Vahvalla koulutuksella, tutkimuksella ja yhteistyöllä pärjäämme myös seuraavat 100 vuotta

Runsaassa sadassa vuodessa olemme yhdessä rakentaneet Suomesta yhden maailman kilpailukykyisimmistä maista. Meidät tunnetaan maailmalla edistyksellisenä demokraattisena valtiona, jossa instituutioihin ja viranomaisiin voi luottaa. Suomi on maailman vakain valtio, maailman turvallisin maa, meillä on maailman paras hallinto ja riippumattomin oikeuslaitos. Suomi on maailman viidenneksi onnellisin ja toiseksi tasa-arvoisin maa. Tästä kaikesta saamme pohjimmiltaan kiittää sivistystä, joka on luotu maantieteellisesti kattavan jatkuvasti parannetun tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän kautta. Ilman aikojen yli jatkunutta päättäjien viisautta panostaa koko kansan koulutukseen ja tutkimukseen emme olisi tässä pisteessä.

Koulutus ja sen kautta mahdollistuvat vahvat tutkimus- ja innovaatiotoiminnot ovat Suomen menestyksen kannalta yhä tärkeämpiä. Ilman jatkuvaa niihin panostamista putoamme nopeasti menestyjien joukosta. On kuitenkin selvää, että koulutus ja tutkimus muuttavat muotoaan yhteiskunnan tarpeiden ja teknologian tarjoamien mahdollisuuksien muuttuessa.

Kaupungistuminen on megatrendi, jonka etenemistä ei voi epäillä. Kaupunkikehityksen myötä on syntynyt yhä selkeämmin erikoistuneita alueellisia ekosysteemejä, joille paikallinen riittävän laaja huippuluokan koulutus ja tutkimus ovat menestymisen edellytyksiä. Korkeakoulut ovat ekosysteemien energiaytimiä, joiden elinvoimaisuus määrittelee myös ympäröivän toiminnan suuntaa ja menestystä. Tulevaisuudessa vapaat huippuosaajat ovat yhä enemmän koulutuksesta ja tutkimuksesta kumpuava uusiutuva luonnonvara, jonka ympärille osaamiseen perustuva toiminta sijoittuu. Kaupungistumisen edetessä kaupunkien on muistettava vastuunsa myös ympäröivien seutujen hyvinvoinnista.

Digitalisaatio muuttaa maailmaa ja tuo monet palvelut ihmisen luokse. Robotisaatio, automaatio ja tekoäly muuttavat työn yhä enemmän erikoisosaamista vaativaksi. Työ, jossa sosiaalinen inhimillinen vuorovaikutus on keskeistä, säilyttää asemansa. Sosiaalisen kanssakäymisen ja teknologisen osaamisen vahvuudet ovat yhä useamman työntekijän avaintaitoja. Vanhoja ammatteja häviää ja uusia ammatteja syntyy. Työn tuottavuus nousee, ja koulutusjärjestelmän suoritus- ja muuntautumiskyky joutuvat varmasti koetukselle nopeassa muutoksessa. Muunto- ja täydennyskoulutus kasvattavat merkitystään.

Myös globalisaatio asettaa uusia vaatimuksia koulutukselle. Painopiste voi siirtyä nykymuotoisista oppilaitoskeskeisistä tutkinnoista hankitun osaamisen arvostukseen. Opintoja voidaan ottaa elämän eri vaiheissa oppilaitoksista eri puolilla maailmaa aina tarpeen mukaan. Kysymys on asetetuista pätevyysvaatimuksista ja loppujen lopuksi siitä, mitä työnantajat arvostavat. Ei ole ollenkaan selvää, että jatkossa opiskelu on nykyiseen tapaan valitun yksittäisen oppilaitoksen tarjontaan perustuvaa. On turvallista lähteä ajatuksissa liikkeelle siitä oletuksesta, että vain huippulaatu on koulutuksessakin riittävää. Erilaisten koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden monipuolinen yhteistyö ja työnjako on laatu- ja tarjontamielessä mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Koulutusvienti- ja tuonti ovat erilaisissa muodoissaan suuri mahdollisuus.

Avoin data ja julkaiseminen tulevat nopeuttamaan tutkimuksen sykliä ja tuovat kentälle yhä uusia toimijoita. Tutkimusinfrat ja monitieteinen yhteisöllisyys ovat menestystekijöitä, joihin perinteisten yliopistokampusten on nojauduttava. Perustutkimuksen arvo ja uuden etsiminen säilyy, mutta rinnalle tulee vaikuttavuus. Tutkimustulosten mahdollisimman nopea siirtyminen yhteiskunnan käyttöön on ymmärrettävä vaatimus. ”Demo or die” nousee perinteisen ”publish or perish” arvostuksen rinnalle yhä selvemmin. Kokeilun alustat ja ympäristöt tulevat perustutkimuksellisen laitteiston rinnalle vetovoimatekijöiksi, joiden perässä tutkijat ja yritykset siirtyvät.

Koulutuksen ja tutkimuksen toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja meidän on mahdollista hyötyä muutoksesta. Kokonaisetu, lisääntyvä synergia ja monipuolinen sektorit ylittävä yhteistyö ovat nousevia trendejä. Oman organisaation edun tavoittelu ja itseriittoisuus ovat taas laskusuunnassa. Vain yhdessä muuttumalla ja tekemällä pystymme varmistamaan sen, että Suomi on sadan vuoden päästäkin yksi maailman kehittyneimmistä muille suuntaa näyttävistä hyvinvointivaltioista.

Jouko Niinimäki

Teksti on julkaistu Sivistystyönantajien blogissa 3.1.2018