Vaihto-opiskelu

Suunnitelmissa vaihto-opiskelu?
Miksi vaihtoon?
Vaihtoon lähteminen on yksi parhaista tavoista hankkia kansainvälistä kokemusta. Oulun yliopisto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet opiskella laadukkaissa yliopistoissa ympäri maailmaa. Lisäksi vaihtoon lähteminen on helppoa: apua ja tukea on tarjolla vaihdon kaikissa vaiheissa ja lähtijät saavat apurahan.
Vaihto-opiskelijana osallistutaan vastaanottavan yliopiston opetukseen ja opiskelijaelämään paikallisten veroisena ja asutaan opiskelija-asunnossa. Ulkomailla suoritetut opinnot sisällytetään omaan tutkintoon Oulussa.
Milloin?
Vaihto-opiskelun kesto on vaihto-ohjelmasta riippuen 2-12 kuukautta, eli yksi lukukausi tai kokonainen lukuvuosi. Ensimmäinen vuosi kandidaatin tutkintoa on oltava suoritettuna ennen vaihtoon lähtemistä.
Minne?
Valittavana on useita eri vaihto-ohjelmia ja satoja eri korkeakouluja. Vaihtoon voi lähteä Eurooppaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Aasiaan ja Oseaniaan.
Vaihtokohteet
Eurooppa
Oulun yliopistolla on yhteensä lähes 400 Erasmus+ -sopimusta ympäri Eurooppaa, vaihtomahdollisuuksia on siis paljon
Euroopan ulkopuoliset kohteet
Koulutuspalvelut koordinoi yhteensä noin 40 Euroopan ulkopuolella olevan vaihtokohteen sopimusta.
Freemover-vaihdot
Freemover-opiskelijavaihto on Oulun yliopiston vaihto-ohjelmien ja sopimusten ulkopuolella tapahtuvaa vaihtoa.
Vaihtoon UNIC-yliopistoon
Oulun yliopisto on mukana Eurooppa-yliopisto UNICissa (The European University of Post-Industrial Cities). Tutustu UNICin tarjoamiin kansainvälistymismahdollisuuksiin!
Lähde vaihtoon! Näin se käy:
Kysyttävää vaihdosta?
- Tiedekuntien kv-koordinaattorien yhteystiedot löydät täältä.
- UNIC Mobility Hub (Telluksessa) on auki tiistaisin klo 10 - 12. Pistäydy käymään ja kysy askarruttavista kansainvälistymiseen liittyvistä asioista asiantuntijaltamme - ennakkoilmoittautumista ei tarvita!
- Kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden virtuaalitoimisto palvelee Zoomissa keskiviikkoisin klo 14 - 15. Kysy mitä tahansa vaihto-opiskeluun tai muuhun kansainvälisyyteen liittyvästä asiasta. Liity mukaan linjoille tästä linkistä! Syyskaudella 2023 virtuaalitoimisto on avoinna ke 6.9. alkaen.