Yliopistorankingit

Yliopistorankingien avulla vertaillaan maailman yliopistojen paremmuutta. Oulun yliopisto sijoittuu maailman noin 17 000–23 000 yliopiston joukossa keskimäärin kolmen prosentin kärkijoukkoon.

Yliopistorankingit ovat tapa arvioida yliopistoja

Yliopistoissa rankingeja eli yliopistovertailuja seurataan tiiviisti. Rankingit ovat usein ensimmäinen paikka, josta tietoa haetaan arvioitaessa yliopistoa etenkin kansainvälisesti mahdollisena yhteistyökumppanina ja työ- tai opiskelupaikkana. Mitä korkeampi sijoitus, sitä laadukkaammat toimijat harkitsevat tuloaan yliopistoon.

Rankingit ovat yksi tapa arvioida yliopistoja. Vertailuissa mitataan ensisijaisesti tutkimuksen tuloksellisuutta, sillä tutkimuksen korkeaa tasoa arvostetaan ja sitä on helppo mitata. Erilaiset vertailut mittaavat lisäksi paljon muuta: osa seuraa julkaisuja ja niiden määriä tai siteerauksia, osa mainetta, tieteen ja opetuksen tasoa, tutkintojen määrää, kansainvälisyyttä tai nobelisteja.

Oulu sijoittuu kolmen prosentin kärkijoukkoon

Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–23 000 yliopistoa, joiden joukossa Oulun yliopisto sijoittuu keskimäärin kolmen prosentin kärkijoukkoon. Vahvuutemme on julkaisutuotanto, kuten esimerkiksi viittaukset ja julkaisut Nature- ja Science-lehdissä. Aloista hyviä sijoituksia ovat saaneet kliininen lääketiede, lääketieteet, hammaslääketiede, life sciences, biologiset tieteet, tietotekniikka ja tietojenkäsittelytiede, sähkötekniikka, ekologia ja maantiede.

Oulun yliopisto osallistuu vuosittain noin viiteen rankingiin, joista tärkeimmät ovat Shanghain Jiao Tong -yliopiston julkaisema ARWU-yliopistovertailu, Times Higher Education -ranking (THE), Quacquarelli Symondsin mukaan nimetty QS-vertailu ja Leidenin yliopiston julkaisema CWTS-ranking.

Oulun yliopiston sijoitukset vuonna 2022

  • QS World University Rankings: 392
  • THE Times Higher Education World University Rankings: 301-350
  • ARWU Academic Ranking of World Universities (Shanghai): 401-500
  • CWTS Leiden Ranking: 465

Lisätietoa yliopistorankingeista

Sinua voisi kiinnostaa myös