Oulun yliopiston kirjaston henkilökuntaa 1960

Juhlapuhe 60-vuotiaalle Oulun yliopiston kirjastolle

Kirjasto on ollut mukana Oulun yliopiston toiminnassa alusta alkaen, joten tänä vuonna myös Oulun yliopiston kirjasto täyttää 60 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaisemme Kirjaston blogissa kirjastonjohtaja Minna Abrahamsson-Sipposen juhlapuheen, jonka hän piti Oulun yliopiston kirjaston 60-vuotisjuhlaseminaarissa 23.5.2019.

Arvoisa rehtori ja arvoisat juhlaseminaarin vieraat,

Juhlimme Oulun yliopiston kirjaston 60-vuotissyntymäpäiviä tarkoituksella keväällä, vaikka kirjastotoiminta alkoi samalla hetkellä kuin yliopisto-opetus Oulussa syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1959. Osallistumme näin Oulun yliopiston juhlavuoteen, jonka juhlatapahtumat ajoittuvat näin tasaisemmin pitkin vuotta.

Kuusikymmentä vuotta on kirjaston ikänä sekä pitkä että lyhyt. Jopa suomalaisessa kontekstissa Oulun yliopiston kirjasto on melko nuori, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme suorastaan vauva. Sillä ääripäässä meillä on ikäeroa maailman vanhimpaan edelleen toimivaan yliopistokirjastoon – Marokossa sijaitsevaan Al-Karaouinen yliopiston kirjastoon – kahdeksansataa (!) vuotta. Yliopisto ja kirjasto ovat siis kautta aikojen kuuluneet yhteen.

On hienoa, että suomalaiset yliopistokirjastot ovat kaikille kansalaisille avoimia, vaikka niiden ensisijainen tehtävä on aina palvella omaa tiedeyhteisöä. Yliopistokirjaston käsite on universaali, mutta yliopistokirjastojen kehitys ja palvelujen toteutustavat voivat poiketa varsinkin globaalissa mittakaavassa. 

Kirjasto voi olla 60 vuotta vanha, mutta se ei silti voi alkaa hiljentämään kohti eläkepäiviä. Tieteellisen kirjaston pitää elää ajassa tai vielä mieluummin olla edellä aikaansa.  Edellä aikaansa tieteelliset kirjastot ovat välillä olleetkin, koska esimerkiksi tieteen avoimuuden vaatimusten esille nostaminen lähti pitkälti tieteellisistä kirjastoista ja edelleenkin avoimen tieteen eteen työskennellään eniten kirjastoissa, vaikka avoimen tieteen pitäisi olla eniten tutkimusta tekevien tutkijoiden käsissä - toimintatapana. Näin varmasti tulevaisuudessa tapahtuukin. Tieteellinen kirjasto onkin tänä päivänä se sopivan yhtenäinen ja aktiivinen toimija, joka pystyy ottamaan moniulotteisia ja joskus jopa hieman välteltyjä mutta tärkeitä ja tarpeellisia tieteelliseen toimintaan liittyviä tehtäviä toimekseen.

Koska nyt juhlistamme Oulun yliopiston 60-vuotista vaiherikasta ja komeaa taivalta, päätin tätä juhlapuhetta laatiessani luonnostella mielikuvituskirjettä neljäkymmentä vuotta sitten eläköityneelle, 20 vuotta kirjastonhoitajana ja ylikirjastonhoitajana toimineelle – lokakuussa 1996 edesmenneelle Rae Murhulle. Pohdin mitä kertoisin hänelle nykypäivän Oulun yliopiston kirjastosta ja sen tulevaisuudesta? Mielenkiintoista on arvailla miten yliopistokirjastomme perustaja näkisi nykyajan yliopistokirjaston. 

