Nöyryytys ja hyvitys

Lapsuudenkodissani kirjahylly alkoi täyttyä Päätaloista, kun pappani alkoi saada jokasyksyisen Päätalon isänpäivälahjaksi. Hän luki romaania aina iltaisin sängyssä kirja kädessään. Vähitellen kirja vaipui alemmas ja alemmas, kunnes pappa nukahti ja Päätalo kopahti lattialle. Huvittuneena seurasin pirtin hetekassa lojuen monena iltana tuota tapahtumaa.  

Minusta itsestäni tuli Kalle Päätalon lukija jo 12-vuotiaana. Luin silloin tuoreeltaan romaanin Höylin miehen syksy. Mummuni tosin oli sitä mieltä, etten saisi tuota kirjaa lukea. Siinä kun käyteltiin niin paljon rumia sanoja ja käsiteltiin sukupuoliasioita suorasukaisesti. Seurauksena tietysti oli, että luin kirjaa yhä innokkaammin. 

Kalle Päätalon suosion nousu sattuu juuri niihin aikoihin, 1970-luvun alkuun, jolloin minusta tuli kirjastoauton vakioasiakas ja kaunokirjallisuuden suurkuluttaja. Maalaiskylän harvoihin huveihin kuului kirjastoauton saapuminen joka toinen torstai. Päätalot olivat aina varattuja, ja niistä keskusteltiin pysäkillä kirjastoautoa odotellessa. Ne Päätalot lainattiin, joita ei kotona ollut.

Kalle Päätalo: Höylin miehen syksy. Gummerus. Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1970. Kuvan 7. painos on vuodelta 1981. Oulun yliopiston kirjaston kokoelmat.

Päätalon pääteos, Iijoki-sarja on suomalaisen miehen elämäkerta: jatkuva pelko kelpaamisesta, miehen mittojen täyttämisestä ja järjetön työn eetos. Sosiaalinen sukupuoli pitää ansaita aina uudelleen ja uudelleen. Se on tarjonnut samastumiskohteen jo useille miessukupolville. Omansa ovat kuitenkin teossarjasta löytäneet myös naislukijat. Ovathan molemmat Päätalo-väitöskirjojen tekijätkin naisia. 

Kumpaakin sukupuolta puhuttelee varmasti suuren muuton kuvaus, irtaantuminen agraari-Suomen elämänmenosta ja asettuminen kaupunkiin, toisenlaiseen elämänmenoon ja kieliyhteisöön. Kun mukaan liitetään vielä sattuva kansanomainen huumori, luonnehikkaat henkilöhahmot ja elävä replikointi, on suosion resepti valmis. 

Abstraktimmin ajateltuna massiivisen Iijoki-sarjan keskeinen teema on nöyryytys, jolle etsitään hyvitystä. Kunnan elätiksi sortunut nuori Kalle kokee köyhyydestään loputonta häpeää. Lisää nöyryyttävät tytöt, joiden seuraan Kalle ei kelpaa. Hyvitystä Kalle etsii työstä, jossa hän menestyykin ja saa tunnustusta kovana ryskätöiden tekijänä. Aikuinen Kalle kelpaa lopulta naismaailmassakin. Kerta toisensa jälkeen lukijalle toistetaan, miten köyhästä jätkästä tuli lopulta rakennusmestari ja kirjailija, jolla ei naisseurasta ollut puutetta. Kalle sai hyvityksensä.

Ihmiset pitävät sankaritarinoista. Jokainen varmaan haluaa ajatella selviävänsä vaikeuksistaan ja saavuttavansa jonain päivänä jotain suurempaa ja parempaa. Kokemamme kolhut kaipaavat hyvitystä, kaipaamme hyväksyntää. Nämä ovat suuria yleisinhimillisiä tarpeita, ja juuri niitä Kalle Päätalo kuvaa. Varmaan sen takia minäkin luen lukuisten muiden fanien tapaan Iijoki-sarjaa uudelleen ja uudelleen. Luen joka ilta pienen pätkän, kunnes uni voittaa ja Päätalo kopahtaa lattialle…

 

Harri Mantila
suomen kielen professori
Kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksikkö
Oulun yliopisto
 

Last updated: 10.9.2019