![]() |
![]() |
|||||||||||||||||
|
> Luonnonystävät tukevat tiedettä merkittävällä lahjoituksella > Kauppiaitten Jäälinmajasäätiö lahjoitti Oulun yliopistorahastoon 80 000 euroa > Lahjoitusten tahti tiivistyy > Varainhankintakampanja tuotti tieteelle yli 33 miljoonaa
Keräyslupanumero:
|
Valtuuskunta kokoaa vaikuttajia varainhankinnan tueksiOulun yliopiston varainhankintakampanjan tueksi perustettiin pohjoissuomalaisia, kansallisia ja kansainvälisiä vaikuttajia kokoava varainhankinnan valtuuskunta. Tällä hetkellä valtuuskunta koostuu kahdeksastakymmenestä yliopiston, yhteiskunnan ja yrityselämän edustajasta. Valtuuskunnan jäsenten tehtävänä on toimia yliopiston ja yhteiskunnan välisinä yhdyshenkilöinä ja avata uusia varainhankinnan mahdollisuuksia. Valtuuskunnan jäsenet keskustelevat säännöllisesti yliopiston hallituksen ja johdon kanssa. Valtuuskunnan jäsenet ovat motivoituneita, Oulun yliopiston tulevaisuudesta kiinnostuneita henkilöitä, jotka ovat sitoutuneita yliopiston tavoitteisiin ja arvoihin.
Yksittäinen valtuuskunnan jäsen tukee Oulun yliopiston varainhankintaa välittämällä varainhankintakampanjan viestiä. Valtuuskunta kokoontuu kahdesti vuodessa. Varainhankinnan valtuuskunnan puheenjohtaja on kauppaneuvos Ilkka Lantto ja varapuheenjohtajana toimii senior partner Antti Hietala. Kuudestatoista jäsenestä koostuva varainhankinnan valtuuskunnan johtoryhmä ohjaa ja valmistelee valtuuskunnan työskentelyä. Johtoryhmän tehtävänä on myös varainhankintakampanjan suunnittelu 15 miljoonan euron keräystavoitteen saavuttamiseksi yhteistyössä varainhankinnan ohjausryhmän kanssa. Johtoryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Valtuuskunnan toiminta käynnistyi iltajuhlalla Vuoden 2010 ensimmäinen tapaaminen pidettiin Oulun uudella seurahuoneella. Helmikuun alussa järjestetyssä tapahtumassa pohdittiin valtuuskunnan jäsenten tehtävää sekä varainhankintakampanjan yleisiä tavoitteita ja linjauksia. Tapahtuma keräsi väkeä niin yliopistolta kuin sen ulkopuoleltakin: rennoissa ja välittömissä tunnelmissa edennyt tilaisuus kokosi noin 70 osallistujaa. Kunniavieraaksi oli kutsuttu Oulun yliopiston varainhankintakampanjan suojelija, presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari.
Tilaisuudessa rehtori Lauri Lajunen esitteli Oulun yliopiston valmisteilla ollutta strategiaa. Varainhankintakampanjan suojelija ja Oulun yliopiston kasvatti Martti Ahtisaari piti tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron varainhankinnasta ja Oulun yliopiston merkityksestä. Valtuuskunta aloitti työnsä ideoimalla ja kehittämällä Oulun yliopiston varainhankintakampanjaa. |
|
||||||||||||||||