Harlin, Eeva-Kristiina

KENEN HISTORIA; KENEN ESINEET? SAAMELAISET JA ESINEELLISEN KULTTUURIPERINNÖN PALAUTUSPOLITIIKKA POHJOISMAISSA

Akvarelli kuuluisan keräilijä ja kirjailijan Samuli Paulaharjun kotoa. Paulaharju keräsi Pohjois-Pohjanmaan museoon saamelaiskokoelmat kahteen otteeseen. Ensimmäiset kokoelmat tuhoutuivat tulipalossa, toiset pommituksissa. Paulaharju lahjoitti kotikokoelmansa museolle. Kuvassa näkyy Paulaharjun alun perin kotikokoelmiinsa hankkima sarvilakki.

Kuva: Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo

Uusi sarvilakki, jonka on valmistanut 1993 Ella Sarre Nellimistä. Lakki on tehty kokoelmissa säilyneiden lakkien pohjalta, ja on hyvä esimerkki siitä, miten museokokoelmat voivat elvyttää käytöstä kadonneita kulttuuripiirteitä. Nykyään sarvilakkia käyttävät muutamat henkilöt, jotka ovat valmistaneet lakin museokokoelmien mallin mukaan.  Tämä lakki on nykyään Lapin maakuntamuseon kokoelmissa.

Kuva: Suomen saamelaisten kansallismuseo Siida

*************************************************************************

Väitöskirjassani käsittelen saamelaisten arkeologisten ja etnografisten esinekokoelmien palautuspolitiikkaa eli museokokoelmissa olevien esineiden vapaaehtoista palauttamista saamelaisinstituutioille, kuten museoille tai Saamelaiskäräjille Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Palautus eli repatriaatio ymmärretään yleensä esineiden fyysisenä palauttamisena, mutta se voi olla myös keskustelun lisääntymistä, esimerkiksi eettistä pohdintaa esineiden säilytyksestä tai esillepanosta saamelaisten omien kulttuuristen normien mukaisesti.

Viime vuosikymmeninä maailman alkuperäiskansojen parissa on puhuttu paljon siitä, kuka omistaa kulttuurin ja menneisyyden. Oikeus omaan kulttuuriperintöön, sen hallinnointiin ja tulkitsemiseen eli omaan historiaan koetaan yhä tärkeämpänä ja sillä nähdään olevan sosiaalinen merkitys alkuperäiskansojen hyvinvoinnin kannalta. Alkuperäiskansoille esineet saattavat olla jo kadonnutta kulttuuriperintöä tai niillä voi muun arvon lisäksi olla suuri symboliarvo. Museoille repatriaatio on haastava aihe, ne haluavat usein säilyttää kokoelmat yhtenäisinä, sillä niiden olemassaolo perustuu kokoelmiin. Vieraiden kulttuurien esittely koetaan myös tärkeäksi tehtäväksi. Yksittäisten kansojen ja heimojen historian sijaan puhutaan ihmiskunnan historiasta ja universaaleista museoista. Toisaalta kulttuuriperinnön palauttaminen tarjoaa museoille globaalissa maailmassa uudenlaisen, aktiivisen ja dynaamisen roolin, mahdollisuuden osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kulttuurin elvyttämiseen. Nähdään, että museoilla on vastuu paitsi kokoelmista, myös niistä yhteisöistä, joista kokoelmat ovat peräisin. Eri osapuolilla, kuten arkeologeilla, antropologeilla, museotyöntekijöillä ja lähdeyhteisöillä on omat näkemyksensä palauttamisen periaatteista, mutta eriäviä näkemyksiä löytyy myös osapuolten sisältä. Museokokoelmiin päätyneiden esineiden repatriaatio on kansainvälisesti ajankohtainen aihe, joka on esillä kulttuuriperintöalalla ja -tutkimuksessa maailmanlaajuisesti niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Norjassa työ esineiden palauttamiseksi on jo aloitettu, Ruotsissa asiasta on ollut keskustelua mutta Suomessa keskustelu on vielä aloittamatta ja aine tutkimaton.

Väitöskirjassani tutkin palautuspolitiikkaa seuraavien kysymysten avulla: 1. Millaista keskustelua palautuspolitiikasta käydään, ketkä osallistuvat keskusteluun ja millaisilla foorumeilla keskustelua käydään? 2. Millaisia vaatimuksia ja argumentteja eri osapuolet esittävät, millaisia ristiriitoja näistä syntyy ja miksi? 3. Millaisia ovat toteutuneet palautusprosessit? 4. Millaisia eroja palautuspolitiikassa on Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä ja millaisista historiallisista ja yhteiskunnallisista eroista ne saattavat johtuvat?

Tutkimukseni koostuu neljästä artikkelista, joissa lähestyn palautuspolitiikkaa eri näkökulmista. Artikkelit käsittelevät palautuksen merkitystä, ongelmia ja haasteita Norjassa (julkaistu), suomalaisten arkeologien näkemyksiä saamelaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, saamelaisnäyttelyitä Suomalaisissa museoissa eli esineiden ja esinekokoelmien muuttuvia merkityksiä, sekä museokokoelmissa olevien esineiden käyttämistä kulttuuristen piirteiden elvyttämisessä.

Teen väitöskirjani Oulun yliopiston Giellagas-instituuttiin, jossa työtäni ohjaavat Oulun yliopiston saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola ja Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen professori Vesa-Pekka Herva.

Olen koulutukseltani saamelaisalueen historiallisen ajan arkeologiaan ja osteoarkeologiaan perehtynyt arkeologi. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt tutkijana, koordinaattorina ja amanuenssina palautukseen liittyvien asioiden parissa Suomen ja Norjan saamelaismuseoissa sekä tohtorikoulutettavana Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa. Osallistun Svenska vetenskapsrådetin rahoittamaan yhteispohjoismaiseen ”Att samla Sápmi” –projektiin, jonka vuoksi työskentelen keväällä 2015 Statens historiska museumissa. Projektissa selvitetään varhaismodernissa yhteiskunnassa, 1600-1700 –luvuilla tapahtunutta saamelaisten esineiden keräilyn historiaa, luonnetta ja vaikutusta silloin ja tänä päivänä.

Eeva-Kristiina Harlin, Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti

In English

 

Julkaisut:

Harlin, Eeva-Kristiina & Olli Anne May 2014. Repatriation. Political Will and Museum Facilities. Teoksessa Arvanitis, K ja Tythacott, L. (toim). Museums and Restitution: New Practices, New Approaches. Ashgate Publishing. Surrey 3

Harlin, Eeva-Kristiina 2008. Repatriation as Knowledge Sharing – Returning the Sámi Cultural Heritage. Teoksessa Gabriel, M. ja Dahl, J. (toim). Utimut: Past Heritage - Future Partnerships, Discussions on Repatriation in the 21st Century. IWGIA & the Greenland National Museum & Archives. Copenhagen 2008.

Harlin, Eeva-Kristiina 2008. Recalling Ancestral Voices – Repatriation of Sámi Cultural Heritage. Interreg IIIA –projektin loppuraportti. [www-dokumentti].

Viimeksi päivitetty: 1.10.2015