Oulun yliopiston kirjaston toiminta alkoi 1.9.1959 Sampo-pankin talossa Pakkahuoneenkatu 13:ssa. Kuva: Juhani Viander

Aloittaisin ehdottomasti mielikuvituskirjeeni Murhulle kertoen, että yliopiston yhteydessä on yhä edelleen kirjasto, kuten vuoden 1959 Oulun yliopiston perustamisasetuksessa todettiin. Tietoaineistojen hankintaankin käytetään suurin piirtein sama summa rahaa kuin kirjaston aloittaessa (2 milj. mk), mutta euroja nykyisin ja summa on edelleen suuri. Vuonna 1961 saatu, Eduskunnan kirjaston kanssa jaettu vapaakappaleoikeus, joka muuttui lakimuutoksen myötä vuonna 1981 täydelliseksi, on edelleen voimassa. Nykyinen vuonna 2008 annettu laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä velvoittaa meidät ja viisi muuta kirjastoa Suomessa pysyvästi säilyttämään kaiken Suomessa painetun kulttuuriaineiston. Sitä ei ehkä tarvitsisi ylikirjastonhoitaja Murhulle korostaa, että niin sanotun vapaakappaleoikeuden historia Suomessa on vanha ja saanut alkunsa jo Ruotsin vallan aikana. Sen sijaan voisin kertoa, että viime vuosina on yliopistoissa myös keskusteltu vapaakappalekirjastojen ylläpitämisen kustannuksista – jotka kulminoituvat erityisesti tilakustannuksiin. Voisin jopa todeta, että tänä päivänä tilat ohjaavat enemmän toimintaa kuin toiminta tiloja, vaikka arkijärjellä ajateltuna tilanteen pitäisi kai olla toisinpäin. Miten digitaalisen julkaisemisen kiivas kehitys vaikuttaa vapaakappaletoimintaan jo nyt ja tulevaisuudessa edellyttäisi viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä lainsäätäjiltä, jos laki avattaisiin. 

Olisi mielenkiintoista kysyä Rae Murhulta oliko hänen johtajakaudellaan tilankäyttö yhtä keskeisessä asemassa kuin nykypäivänä, olivatko tilat suhteessa yhtä iso kuluerä? Ei ole ennenkuulumatonta se, että yliopistomme tutkija tai opiskelija saattaa kysyä, että mihin kirjasto enää tarvitsee tiloja.  Kysymyksen aina aiheuttaman hämmennyksen jälkeen kerromme varmasti, että opiskelijat tarvitsevat rauhallisia opiskelu- ja ryhmätyötiloja, joiden läheisyydessä on sujuva ja usein myös avustettu pääsy erilaisiin tietoaineistoihin. Varsinkin viime vuosina kirjaston kokoelmatilaa ja henkilökunnan työhuoneita on muutettu runsaasti opiskelu- ja ryhmätyötiloiksi. Lisäksi kerromme kysyjälle tehtävästämme säilyttää kulttuuriaineistoja tuleville sukupolville kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä säädetyn lain mukaisesti. Kulttuuriaineistoja on kertynyt vuosien varrella paljon – Oulun yliopiston kirjaston nykyisistä tiloista 85 % on varastotilana näille kulttuuriaineistoille. Ja kysyjälle mainittaisiin vielä se, että kirjaston henkilökunta on toki vähentynyt alle puoleen henkilökunnan lukumäärän huippuvuosista 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteen aikoihin, mutta silti kirjastossa työskentelee tiivis joukko laajalle ulottuvaa asiantuntemusta omaavaa kirjastohenkilökuntaa - ja henkilökunta tarvitsee työtiloja. 

