Pohjoisen kuvia kirjastossa

Oulun ammattikorkeakoulun viimekesäinen muutto Linnanmaalle ei tuonut kampukselle ainoastaan lisää väkeä, vaan myös uutta aineistoa kirjastoon sekä taidetta seinille. Näistä on saanut oman osuutensa myös Tiedekirjasto Pegasus.

Aikaisemmin pääasiassa Oamkin Kotkantien kampuksella sekä Ammatillisen opettajakorkeakoulun tiloissa sijainneita teoksia on nyt ripustettu ilahduttamaan kulkijoita Linnanmaalla Oamkin uusissa tiloissa. Taidetta löytyy kaikista kolmesta kerroksesta, suurin osa siten että ne ovat avoimesti kaikkien nähtävissä. Kokoelmassa on kaikkiaan hieman yli 500 teosta valokuvista veistoksiin. Ehdottomasti näkemisen arvoisia kokonaisuuksia ovat esimerkiksi sarjakuvaoriginaalit sekä valokuvat, joiden yhteinen teema on olla "Oulusta pohjoiseen". Kokoelmaan kuuluvia valokuvia löytyy nyt myös Tiedekirjasto Pegasuksen 2. kerroksen Saame-huoneesta. Valokuvakokoelman kokosivat yhdessä vuonna 2005 Oamkin Kulttuurialan yksikön lehtori Tuukka Uusitalo ja valokuvaaja, Pekka Halosen akatemiassa opettajana nykyisin toimiva Iikka Tolonen. Kokoelman punaisena lankana on ajatus siitä, miten pohjoista on käsitelty valokuvataiteen kautta aina tieteellisestä ja antropologisesta kuvaamisesta nykytaiteeseen. Kuvien kautta on mahdollista nähdä miten ajat ovat muuttuneet. 

Joukossa on harvinaisempia, vähän tunnettujen kuvaajien kuvasarjoja, mutta myös kansainvälisesti tunnettujen ja palkittujen kuvaajien otoksia, joita on kerätty eri museoista sekä arkistoista. Kokoelmaan kuuluu mm. Fotofinlandialla palkittu Jorma Purasen sarja Kuvitteellinen kotiinpaluu (Imaginary Homecoming) sekä Caj Bremerin laajaan, Taiteen valtionpalkinnolla palkittuun sarjaan Suomalainen arkipäivä kuuluvat kuvat Frimanin perheestä vuodelta 1970. Bremer sai mahdollisuuden kuvata tätä perhettä uudestaan vuonna 2003, ja nämä uudemmat kuvat löytyvät myös Oamkin kokoelmasta. Kuvat kertovat hyvin 33 vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta sekä ihmisissä että ympäristössä. Oman lähiseutumme historiaa voi nähdä Oulun yliopistossa aikoinaan opiskelleen Kalervo Ojutkankaan kuvissa. Vuodesta 1977 lähtien  vapaana valokuvaajana toimineen Ojutkankaan 1960-70 -lukujen taitteessa Oulussa ja Iissä kuvaama sarja piirtää mainion ajankuvan tuon ajan elämästä.
 

Saame-huoneen kuvat
 


Karl Nickulin saamelaiskuvia. Kuva: Tiina Tolonen

Tiedekirjasto Pegasuksen Saame-huoneessa on ripustettuna oululaissyntyisen Karl Nickulin (1900-1980) kuvia saamelaisista. Geodeettina työskennellyt Nickul oli oman kertomansa mukaan radikaali pasifisti jo vuodesta 1927 lähtien ja hän toimi Suomen rauhanliiton sihteerinä 35 vuoden ajan. Maanmittaustöissä 1930-luvulla Petsamossa ollessaan Nickul tutustui kolttasaamelaisiin ja hänestä tuli heidän oikeuksiensa puolestapuhuja julkisuudessa. Tiedekirjasto Pegasuksen kokoelmasta löytyy Giellagas-instituutin professori Veli-Pekka Lehtolan kirjoittama Karl Nickulin henkilöhistoriikki. Giellagas-instituutista saamani tiedon mukaan näissä Karl Nickulin ottamissa kuvissa olevat henkilöt on tunnistettu ja toiveissa on, että saamme tulevien teoskylttien mukana myös heidän nimensä esille.


I.K. Inhan Yöpymisiä Tenniöjoella. Kuva: Tiina Tolonen

Pyöreän ikkunan alla oleva suurikokoinen valokuva on lehtimies, valokuvaaja ja tietokirjailija I.K. Inhan eli Konrad Into Nyströmin (1865-1930) ottama. Hän teki kesällä 1892 helsinkiläisen Atelier Apollon omistajan K.E. Ståhlbergin tilauksesta usean viikon mittaisen kuvausmatkan pohjoiseen. Tarkoituksena oli saada myynnissä oleviin Suomen maisemia esitteleviin valokuviin täydennystä Lapista. Valokuvien kautta oli löydetty mahdollisuus lähestyä Suomea ja suomalaisuutta uudella ja modernilla tavalla. Kyseessä oleva kuva esittää retkeläisten leiriä Tenniöjoella, joka on Kemijoen vasen sivujoki Sallassa. Inha viivähti matkallaan myös muutaman päivän Oulussa kuvaten tervaveneitä ja tervansoutajia sekä sen ajan matkailunähtävyyksiä eli Oulujoen koskia. Inhan kuvia löytyy teoksesta Suomi kuvissa.

Taidetta on ripustettu myös Kontinkankaalle Sosiaali- ja terveysalan kirjaston seinille. Ensimmäinen teos tähän kirjastoon tuli jo vuonna 2012 Kontinkankaan kampuksen laajennusosan myötä ns. prosenttitaiteena. Nyt taidetta tuli lisää, ja siellä on nähtävänä mm. oululaisen taiteilija Karoliina Niemelän suurikokoisia maalauksia, jotka aiemmin olivat ripustettuina Oamkin Kotkantien kirjastossa. Taidetta löytyy em. kampukselta myös muualta, esimerkiksi 2. krs simulaatiotilojen lähelle on ripustettuna valokuvaaja Vesa Rannan sarjaan Balanced life kuuluvia teoksia.

Suosittelen tilanteen niin salliessa tutustumaan Oamkin kokoelmaan, sillä pienelläkin annoksella taidetta työpäivän lomassa on positiivisia vaikutuksia terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin!

Tiina Tolonen
Informaatikko, Oulun yliopiston kirjasto
 

Lähteet:

Last updated: 14.1.2021