Tiedon ytimessä -luento: Lipeäkalasta glögiin, riisipuurosta rosolliin – suomalaisen joulupöydän historia

Tiedon ytimessä -sarjassa kuullaan Oulun yliopiston tutkijoiden yleisöluentoja ajankohtaisista aiheista.
Ritva Kylli
Yliopistonlehtori Ritva Kylli.

Tapahtuman tiedot

Aika

Ti 08.12.2026 17:00 - 17:45

Paikka

Isokatu 32, Oulu

Sijainti

Oulun keskusta

Lisää tapahtuma kalenteriin

Miksi suomalaiset syövät jouluna riisipuuroa, piparkakkuja ja kinkkua? Ovatko nämä ruoat aina kuuluneet jouluun? Tällä luennolla yliopistonlehtori Ritva Kylli johdattaa kuulijat suomalaisten jouluruokien historiaan keskiajan paastoperinteistä kohti nykyään tunnettua joulupöytää.

Joulupöytä kertoo samalla Suomen historiasta, ja jouluruokien historia on kietoutunut tiiviisti maatalouden, kaupan ja yhteiskunnan muutoksiin. Riisipuuron riisi, piparkakkujen mausteet ja varhaisen glögin ainekset kulkeutuivat Suomeen kauppalaivojen mukana jo 1700-luvulla. Myöhemmin 1800-luvun lopulta lähtien kansakoulut, joulukortit ja uudenlainen perhekeskeinen joulunvietto levittivät käsitystä siitä, miltä suomalaisen joulun tuli näyttää ja maistua.

Luennolla selviää, mitkä olivat rosollin alkuperäiset ainesosat, minkälaisia ruokia suositeltiin vegetaristien joulupöytään 1900-luvun alussa, mikä nykyisistä joululaatikoista vakiinnutti ensimmäisenä paikkansa ja miksi silakka on ollut liian pieni joulukalaksi.

Yleistajuinen luento perustuu arkistolähteisiin, historiallisiin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä aikalaiskirjallisuuteen.​‌

Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä luennon päätyttyä.

Vapaa pääsy. Tilaan mahtuu 40 ensimmäistä.

Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin sijaitsee osoitteessa Isokatu 32, Oulu.

Lisätietoa: ydin@oulu.fi

Luotu 14.9.2026 | Muokattu 14.9.2026