Tutkimusretkellä Italiassa

Väitöskirjatyö on mielenkiintoista. Tutkimustyö on monivaiheista ja siihen liittyy paljon suunnittelua, mahdollisuuksien kartoittamista sekä rahoitushakemuksia työn eri vaiheisiin.

Työn aikana on haettu monia erilaisia apurahoja, niin itse työn tekemiseksi kuin erilaisiin konferensseihin ja tutkimusvierailuihin. Sitten odotellaan, välillä unohdetaankin ja lopulta todetaan, että oliko hakuprosessi onnistunut vai ei. Monesti hakemukset jäävät huomioimatta, toisinaan ne huomataan. Sen jälkeen sitä sitten taas suunnitellaan.

Loppuvuodesta 2018 sain apurahan Teknologiateollisuus ry:n Metallinjalostajien rahastosta työskentelyyn Modenan yliopistossa Italiassa. Rahoituksen hakemista edelsi keväällä 2018 geopolymeerikonferenssi Portugalissa, jossa keskustelin alan professorin kanssa. Syksyllä 2018 jatkoimme keskustelua mahdollisesta tutkimusvierailustani ja lähdin hakemaan matka-apurahoja, jollaisen sitten loppuvuodesta sain. Sen jälkeen se suunnittelu vasta alkoikin. Tuli selvittää matkustamiseen, työskentelyyn ja asumiseen liittyviä seikkoja ja täyttää papereita. Ja sitten koitti toukokuun alun viikonloppu, jolloin matkalle oli määrä lähteä.

Vaikka olenkin matkustellut niin työn puolesta kuin vapaa-aikanakin, kyseessä oli ensimmäinen pidempiaikainen oleskelu ulkomailla. Jonkin verran opiskelin italian kieltä ja auttavasti sillä pääsin alkuun. Huomasin hyvin pian, että mikäli en puhu italiaa, en pääse keskusteluihin mukaan. Niinpä työpäivien lomassa ja vapaa-ajalla tavasin sanoja ja lauseita minkä ehdin. Ja yllättävän nopeasti kieli alkoi kääntymään ymmärryksen asteelle. Työkaverit vitsailivat, että olkaa varovaisia, sillä ymmärrän jo kaiken.

Modenan yliopisto Enzo Ferrari -yksikkö

Mitä sitten oli työskennellä Italiassa? Olin ajatellut jostakin syystä työmoraalin olevan jotenkin heikompaa Italiassa kuin Suomessa. Jouduin kuitenkin toteamaan, että ainakin kyseisen yliopiston kohdalla ajatukseni oli virheellinen. Työyhteisö oli erittäin miellyttävä ja töitä tehtiin tunnollisesti ja pitkään. Erityisesti jäi mieleen, että kaikki olivat hirvittävän auttavaisia. Olikin hyvä, että ensimmäinen Italiassa vietetty kuukausi oli sateisempi kuin paikallisten mukaan ikinä, niin yliopistolla vietetty aika ei ollut mistään muusta pois.

Vaikka suurimman osan ajasta vietinkin työpaikalla, jäi kymmenen viikon vierailussa silti aikaa tutkia maata yliopiston ulkopuolellakin. Sääkin kääntyi päälaelleen ensimmäisen kuukauden sadejakson jälkeen, jonka jälkeen vietettiin paikallisten mukaan kuuminta ajanjaksoa ikinä. Loppumatkan ajan lämpöasteet huitelivat 40 asteen hujakoilla ja junissa tarkeni matkustella. Näihin viikkoihin sisältyi muutama seminaari ja konferenssi eri kaupungeissa. Esimerkiksi konferenssimatka Torinoon oli hyvä ja Torino kaupunkina viehättävä, vaikkakaan paikalliset eivät pitäneet kaupunkia suuressa suosiossa. Viikonloppuisin kävimme lähiseuduilla ja muutamana viikonloppuna hyppäsimme junaan ja matkustimme katsomaan Italian kuuluisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi Rooma oli todella näkemisen arvoinen.

Modenan keskustassa oli erilaisia autotapahtumia pitkin kesää.

Mitä tästä tutkimusmatkasta sitten jäi kotiin tuotavaksi? Matka oli kokemuksena huikea. Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja tällä tavoin se oli mahdollista, vaikkakin suhteellisen lyhyen aikaa. Kaikenlaisia kommelluksia tapahtuu, kun kielitaidot eivät kohtaa ja kulttuurit eroavat toisistaan. Mutta kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että kaikesta selviää ja sitten kommelluksille voikin nauraa jälkeen päin. Yhteistyö Italiaan jatkuu edelleen ja muistot säilyvät ikuisesti. Ehdottomasti voin lämpimästä suositella tutkimusmatkailua Italiassa.

Johanna Kutuniva, projektipäällikkö