Rae Murhu joutui aloittamaan yliopiston kirjastotoiminnan ainoana vakinaisena työntekijänä 1-4 tilapäisen apulaisen avulla, koska kirjastovirkoja perustettiin hitaasti yliopiston alkuvuosina. Emeritusprofessori ja ylikirjastonhoitaja Vesa Kautto totesikin In Memoriam Rae Murhu -kirjoituksessaan (Signum vol. 30 no 1, 1997), että koska Oulun yliopistossa ei ollut kirjastoa koskevia toiminta- ja organisaatiosuunnitelmia tehty ennen yliopiston toiminnan ja opetuksen alkamista, Oulua voidaan pitää esimerkkinä siitä, miten korkeakoulun toimintaa ei saisi aloittaa. Ehkä puolustuksena toiminta- ja organisaatiosuunnitelmien puutteelle alussa voisi kuitenkin mainita, että Oulun korkeakouluseuran tieteellisen kirjallisuuden toimikunta, jonka sihteerinä Murhu toimi, organisoi laajan ja tuloksellisen kirjallisuuden keräyksen koko maassa Oulun uutta yliopistoa varten. Keskitetty kirjastomallikin on toteutunut vuosien kuluessa. Tänä päivänä meillä on vain yksi kirjasto-organisaatio ja kaksi toimipistettä (Pegasus ja Kontinkankaan lääketieteen kirjasto) – siitä Murhu olisi varmaan iloinen, koska hän oli keskittämisen vankkumaton kannattaja. 

Oulun yliopiston kirjaston lukusali ajalta, jolloin kirjasto sijaitsi Osakeyhtiö Liiton talossa osoitteessa Kauppurienkatu 6. Kuva: Uuno Laukka 

Kirjastohenkilökunnan keskeistä osaamista on sujuva mutta hienotunteinen asiakaspalvelu kaikissa olosuhteissa. Tämä lienee pysynyt samana jo kirjastomme perustamisen alusta. Sen lisäksi kirjastohenkilökunnan on huolehdittava läpi vuoden kirjaston infrastruktuurista niin että asiakas ei sitä usein edes huomaa. Siisti ja hyvin toimiva kirjasto ei kuitenkaan synny itsestään – ei edes omatoimikirjasto. Omatoimiaika itse asiassa lisää kirjaston infrasta huolehtimisen tarvetta. Tiedekirjasto Pegasuksen toisen kerroksen ryhmätyöhuonekäytävä on ollut jo kohta pari vuotta 24/7-käytössä opiskelijoille, jotka ovat hankkineet kulkuoikeuden. Opiskelijoiden yötyöskentely kirjastossa ei kuitenkaan ole ollut yleistä. Ilta-ajat ja viikonloput ovat aktiivisemman käytön aikaa. Mitähän viisi-kuusikymmenluvun vaihteessa olisi ajateltu tällaisista kulkemisen ja käytön vapauksista? Toisaalta Oulun yliopiston kirjaston 50-vuotisjuhlakirjassa Muistamisen arkea ja juhlaa Oulun yliopiston kirjastossa kerrotaan Rae Murhun ja hänen tiiminsä työskennelleen hyvinkin epätyypillisiin aikoihin, joten ehkä ylikirjastonhoitaja Murhu näkisi tämän nykymenon hyvinkin edistyksellisenä. Nykyisin kirjastohenkilökunnan kokoelmista huolehtivan osan työaika ei enää kulu yhtä paljon kirjojen hyllyttämisessä kuin vaikkapa 1990-luvulla, koska kirjahankinnan vaihtoehdoksi on tulleet e-kirjat. Mutta silti se työ ei ole suinkaan kadonnut, vaikka niin tunnutaan joskus luulevan. Toistaiseksi vielä esimerkiksi robotiikan käyttö kirjojen siirtelyssä kirjastoissa on harvinaista.  Ylikirjastonhoitaja Murhun työuran aikana robotiikka lokeroitui varmaankin scifi kirjallisuuteen ja tulevaisuus utopioihin, mutta kuten tiedämme tänä päivänä, robotiikka on jo toiminnassa monilla aloilla.

Mitähän ylikirjastonhoitaja Murhu ajattelisi Oulun yliopiston kirjaston nykyisestä Suomessa ensimmäisestä kokonaan – siis alusta loppuun digitaalisesti luotavasta kirjastokortista erityisesti opiskelijoille suunnatussa mobiiliapplikaatiossa? Enää ei nykyisen kirjastonjohtajankaan tarvitse tuskailla unohtunutta kirjastokorttia, vaan kirjastokortti löytyy matkapuhelimesta. Tunneside kirjastokorttiin ei ole ehkä enää sama kuin viisi-kuusikymmentäluvun vaihteessa?  Se taitaa tuntua meistä molemmista hieman haikealta.

