Edellytykset perustehtävien hoitamiseen yliopistoissa on taattava

Edellytykset perustehtävien hoitamiseen yliopistoissa on taattava

”Professorilla on kolme syytä olla professori: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu”, letkautti valtiovarainministeri ja tuleva pääministeri Alexander Stubb puoli vuosikymmentä sitten. Heiton taustalla on oletus siitä, että opetuksen tauotessa kesä on varattu joutenoloon. Todellisuus on kuitenkin melkeinpä päinvastainen. Kesäkuukaudet ovat kyllä tärkeitä, mutta aivan eri syystä: monelle se on ainoa ajankohta, jolloin jää aikaa tutkimuksen tekoon ja syventävään lukemiseen.

Mieleen tulee eräs kollegani, joka raahasi analyyttisen filosofian historian kirjapinon mukaan rantalomallekin. Hänen kumppaninsa ei suhtautunut asiaan pelkästään myönteisesti.

Eikä opetuskaan jää enää kesäksi tauolle.

Yliopistossa työskenteleminen on kyllä unelma-ammatti monella tapaa. Akateeminen työ mahdollistaa vapauden ja parhaimmillaan myös mahdollisuuden käytännössä paneutua syvällisesti asioihin, jotka henkilö kokee itselle mielekkääksi ja merkitykselliseksi ympäröivälle maailmalle. On kuitenkin harhaista ajatella, että yliopistotyö on mukavaa siksi, että jää niin paljon ylimääräistä aikaa esimerkiksi lomailuun.

Mutta miksi ei suosiolla varaisi lomia lomailuun ja iltoja sekä viikonloppuja rentoutumiseen? Selitys piilee niissä todellisissa syissä, joiden seurauksena suurin osa akateemisista työntekijöistä on päätynyt alalle: mielenkiinnosta ja jopa intohimosta tutkimiaan asioita kohtaan. Tutkijoilta myös edellytetään tutkimuspanoksen toteen näyttämistä julkaisujen muodossa. Tästäkin syystä aika monella lomat pakkaavat menemään lukemiseen ja kirjoittamiseen ”raatorajojen” paineessa.  

Yliopiston perustehtävät ovat tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva koulutus. Edellytysten takaaminen näiden tehtävien hoitamiseen on ajatuksellisesti ja suunnittelupöydällä prosessikaaviona helppoa: pidetään tavoitteet kirkkaina ja tarjotaan sekä riittävät ajalliset että materiaaliset resurssit tavoitteiden saavuttamiseksi. Käytännössä asia on huomattavasti monimutkaisempi.  

Ongelma voi olla häiritsevät toissijaiset tavoitteet, jos ja kun päättäjät aika ajoin unohtavat päätavoitteet. Tieteen ja yliopistojen perustehtäviin ei kuulu esimerkiksi Suomen kilpailukyvyn varmistaminen. Tuloksia arvioivat ja toimintaa ohjaavat mittarit eivät saa siten olla sen mukaisesti suunniteltuja.

Vaikka tavoite olisikin selvä, voidaan epäonnistua pahasti keinojen ja resurssien kohdalla. Osittain jo realisoituneita uhkia on ainakin kahdenlaisia: työn silppoutuminen ja perustehtävien kannalta toisarvoisen työn lisääntyminen.

Työn silppoutuminen on sitä, että päivä täyttyy pienistä sinällään nopeasti hoidettavista tehtävistä.  Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset hallinnolliset säännölliset kirjaamiset ja hyväksymiset, jotka ovat aiemmin olleet hallinnon ammattilaisten työnsarkaa, mutta jotka ovat pikkuhiljaa siirtyneet akateemisen henkilökunnan hoidettaviksi tehostamis- ja säästämistarkoituksessa. Kyllä laskun hyväksyy tai sopimuksen laatii silloin tällöin, mutta tällaisten töiden suuri lukumäärä on johtamassa siihen, että tämän päivän akateemiset hoitavat entisajan sihteerien työt.

Nykyajan erityispiirteenä on erilaiset tietotekniset ohjelmat, jotka on periaatteessa luotu sujuvoittamaan tehtävien hoitamista. Oulun yliopistossakin henkilökunnan käytössä on yli viisikymmentä tällaista sovellusta. Toimiessaan ne saattavatkin helpottaa työtä, mutta niiden opettelu ja käyttö myös vievät paljon aikaa. Pahimmillaan ne ovat modernisti orjuuttavia ja dystopialta haiskahtavia käskyttäjiä. Niiden toimintalogiikka voi alkaa hallita työn sisältöä tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä tutkimisen tai opettamisen kanssa. Eräskin ohjelma vaatii työajan käyttämistä työaikojen nimelliseen kirjaamisen pelkistä taloushallinnollisista syistä.

Kaikkein suurin riski tieteellisen perustyön kannalta on työajan jatkuva katkeileminen työn silppoutumisen johdosta. Tärkeätä tieteellisessä työssä on mahdollisuus uppoutua jonkin asian pariin pidennetyksi ajaksi muut askareet unohtaen. Vasta silloin ymmärrys syvenee, asiat hahmottuvat uudella tavalla ja uudet keksinnöt tai oivallukset syntyvät. Tämä vaatii vähintään tunteja, mutta todennäköisemmin päivän tai päiviä, ja usein pidemmänkin ajan, keskeytymätöntä työtä.

Näin saavumme takaisin professorien ja muiden akateemisten vapaa-aikaan. On tärkeätä, että edellytykset tärkeimpien töiden tekemiseen myös työajalla säilyvät. Jos riittäviä edellytyksiä perustehtävien hoitamiseen ei varmisteta, ei pala ainoastaan lomat, ja ihmiset loppuun, vaan kärsii myös Suomen tieteen taso. Menetämme yliopiston kaikkein olennaisimman annin ja sen tärkeimmän tuotoksen fiksujen opiskelijoiden ohella: aidosti luovat ja omaperäiset keksinnöt ja tutkimustulokset. Ilman tutkimusrauhaa niitä ei yksinkertaisesti vain synny.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 1.9.2020

 

Last updated: 1.9.2020