisena kuin yhtiöryhmän visionkin. ”Haluamme luoda korkeaan osaamiseen perustuvia työpaikkoja Pohjois-Suomeen kouluttamalla erityisesti alueen nuorisosta tulevaisuuden tekijöitä kotiseudulleen”, toteaa Head Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen. Eletrobit Oyj lahjoitti 100 000 euroa Oulun yliopistorahastoon 15.6. Oulun yliopisto ja sen yksiköt, kuten Center for Wireless Communications, ovat tärkeä yhteistyökumppani Elektrobitille. Globaalissa ympäristössä yliopistolla on merkittävä rooli uuden langattoman ja muun viestintäteknologian tutkimuksen ja kehittämisen edistäjänä ja uusiin kansainvälisiin tarpeisiin vastaavan resurssin tuottajana. Lahjoituksen kautta Elektrobit tukee yliopiston valmiuksia näissä tehtävissä.
Kuva: Taiteilija Risto Saalasti (oik.) ja Anni Saalasti lahjoittivat Oulun yliopistorahastoon 30 000 euroa 15. kesäkuuta. Saalasti on Oulun yliopiston perustamiseen 1950-luvulla vahvasti vaikuttaneen opetusministeri Kerttu Saalastin poika. Yliopiston päärakennuksen edustalla sijaitseva Vastatuuleen-teos on Risto Saalastin veistämä. Lahjoituksen vastaanottivat rehtori Lauri Lajunen, hallintojohtaja Hannu Pietilä ja varainhankintapäällikkö Seppo Heikkilä.
|
|
|||||||||||||||||