Kirjaston verkkopalvelut kasvavat koko ajan ja ovat ottaneet niin sanotun digiloikan jo useita vuosia sitten. Yliopiston omilla palvelimilla pyöritetty kirjastojärjestelmä VTLS rantautui Suomeen hieman yli kolme vuosikymmentä sitten. 2000-luvun alussa perustettiin Linnea2-konsortio, joka hankki nykyisen Voyager-kirjastojärjestelmän sekä palvelintilan CSC:ltä. Nyt ollaan siirtymässä uuteen vaiheeseen, jossa Linnea2-konsortio lakkautetaan ja yliopistokirjastot hankkivat taustajärjestelmänsä joko ostopalveluna eli ns. SaaS-mallilla tai avoimen lähdekoodin järjestelmän. Oulun yliopisto on valinnut SaaS-järjestelmän, jossa kirjaston taustajärjestelmän tekninen osaaminen saadaan palveluntarjoajalta. Rae Murhu ei itse ehtinyt oman ylikirjastonhoitaja uransa aikana tietotekniikan ja taustajärjestelmien aikakauteen. Hänelle kirjasto ja tietotekniikka eivät ehkä näyttäytyneet tulevaisuuden aisapareina ainakaan näin tiiviisti. Nykyisin tieteelliset kirjastot ovat tietotekniikan aktiivihyödyntäjiä ja suurkuluttajia. Tiedon tai datan virtaamisesta puhutaan paljon, mutta toistaiseksi rajapintojen ylitykset tarvitsevat vielä paljon ihmisvoimilla työntämistä ja tökkimistä. 

Tiedekirjasto Pegasus Linnanmaalla. Kuva: Studio Ilpo Okkonen Oy

Rae Murhun kirjastouran aikana painettujen lehtinimekkeiden määrä lähti maailmanlaajuisesti ekspansiiviseen kasvuun. Painettujen tiedelehtien kulta-aika ajoittuu 1990-luvulle ja vuosituhannen vaihteeseen. Nykyisin tiedelehdet ilmestyvät elektronisina ja niiden käyttöoikeuksia lisensoivat käytettäväksi suuret kansainväliset tiedekustantajat, jotka osaavat nykypäivänä rahastamisen ehkä vielä paremmin kuin ennen. Tiedejulkaisemisen volyymikin on moninkertaistunut ja globalisoitunut.  

Nykyisin siis tieteellisen kirjastohenkilökunnan osaamista on neuvotella tietoaineistosopimuksista kansainvälisten tiedekustantajien kanssa. Vähintäänkin on neuvoteltava niistä aineistoista, joista suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen vuonna 1997 muodostama konsortio FinELib ei neuvottele - sekä kaikenlainen muu tietoaineistojen hankintaan liittyvä osaaminen. 

Tietoaineistojen luettelointi ja sisällönkuvailu on muuttunut ylikirjastonhoitaja Murhun ajoista, jolloin kirjaston paperikorteille luettelointi oli elintärkeää löytyvyyden kannalta. Nykyisinkin luettelointiosaaminen on tärkeää, hyvä metadata on arvokasta. Luettelointitietueita saadaan keskitetysti valtakunnallisesti yhteistietokannasta, palveluntarjoajilta sekä kirjankustantajiltakin. Tämän ajan yliopistokirjastojen huomattavasti lukumääräisesti vähentyneet luettelointiosaajat rikastavat ja muokkaavat luettelointitietueita. Alkuperäisluettelointi eli ensimmäisen kerran luettelointi on harvinaisempaa. Silti monet meistä alan ihmisistä näkevät luettelointiasiantuntemuksen uuden nousun siintävän tulevaisuudessa. Nykyisin puhutaan paljon laadukkaasta metadatasta ja sitähän luettelointiosaajat osaavat tuottaa ja käsitellä. Tekstiin perustuva tiedonhaku tarvitsee hyvää metadataa tehdäkseen löytöjä helposti ja nopeasti. Tekoälyn ja viestinnän muotojen kehittyminen tulevat vaikuttamaan luettelointityöhön. 

