Alumni Hannu Huttunen: Uteliaisuus ja jatkuva oppiminen veivät teknologia-alan johtotehtäviin
Oulun seudulla uransa rakentanut alumni Hannu Huttunen toimii nykyisin hallitustehtävissä ja työelämäprofessorina Oulun yliopiston sähkö- ja tietotekniikan tiedekunnassa. Hän pitää tärkeänä työelämätaitona rohkeutta kysyä ja halua oppia, sillä kukaan ei voi osata kaikkea aloittaessaan uudessa tehtävässä.
Ovi auki kansainväliseen liiketoimintaan
Kauppakorkeakoulusta valmistumisen jälkeen hän työskenteli hetken aikaa yliopistolla kehittämässä juuri käynnistynyttä ekonomikoulutusta. Hyvin alkaneet jatko-opinnot jäivät kuitenkin taka-alalle, kun Huttuselle avautui mahdollisuus siirtyä Nokia Mobile Phonesille Business Controlleriksi. Työ Nokian liiketoimintayksikössä avasi oven kansainväliseen liiketoimintaan.
”Toimin myös johtoryhmän sihteerinä. Muistan edelleen hämmennykseni, kun en ymmärtänyt juuri mitään siitä, mistä insinöörit kokouksissa puhuivat”, hän naurahtaa.
Tilanne opetti tärkeän työelämätaidon: ”Olen aina halunnut oppia ja uskaltanut kysyä. Se on mielestäni aivan olennaista työelämässä, varsinkin jos haluaa hakeutua yleisjohdollisiin tehtäviin.”
Seuraava askel vei oululaisen NetHawk Oyj:n toimitusjohtajaksi. Siirtyminen suuresta konsernista huomattavasti pienempään yritykseen toi mukanaan täysin uudenlaisia vastuita. NetHawkissa hän pääsi johtamaan kansainvälisiä yritysjärjestelyjä sekä tekemään strategista muutostyötä tilanteessa, jossa markkinat ja toimintaympäristö muuttuivat nopeasti.
Strategisilla valinnoilla uutta kasvua
Seuraava merkittävä käännekohta uralla oli siirtyminen Elektrobitille, nykyiselle Bittiumille, Wireless-liiketoimintayksikön toimitusjohtajaksi.
Pian tehtävän vastaanottamisen jälkeen yhtiön suurin asiakas ajautui konkurssiin, ja myöhemmin myös toiseksi suurin asiakas, Nokia Mobile Phones, katosi asiakaskunnasta. Tilanne vaati jälleen strategista suunnanmuutosta, ja puolustus- ja tietoturvatuotteista lähdettiin kehittämään uutta pidemmän aikavälin kasvualuetta yhtiölle.
Myöhemmin Huttunen siirtyi pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi, kun Elektrobit myi Automotive-liiketoimintansa ja muutti nimensä Bittiumiksi. Yritysjärjestelyiden kautta yhtiö laajensi toimintaansa terveysteknologian alueelle.
”Pörssiyhtiömaailma sääntelyineen ja sijoittajasuhteiden hoitamisineen oli myös todella opettavaista.”
Analyyttinen ajattelu on yksi tärkeimmistä taidoista
Pitkän uransa aikana hän on huomannut palaavansa usein niihin valmiuksiin, joita kauppatieteiden opinnot antoivat. Laskentatoimen opinnot tarjosivat vahvan perustan talouden ymmärtämiselle, mutta hyötyä on ollut myös strategiasta, markkinoinnista ja laaja-alaisesta liiketoimintaosaamisesta.
Kaikkein tärkeimpänä hän pitää kuitenkin kykyä oppia jatkuvasti uutta: ”Analyyttinen ajattelu ja oppimisen oppiminen ovat olleet kaikkein arvokkaimpia taitoja”, hän toteaa.
Hänen mukaansa uteliaisuus, halu oppia ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat ominaisuuksia, jotka kantavat läpi koko työuran.
Huttunen on nähnyt läheltä kauppakorkeakoulun kasvun siitä lähtien, kun ekonomien koulutus Oulussa oli vasta alkutaipaleellaan. Alumnina ja kauppakorkeakoulun elinkeinoelämän ohjausryhmän jäsenenä hän haluaa edistää erityisesti yliopiston ja yritysmaailman välistä yhteistyötä entisestään.