![]() |
![]() |
||||||||||||||||||
|
> Luonnonystävät tukevat tiedettä merkittävällä lahjoituksella > Kauppiaitten Jäälinmajasäätiö lahjoitti Oulun yliopistorahastoon 80 000 euroa > Lahjoitusten tahti tiivistyy > Varainhankintakampanja tuotti tieteelle yli 33 miljoonaa
Keräyslupanumero:
|
Yliopistorahastoon lisää kuntalahjoituksiaKempeleen, Limingan, Pudasjärven ja Utajärven edustajat luovuttivat kuntalahjoituksensa Oulun yliopiston rahastoon torstaina. Kempele lahjoitti 50 000, Liminka 34 304, Pudasjärvi 44 710 ja Utajärvi 10 000 euroa. Puheessaan yliopiston rehtori Lauri Lajunen kiitti lahjoituksien olevan henkisesti iso asia yliopistolle. Maailma on muuttunut yliopiston perustamisen jälkeen, ja nykyaikana tarvitaan täydentävää rahoitusta. ”Kuntien osallistuminen toiminnan rahoittamiseen osoittaa sitoutumista yliopistoon. Lahjoitukset käytetään yliopiston kehittämiseen, mikä vaikuttaa koko Pohjois-Suomeen. Ilman kansainvälisesti kilpailukykyistä yliopistoa alue ei voi menestyä”, Lajunen sanoi. Lahjoittajat kertoivat haluavansa kantaa oman kortensa kekoon yhteisen yliopiston puolesta. Yliopistolla ja kunnilla on merkittävä aluekehitystehtävä, joten niiden on tärkeä toimia yhteistyössä. Nyt vastaanotetut varat mukaan lukien yliopisto on saanut tänä vuonna kuntalahjoituksina 209 000 euroa.
Lahjoittajat saivat muistoksi kunniakirjan. Kuvassa rivistä vasemmalta Pudasjärven kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Oinas-Panuma, Kempeleen kunnanjohtaja Kari Ahokas, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Tahkola ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anu Leivo. Etualalla yliopiston rehtori Lauri Lajunen. |
|
|||||||||||||||||