Ylikirjastonhoitaja Murhu voisi olla yllättynyt siitä, että kirjastohenkilökunta opettaa tiedonhankinnan tärkeitä taitoja ja niksejä kaikille opiskelijoille yliopistossa – niin fukseille kuin kandi-, maisteri- ja väitöskirjavaiheen opiskelijoille. Tämä opetus on opintopisteellistä, vaikka opintopisteitä ei kovin paljon tästä heru. Lisäksi tiedonhankinnan opetusta annetaan joskus ulkopuolisillekin ryhmille kuten vaikkapa joillekin aktiivisille Oulun alueen lukiolaisille. Rae Murhulle pitäisi ehkä selittää, että nykyaikana tiedon saatavuus ei enää ole ongelmallista vaan oikean validin tiedon löytäminen valtavasta tiedon tulvasta – toki maksumuurit rajaavat saatavuutta myös.

Tämän päivän peruskoulussa tiedonhankinnan taitoja aletaan opiskelemaan jo ala-asteella, ensimmäisillä luokilla. Koulun ja koulukirjastojen antaman tiedonhankinnan opetuksen avulla me saamme toivottavasti yhä osaavampia, informaatio- ja medialukutaitoisia opiskelijoita yliopistoomme. Voimme jatkaa tieteellisen tiedonhankinnan opetusta maustettuna kulloinkin ajankohtaisilla uusilla asioilla kuten nykyhetkessä esimerkiksi avoin ja vastuullinen tiede tai tekijänoikeudet. Informaatikkomme ovat opiskelleet yliopistopedagogisia ja muita pedagogisia opintoja ja tutkintoja. Tiedonhankinnan opetusta kehitetään jatkuvasti ja kokeillaan erilaisia opetusmetodeja ja kanavia – erityisesti digipedagogiikkaa, johon yliopistomme tarjoaa koulutusta ja perehdytystä. Silti usein unohdetaan kirjaston antama opetus, kun keskustellaan opetuksesta yliopistossa. 

Bibliografiat ja erilaiset muut luettelot julkaisuista olivat varmasti Rae Murhun työuran aikana hyvin keskeisiä työvälineitä ja tiedonlähteitä kirjastoissa. Systemaattinen bibliografian rakentaminen Luettelo kirjallisesta toiminnasta Oulun yliopistossa aloitettiin kirjastossa 1980-luvulla, ensin painettuna ja myöhemmin 2000-luvulla siitä rakennettiin sähköinen tietokanta nimeltään OY tutkii, jonka painoarvo on jo pitkään ollut merkittävä, koska sen avulla yliopisto raportoi vuosittaisen julkaisutoimintansa opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka käyttää sitä yhtenä mittarina yliopistojen perusrahoituksen rahoitusmallissa. 

Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Mikko Törmänen

Toinen yliopiston johtamista tukeva palvelu, josta Rae Murhun työuran aikana tiedettiin ehkä vain lääketieteen tutkimuksen ja kirjastojen puolella, on bibliometriikka, johon yliopistot ja yliopistokirjastot kuten Oulu ovat viime vuosina panostaneet. Bibliometriikka on analytiikkaa tieteellisestä julkaisutoiminnasta, jota käytetään yliopistoissa esimerkiksi rekrytoinnin sekä erilaisien vertailujen ja arviointien tukena ja taustamateriaalina. Bibliometriikan kantaan on tullut myös sosiaalisen median aktiviteetteja mittaava ja analysoiva altmeriikka, mutta sitä ei vielä ainakaan käytetä vakavassa mielessä. Analytiikka kehittyy ja vaatii koko ajan kirjaston asiantuntijoiden osaamisen kehittämistä. 

