Tiede ja tieteellisen tiedon tuottaminen ovat monisyisiä ilmiöitä

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Professorin kirja paljastaa vasemmistoradikaalien likaiset temput” (3.4.) kirjoitetaan tieteen kovasta ytimestä. Kansalaisia valistetaan, että mitä kauemmaksi siitä edetään sitä ”vähemmän … on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa”.

On ironista, että eräs tieteenfilosofian tunnetuimpia teesejä kyseenalaistaa ääriempiristisen tiedekäsityksen.  Fyysikko-filosofi Pierre Duhemin and filosofi W.V.O. Quinen tunnetuksi tekemä alimääräytymisen teesi osoittaa, että empiirinen todistusaineisto on aina yhteensopiva lukemattomien teoreettisen tulkintojen kanssa. Ongelma on luonteeltaan periaatteellinen. Empiirisen datan kasvattaminen ei muuta tilannetta. Eikä asia muutu, vaikkemme keksisikään vaihtoehtoisia selityksiä. Kyse on tällöin ennen kaikkea mielikuvituksemme rajoista.

Mitä tahansa ”ideologialla” tarkoitetaankaan, on selvää, että pelkällä empirialla ei pitkälle pötkitä. Tieteenkin on nojattava toiminnassaan erilaisiin tietoteoreettisiin arvoihin ja tulkintasääntöihin, tai ratkaistava pragmaattisin syin, miten muokata uskomusjärjestelmäämme, jotta säilytämme sen mahdollisimman koherenttina.  

On myös mielenkiintoista, että termi ”kova ydin” on unkarilaisen tieteenfilosofi Imre Lakatosin tunnetuksi tekemä. Ajatuksena on, että tieteessä tätä kovaa ydintä suojataan hylkäämiseltä jopa jouduttaessa kasvokkain ristiriitaisen empiirisen havaintoaineiston kanssa. Newtonin liikelakeja ei hylätty, vaikka Uranus ei noudattanutkaan odotettua liikerataa, vaan astronomit Adam ja Leverrier olettivat jonkin tuntematon planeetan vaikuttavan sen kulkuun. Neptunus löytyikin 1846, joka selitti poikkeamat. Teoriatraditiolle on annettava aikaa, jotta sen todellinen potentiaali tulee esiin.

Tiedettä itseään tutkitaan myös tieteellisesti sosiaalisena toimintana eli sosiologisesti ja historiallisesti tieteentutkimuksen piirissä. Jo vuosikymmenten ajan on kerrytetty kirjallisuutta siitä, kuinka myös niin sanotut tieteen ulkoiset eli sosiaalis-yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat tieteen kehitykseen.

Kysymys tieteellisyydestä on kamppailua statuksesta, jolla saa tai menettää arvovaltaa ja resursseja. Tästä näkökulmasta Helsingin Sanomien vihjailut ihmistieteiden tieteellisestä kelvottomuudesta ovat masentavia. Tärkeämpää kuin status on kuitenkin se, että toiminta on kestävällä pohjalla, jossa toteutuvat tietoteoreettiset hyveet ja arvot, joista empiirisyys on vain yksi. Muita ovat muun muassa ristiriitaisuuksien välttäminen, johdonmukaisuus, yhdenmukaisen uskomusjärjestelmien muodostaminen, hypoteesien ja tulkintojen hedelmällisyys, kriittisyys ja kritiikin vastaanottaminen, tieteen tulosten julkisuus ja avoimuus.

Tiede ja tieteellisen tiedon tuottaminen ovat paljon monisyisempiä ilmiöitä kuin pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää. Syvempi tieteenfilosofian tuntemus olisi varmaankin tuottanut harkitumman tiedepoliittisen manifestin. Suosittelenkin Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajille osallistumista tieteenfilosofian peruskurssille. Niitä järjestään useassa yliopistossa kautta maan.


Jouni-Matti Kuukkanen
Filosofian professori
Tieteiden ja aatteiden historia
Oulun yliopisto 

Last updated: 13.4.2021