Jouni-Matti Kuukkanen, blogi, Pelottavan yhteiskuntakokeilun aika on pian ohi

Pelottavan yhteiskuntakokeilun aika on pian ohi

Filosofiassa on pitkät ajatuskokeiden hyödyntämisen perinteet. Ehkä kuuluisin on Descartesin viekas paholainen, joka huiputtaa uskomaan kaikenlaista; muun muassa sen, että maailma todella on olemassa.

Ajattelijat on kuvitelleet mielessään kissoja, jotka ovatkin marsilaisten lähettämiä vakoojarobotteja; ideaalikronikoitsijan, joka rekisteröi kaikki historian tapahtumat niiden tapahtumahetkellä; tietämättömyyden verhon, jonka takana ratkaistaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan säännöt ilman mahdollisuutta tietää, miten itse siinä sijoittuu, ja niin edelleen. Ajatuskokeiden tavoitteena on sananmukaisesti kokeilla ajattelun rajoja. Mielikuvituksen voimin luodaan epätodennäköisiä, mutta loogisesti mahdollisia maailmoja, joiden avulla etsitään jotain, joka kestää ankarimmankin kyseenalaistamisen.

Eräs ajatuskoe kuvittelee kanssakäymisen patologisen valehtelijan kanssa. Tarkoituksena on arvioida, milloin ja millä ehdoilla voimme luottaa sanottuun. Jos joku kertoo nimekseen Donald, normaalitilanteissa uskomme, että olemme tekemisissä Donaldin kanssa. Jos kuitenkin tiedämme joillain muilla perusteilla, että kyseinen henkilö on patologinen valehtelija, tilanne muuttuu oleellisesti.

Kanssakäymistä patologisen valehtelijan kanssa voisi pitää muiden ajatuskokeiden tapaan harvinaisena, mutta mahdollisena tilanteena. Trumpin hävitessä ennusmerkkien mukaisesti vaalit ensi viikolla tulemme kuitenkin yhden yhteiskuntakokeilun päätepisteeseen. Koko maailma on joutunut kanssakäymiseen, jos ei kirjaimellisesti patologisen, niin kuitenkin paatuneen valehtelijan kanssa. Trump näyttää valehtelevan aina, kun se on hyödyllistä, koska ei ilmeisesti näe asiassa mitään väärää.

Tulevaisuudessa tulemme hämmästelemään, miten valehtelua on siedetty näinkin hyvin ja miksi jotkut ovat jopa pönkittäneet sitä. Monen muisti tulee olemaan valikoiva.

Valehtelemista pidetään paheena antiikin hyve-etiikassa ja kristillisessä sekä kantilaisessa moraaliopissa. Voidaan toki pohtia, olisiko valehteleminen hyväksyttävää joissakin tilanteissa, jos sillä voidaan vaikka pelastaa kanssaihminen vahingolta. Mutta valehtelemisen ei tulisi keskeisten moraaliteorioiden mukaan missään nimessä olla jatkuvaa ja tavanomaista.

Maailman mahtavimman miehen valehtelua ei voi selittää lausahduksella, että kaikki poliitikot valehtelevat joka tapauksessa. Toiminnassa on tuttuakin, kuten katteettomat ja ylioptimistiset lupaukset. Viime viikon debatissa presidentti toisti jälleen kerran ilman selviä perusteita lupauksensa, että koronarokote on valmis parin viikon sisään.

Selvät valeet ovat suoria ristiriitoja sanotun ja toisin todennetun välillä. Valeita ovat myös vääristävät tulkinnalliset näkemykset, jolloin vilpillisyyden osoittaminen on työläämpää. Trumpin hallintokaudella molempia on nähty runsaslukuisesti. The Washington Postin mukaan valeita on kertynyt kaikkiaan yli 20 000.  

Ristiriidan paljastuminen sanotun ja luvatun sekä eletyn ja toteutetun välillä on perinteisesti tuonut syytteen tekopyhyydestä. Rehellisyys ei ole ollut kuitenkaan ”pyhää” Valkoisessa talossa, eikä valehtelemista ole siten edes tarvinnut peitellä. Valeet ovat olleet kaikkien kiinnostuneiden todettavissa.

Kesään mennessä presidentti oli esimerkiksi väittänyt 360 kertaa, että USA:n talous on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Tämä ei voi pitää paikkansa, koska asiantuntijoiden mukaan koronavirusta edeltävässäkin tilanteessa ainakin Eisenhowerin, Johnsonin ja Clintonin aikakausilla talous oli paremmassa jamassa. Kun varapresidentti Pence sanoi, että presidentti on laittanut amerikkalaisten terveyden etusijalle, ristiriita lukuisten pandemiaa vähättelevien lausuntojen kanssa on ilmeinen. Kun Trump totesi haastattelussa lokakuussa olevansa tietämätön QAnon-salaliittoilmiöstä, mutta jo seuraavassa lauseessa puhui sen tavoitteista positiivisesti, kyseessä on suora silmin nähtävä vale.

Ehkä erikoisin piirre viimeisen neljän vuoden aikana on ristiriidassa oleminen itsensä kanssa. Kun presidentti huhtikuun 17. päivä sanoi lopettavansa rahoituksen Maailman terveysjärjestölle, vain 17 minuutin päästä hän kielsi niin sanoneensa.

Trumpismin sanoma on se, että henkilön luonteella ei ole väliä, vaan vain lupaukset ja tekojen seuraukset merkitsevät. Miksi esimerkiksi evankeliset kristilliset ovat olleet Trumpin vankimpia tukijoita läpinäkyvästä valehtelusta, röyhkeydestä, loukkaavuudesta ja ylimielisyydestä huolimatta? Varmaankin siksi, että hänen avullaan on ajateltu saatavan omia poliittisia tavoitteita läpi.  

Trumpin pelottava esimerkki pakottaa pohtimaan, kuinka paljolta kannattaja voi sulkea silmänsä, jos omien tavoitteiden uskotaan toteutuvan. Missä menevät rajat? Konkreettisempi huolenaihe myös Atlantin tällä puolen on, jääkö trumpismi elämään Trumpin jälkeen.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 27.10.2020

 

Last updated: 27.10.2020