Yliopiston väitöskirjatutkimusta tuetaan kirjastossa väitöskirjajulkaisemisen osalta. Ensimmäinen Acta Universitatis Ouluensis -sarjan väitöskirja julkaistiin vuonna 1971. Väitöskirjatutkijalle kirjaston palvelut ovat olleet varmasti koko kirjaston kuusikymmentävuotisen historian aikana tarpeellisia: lainauspalvelut, kaukopalvelu, tiedonhankinnan opetus, tietopalvelu ja väitösjulkaisemisen tuki. Jo nyt näitä kirjaston palveluja tavoittaa verkkopalveluina ja tulevaisuudessa ehkä väitöskirjakin julkaistaan kokonaan vain verkossa.

Mielikuvituskirje edesmenneelle ylikirjastonhoitaja Murhulle täytyy tietysti lopettaa pohdintoihin kirjastomme tulevaisuudesta. Aivan lähitulevaisuudessa saamme toivottaa Oulun Ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunnan sekä aivan erityisesti kirjastohenkilökunnan tervetulleeksi tänne Linnanmaan yliopistokampukselle, unohtamatta kuitenkaan sitä, että meille molemmille korkeakouluille jää edelleen hienot kampukset Kontinkankaalle. Kirjastossamme tarvitaan pitkän henkilöstöresurssien supistumisen jälkeen taas lisää henkilöstöä palvelemaan Oulun suurkampuksen kirjastoasiakkaita.

Avoin tiede kehittyy niin Suomessa kuin Euroopassa ja ehkä lopulta maailmanlaajuisestikin. Sen vaikutukset ovat suuria niin tutkimukselle kuin kirjastotoiminnallekin, mutta muutoksen nopeutta on haastavaa ennakoida. Avoin julkaiseminen edellyttää jo nyt kirjastolta avoimen tieteen palveluita, joista erityisesti voi mainita tutkimusartikkelien rinnakkaistallentamisen. Uusia tehtäviä todennäköisesti muodostuu avoimen tieteen edetessä ja joitakin tehtäviä taas poistuu tai niiden volyymi supistuu tai muoto muuttuu. Oulun yliopisto on noussut hienosti avoimen julkaisemisen osalta Suomen yliopistoissa kolmen kärkeen – monitieteisistä yliopistoista toiseksi. Suurin kiitos tästä varmasti kuuluu yliopistomme tutkijoille, mutta kyllä kirjastokin voi olla ylpeä omasta panoksestaan.

Pitkien tekstien lukemisen kehitys, kirjoitettujen tekstien rooli tiedontuotannossa ja -välityksessä, painetun aineiston osuus tulevaisuudessa, tieteen asema yhteiskunnassa ja yleinen ihmisten ajasta kilpaileminen asettavat kaikille kirjastoille muutoshaasteita ja palvelujen markkinoinnin terävöittämistä. Oulun yliopiston kirjaston henkilökunta on asiantunteva, osaava ja palveluhenkinen – näillä inhimillisillä resursseilla on hyvä lähteä raivaamaan polkua tulevaisuuteen – for the next generation.  Lämmin Kiitos koko Oulun yliopiston kirjaston henkilökunnalle ja Onnea 60-vuotiaalle kirjastolle! 

Näihin sanoihin on hyvä päättää sekä mielikuvituskirje että tämä juhlapuhe!

Minna Abrahamsson-Sipponen
Kirjastonjohtaja
Oulun yliopiston kirjasto

 

Yläkuvassa Oulun yliopiston kirjaston henkilökunta vuonna 1960 yliopiston pääkirjastossa, joka sijaitsi Sampo-pankin talossa Pakkahuoneenkadulla. Kuvassa keskellä kirjastonhoitaja Rae Murhu. Kuva: Uuno Laukka

Last updated: 10.9.2019