University of Oulu, 2017

Ympäristön­vaihdos voi olla ratkaiseva askel nuorten tutkijoiden ura­kehitykselle

Jatkanko väitöstyön jälkeen yliopistouralla, suuntaudunko yritysmaailmaan tai hakeudunko jonnekin muualle töihin? Näitä asioita moni miettii tohtorintutkinnon suorittamisen lomassa. 

Tohtorintutkinnon jälkeen hankittu kokemus tutkimustyöstä uudessa ympäristössä on tiedemaailman arvostama tapa kehittää tutkimuksellista osaamista. On myös muodostunut aikaikkunat tutkijanuran vaiheille; väitöksen jälkeen työskennellään tutkijatohtorina muutaman vuoden, sitä seuraa itsenäistyvän tutkijan vaihe, josta edetään yliopistotutkijaksi ja mahdollisesti professoriksi. 

Nuorelle tohtorille on mielestäni välttämätöntä kasvaa irti ”koti”ryhmästänsä ja kehittää omat siivet sekä omat verkostonsa. Siirtyminen väitöksen jälkeen uuteen akateemiseen ympäristöön edistää tutkijan osaamisen kehittymistä, mahdollistaa uusien lähestymistapojen ja menetelmien oppimisen sekä altistaa omat ideat ulkopuoliselle kritiikille ja kommentoinnille.

Usein lähdetään ulkomaille korkeatasoiseen tutkimusympäristöön, joka stimuloi uuden oppimista ja opettaa toimimaan kansainvälisessä ympäristössä. Usein samassa ympäristössä eri puolilta maailmaa tutkijatohtorityöhön tulleet muodostavat elinikäisiä yhteyksiä, oman globaalin verkostonsa. Moni palaa Alma materiinsa muutaman vuoden jälkeen, uusin ajatuksin ja valmiina kehittämään ulkomailla saamiaan ideoita. 

Tutkimustyön tekeminen edellyttää täydentävää rahoitusta. Tutkijat joutuvatkin kilpailemaan koko uransa ajan rahoituksen saamisesta eri rahoittajatahoilta. Kilpailtua rahoitusta on helpompi saada uusiin avauksiin kuin jatkamalla entistä tutkimusaihetta. Arviointi kohdentuu paitsi tutkimussuunnitelman laatuun myös rahoitusta hakevan tutkijan kyvykkyyteen. Etenkin itsenäistä uraansa aloittelevan tutkijan kohdalla huomiota kiinnitetään siihen, onko julkaisuluettelossa merkkejä onnistuneesta työskentelystä monenlaisissa tutkimusympäristöissä, siis myös tohtorintutkinnon jälkeen toisessa ympäristössä. 

Esimerkiksi Suomen Akatemian hauissa on nähtävissä, että yliopistomme nuoret tutkijat eivät omaa riittävästi liikkuvuutta. Huolestuttavaa on myös se, että meiltä ei lähde niin monia tutkijatohtorihakemuksia Akatemialle kuin olisi toivottavaa. Hakemisintoa saattaa karsia liikkuvuuden puute. 

On selvää, että väitöksen jälkeinen liikkuvuus, varsinkin ulkomaille, ei aina ole mahdollista perhetilanteesta tai muista syistä johtuen. Onkin hyvä huomata, että liikkuvuutta voi toteuttaa eri vaiheissa tutkijan uraa. Monet tekevät lyhyitä, muutaman kuukauden tutkijavierailujaksoja toiseen yliopistoon ulkomailla tai kotimaassa ja näin kasvattavat kompetenssiaan ja verkostojaan. Kokemusta voi kartuttaa myös toisella tieteenalalla, yrityksissä ja jopa virtuaalisia ympäristöjä hyödyntäen.

On toivottavaa, että työskentely useissa tutkimusympäristöissä toteutuu useimpien tutkijanuraa jatkavien osalta. Maailma ympärillämme muuttuu, digitalisaatio tekee yhteydenpidon aiempaa helpommaksi, ja koronapandemia jättää jälkensä kaikenlaiseen kanssakäymiseen. Tästä huolimatta uskon vakaasti, että tutkijanuraa suunnittelevien väittelijöiden kannattaa siirtyä työskentelemään uuteen ympäristöön ainakin joksikin aikaa. On hyödyllistä altistua uudenlaisille mahdollisuuksille ja saada uusia, yllättäviäkin vaihtoehtoja tulevalle uralle.

Taina Pihlajaniemi
Tutkimusrehtori, Oulun yliopisto
 

Last updated: 21.12.2020