Yliopisto kehittää koko Pohjois-Suomea

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1972 Vaalassa. Oulun yliopisto oli luonteva valinta. Luin ammatinvalintaoppaita ja päädyin hakemaan lääkikseen. Muutamaa vuotta aiemmin, tarkalleen vuonna 1968, oli otettu käytäntöön valtion takaama opintolaina, mikä avasi meille tavallisten työtätekevien lapsille mahdollisuuden opiskella siinä missä muutkin. Olin sukuni ensimmäinen akateemisen loppututkinnon suorittanut.

Ammatinvalintani ei ollut vuosien haave, mutta olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Heti aloitettuani opiskelut yliopistolla tunsin, että tämä on minun paikkani. Maailma aukesi eri tavalla. Asuin Karjasillalla pienessä alivuokralaishuoneessa. Elin opintolainan turvin ja niin eli moni kurssikaverikin. Se oli valtava mahdollistaja.

Lääkiksessä opiskelu oli tiivistä ja kurssimuotoista, joten kurssikavereihin tutustui nopeasti. Meillä oli juuri viime syksynä 40-vuotiskurssikokous täällä Oulussa. Tuttavuus opiskelukavereiden kanssa on jotenkin aitoa. Olin aikanani kurssin emäntä eli se joka esimerkiksi keräsi kaikilta opintokirjat kurssimerkintöjä varten ja hoiti yhteisiä asioita tiedekuntaan päin.

Yhteistyötä yliopiston kanssa

Avioiduin heti opiskelujen jälkeen ja perheeseemme syntyi kolme lasta. Asuimme opiskeluvuosien jälkeen Kauhajoella ja Kajaanissa, mutta palasimme lopulta takaisin Ouluun vuonna 1988. Olin tuolloin erikoistumassa. Työskentelin Haukiputaan johtavana lääkärinä 1999–2006 ja Oulun kaupungin terveydenhuollon palvelujohtajana vuosina 2006–2013. Esimiestyössä tarvitaan lääkäreitä, mutta kaipasin koko ajan potilastyötä. Se on kuitenkin se tämän työn suola. Hallinnollisissa tehtävissä tein yhteistyötä yliopistomaailman kanssa esimerkiksi koulutussopimusten muodossa. Lääketieteen opiskelijat tarvitsevat opinnoissaan potilaita, joten työharjoittelu terveyskeskuksissa on ihan olennaista.

Nyt olen eläkkeellä ja vapaa-ajan asuntomme on Vaalassa. Vietämme siellä noin puolet vuodesta. Teen talven aikana noin neljäkymmentä työpäivää terveyskeskuslääkärin työtä. Nautin valtavasti siitä että olen saanut palata kohtaamaan potilaita.

Omat lapseni ovat kaikki hakeutuneet yliopistoon, vaikkakin vain yksi heistä Ouluun. On mahtavaa, kun lapset kouluttautuvat ja suomalainen yhteiskunta tarjoaa siihen mahdollisuuden.

Ei mitään mutu-tutkimusta

Lahjoittajaksi ryhtymistä olin miettinyt jo jonkin aikaa, kun silmiini osui mainoksia vastinrahakampanjasta. Silloin päätin, että nyt on sen aika. Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja tunsin olevani ihanassa elämäntilanteessa.

En pidä lahjoittamista minään pakkona, vaikka olenkin tehnyt toistuvia lahjoituksia. Se on täysin vapaaehtoista. Tottakai sekin vaikuttaa, että yliopisto on yhtälailla supistusten piiirissä ja määrärahat valtiolta ovat tiukentuneet.

Minulla on kiitollisuuden tunne Oulun yliopistoa kohtaan. Oulu ja koko Pohjois-Suomi ovat sen ansiosta kehittyneet ja kasvaneet, ja olen ollut seuraamassa noita kehityksen vuosia. Siksi haluan tukea juuri Oulun yliopistoa. Oulussa yliopisto tekee myös hyvää yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.

Nykyään näkee ja kuulee paljon mututietoa otsikoissa ja politiikassa. Tieteellinen tutkimus on yliopiston oikeus ja velvollisuus.

Yliopiston tieteellinen tutkimus on oikeilla menetelmillä tehtyä ja luotettavaa, ei mitään mutu-tutkimusta.