täysikuu ja pilviä taivaalla

Miten uskoa edistykseen

Elämme vuoden pimeintä aikaa, mutta jo tänään alkaa kulku kohti valoisampia päiviä. Joulunajan pimeys voi olla tunnelmallista, mutta lisääntyvä valo tarkoittaa monille konkreettisesti, ja vertauskuvaannollisesti, muutosta parempaan. Ei ole sattumaa, että keskiaikaa on, ehkäpä epäreilusti, kutsuttu pimeäksi ajaksi ja sen väistymistä monilla kielillä valaistumisen ajaksi. Suomeksi tätä ajanjaksoa kutsutaan valistusajaksi, mutta yhtä hyvin voisimme puhua kirkastusajasta. 

Valistusnäkemys, että tiede, yhteiskunta ja yksilö voivat kehittyä paremmiksi, on yleinen ja saanut monenlaisia ilmentymiä aatehistoriassa. Vain harvoin kuulee ajateltavan, että kuljemme väistämättä jonkinlaisessa kehässä, jossa palaamme aina ennen pitkää samaan pisteeseen. Edistyksen ollessa kyseessä on kuitenkin ratkaistava, minkä edistymisestä puhutaan. Suosittuja mittayksikköjä ovat olleet vapaus, hyvinvointi ja onnellisuus. 

Usein edistys on käytännössä liitetty materiaalisen varallisuuden kasvuun yhteiskunnassa, kuten 1700-luvun taloustieteilijän ja filosofin Adam Smithin ajattelussa. Toisaalta Smith ja lukemattomat muut hänen jälkeensä ovat todenneet, ettei aineellinen yltäkylläisyys johda välttämättä onnellisuuteen. 1800-luvun utilitaristit, kuten John Stuart Mill, ehdottivat, että edistyksen tunnusmerkki on ihmiskunnan kokonaisonnellisuus ja että olemme velvoitettuja sitä kasvattamaan. Mill ja monet aikalaiset uskoivat lisäksi, että edistyksen on näyttävä myös yksilön moraalisena ja intellektuaalisena kasvuna. Positivistisen filosofian kehittäjä Auguste Comte todisteli, että ihmiskunta on älyllisesti kehittynyt ja kyennyt luomaan rationaalisemman yhteiskuntamallin ajan kuluessa. G. W. Hegel väitti puolestaan vapauden kasvaneen historiassa, vaikkakin valtiollisena ilmentymänä.

Oma mielenkiintoinen lukunsa edistyksen käsitehistoriassa on ajatus tieteellisestä progressiosta.  Tiedon kasautumista voi ajatella pyramidin tai muun vankkaperusteisen rakennuksen pystyttämisenä, jossa toistensa päälle pinottavat tiiliskivet edustavat faktoja. Tieteellisen tiedon kasvua on ajateltu myös yksittäishavaintojen yhdistymisenä laajempialaisiksi yleistyksiksi samaan tapaan kuin pienet purot ja joet yhtyvät isoimmiksi joiksi ja suistoalueiksi. Tyypillistä on ollut myös tarkastella tieteellistä edistystä teleologisena kulkuna ennalta annettua päämäärää, ennen kaikkea totuutta, kohti.
 
Edistysajattelu tulee haastetuksi, jos käyttämämme sosiaaliset tai intellektuaaliset edistyksen määreet kumotaan, sillä kasautuminen ja totuuden lähestyminen edellyttävät jatkuvuutta tieteenhistoriassa. Historioitsija ja filosofi Thomas Kuhn kirjoitti säännöllisesti tapahtuvista tieteellisistä vallankumouksista, joissa aiemmin hyväksyt ontologiat, metodologiat ja jopa arviointistandardit hylätään. Hän peräänkuulutti samanlaista darwinilaista vallankumousta tieteenfilosofiassa kuin se, joka tapahtui luonnonfilosofiassa 1800-luvulla elollisen luonnon osalta. Kuhn kehoitti näkemään edistyksen evolutiivisena ja päämäärättömänä eli ajattelun ja toiminnan aikaan ja paikkaan sidottuna sopeutumisprosessina. 

Erilaiset yhteiskunnalliset ja inhimilliset onnettomuudet, kuten sodat, kulkutaudit, ympäristökriisit ja (post)modernin yhteiskunnan aiheuttama vieraantuminen, näyttävät nekin kyseenalaistavan edistyksen. Mennyt vuosi ja sitä värittänyt pandemia tekevät tämän epäilyn erityisen ajankohtaiseksi. Ennen koronaa monet olettivat, että maailmanlaajuiset kulkutaudit ovat historiaa lääketieteen ja terveydenhuollon edistyttyä.
 
Odottamattomat takapakit eivät silti välttämättä romuta edistyksen ideaa, vaan ne voidaan sananmukaisesti nähdä väliaikaisina poikkeamina. Harvardin yliopiston professori Steven Pinker on argumentoinut laajaan tilastolliseen aineistoon vedoten, että ihmiskunta on kulkenut parempaan suuntaan ainakin siinä mielessä, että väkivalta on vähentynyt pitkällä aikavälillä. On myös mahdollista ajatella esimerkiksi Hegelin ja Karl Marxin mukaisesti, että vastakohtakohtien kautta nousemme historiassa korkeammalle laadulliselle tasolle. Marxismissa vallankumoukset ovat piilevien ristiriitaisuuksien laukaisemiseksi välttämättömiä, jotta ihmiskunta siirtyy kohti lopullista vapauden valtakuntaa. 

Sekä edistyksen määrittäminen että todentaminen ovat haasteellisia tehtäviä. Ei ole kuitenkaan mielekästä pyrkiä todentamaan, saati tavoittelemaan, edistystä kaikessa. On hyväksyttävä, että tänään alkanut eteneminen valoa kohti taittuu ennen pitkää ja puolen vuoden kuluttua kesällä suuntaamme uudestaan pimeyteen.  Sen sijaan, että pyrkisimme jatkuvasti siihen, mitä ei vielä ole, voimme ainakin joulun koettaessa tavoitella mielen tyyneyttä tässä hetkessä. Valistusta vanhemmat traditiot, kuten antiikin Kreikan stoalaisuus ja monet itämaiset filosofiat, tarjoavat aineksia tällaiselle ajattelutavalle.
 

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 22.12.2020 otsikolla Edistyksen määrittäminen ja todentaminen haasteellista

Kuva: Fezbot2000,Unsplash

Last updated: 22.12.2020