blogi, humanistinen tutkimus, Jouni-Matti Kuukkanen

Älä kysy humanistisen tutkimuksen hyötyä vaan sen merkitystä

Joskus kysytään, mitä hyötyä on humanistisesta tutkimuksesta. Kysymys on mielekäs, mutta osuu harhaan. Pikemminkin on mietittävä, onko millään yhteiskunnalla varaa olla ilman humanistista tutkimusta. Ja on jopa pohdittava, voiko olla yhteiskuntaa ilman sitä.

Ajatellaanpa Aleksandrian suurta kirjastoa muinaisessa Egyptissä. Sitä pidettiin sen ajan maailman kirjallisuuden merkittävimpänä kokoelmana. Se oli ensimmäisiä yleismaailmallisia kokoelmia, jonne pyrittiin keräämään kaikki kirjallisessa muodossa esitetty oppi. Osittain sen johdosta Aleksandriasta tuli oppineisuuden ja tiedon keskus koko maailmassa. Myöhemmin kirjasto joko poltettiin tai sen annettiin rappeutua pikkuhiljaa. Nyt ei ole mielekästä kysyä, oliko kirjaston tuhoutuminen menetys, vaan on kysyttävä, kuinka suuri menetys se oli. Piittaamattomuus vaalia ihmiskunnan sivistysperintöä tuhosi Aleksandrian aseman tiedon ja sivistyksen kehtona.

Näkemykset tutkimuksen tekemisen tarkoituksesta voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Toisaalta korostetaan hyötyä ja välineellisyyttä ja toisaalta itseisarvoisuutta. Tieteet voidaan nähdä tärkeinä, koska ne auttavat jonkin sille ulkopuolisen yhteiskunnallisen hyvän, kuten sivistyksen, demokratian ja talouskasvun tuottamisessa tai vaikkapa ongelmien ratkaisemisessa. Tieteellistä toimintaa itsessään voidaan pitää myös arvokkaana esimerkiksi niissä toteutuvan totuuden tavoittelun tai ymmärryksen lisääntymisen johdosta.  

Humanististen alojen tarkka nimeäminen ja määrittäminen on mahdotonta, mutta historia, filosofia, kielitieteet, kirjallisuus ja antropologia voidaan mainita arkkityyppeinä. Ne tutkivat ihmistä ja hänen kulttuuriaan läpi vuosisatojen ja eri näkökulmista. Ne kysyvät keitä tai mitä olemme, keitä tai mitä olemme olleet ja mihin olemme nyt menossa. Humanistisen tutkimuksen avulla näihin kysymyksiin saadaan rajaton kirjo vastauksia, koska ihmiset ovat vastanneet, ja tulevat varmasti tulevaisuudessakin vastaamaan, näihin kysymyksiin lukemattomin eri tavoin.  

Humanistiset alat eivät tutki kuitenkaan vain ihmistä, vaan myös maailmaa. Maailma ei paljasta itse itseään meille, vaan vain ihmisen käden ja mielen kautta. Varastoimalla ja analysoimalla menneiden vuosisatojen kieliä, kirjallisuutta, uskomuksia, tietoa ja viisauttakin, humanistiset alat selvittävät, mitä maailma on (ollut) ihmisen kokemana ja miten se voidaan kokea. On mielenkiintoista, että kun tieteestä tulee historiaa, tieteenhistoriaa, siitä tulee eräs humanistisen tutkimuksen ala.

Kysymys hyödystä ei osu harhaan siksi, etteikö siihen voisi vastata. Tuomas Heikkilä ja Ilkka Niiniluoto kirjoittivat muutama vuosi sitten valaisevan raportin nimellä Humanistisen tutkimuksen arvo, jossa he tutkivat humanistisen tutkimuksen merkitystä ja asemaa sekä hyötyä. Kirjoittajille ei tuota lainkaan vaikeuksia luetella useita humanistisen tutkimuksen hyötyjä. Sen on osoitettu muun muassa kulkevan käsi kädessä demokratian ja ihmisoikeuksien kanssa, tuottavan taloudellisesta hyötyä vaikkapa peleihin tuotettavien sisältöjen muodossa ja kasvattavan kriittisiä sekä päättelykykyisiä kansalaisia. 

Vieläkin konkreettisempia esimerkkejä on helppo löytää. Sosiologia ja sosiaalipolitiikka auttoivat toteuttamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota toisen maailmansodan jälkeen. Tuskin suomalainen tutkimusmatkailija ja tiedemies G. A. Wallin osasi ennakoida matkustaessaan salaa 1840-luvulla Mekkaan, kuinka tärkeäksi arabistiikka eli arabian kielen ja kulttuurin tuntemus nousivat Lähi-idän öljylöytöjen jälkeen. Islamilaisen kulttuurin tuntemuksesta on lisäksi tullut menneiden vuosikymmenten eksotiikan sijaan lähes arkipäiväisen hyödyllistä tällä vuosituhannella.

Vaikka kysymykset hyödyistä ja tuottavuudesta ovat mielekkäitä, ne eivät ole humanistista tutkimusta arvioitaessa tärkeimpiä. Ministeri Raimo Sailas on todennut, että ”tuottavuuden merkitys ja mittaaminen on helppoa silloin, kun valmistetaan sementtiä tai kasvatetaan perunoita”. Humanistiset alat eivät tuota kumpaakaan. On hyvin vaikeaa, ehkä mahdotonta, keksiä sellaista mittanauhaa, joka kuvaisi humanistisen tutkimuksen hyötyjä yhteismitallisesti, ja vieläpä omassa ajassamme todennettavasti.

Arvioitaessa humanistista tutkimusta tärkeintä ei olekaan hyöty, vaan merkitys. Humanistinen tutkimus on yksi perustava inhimillisen toiminnan muoto. Oman paikkamme määrittelyä maailmassa ei voida ulkoistaa millekään kojeelle tai ihmisestä riippumattomalle sovellukselle, vaan ihmisen itsensä on se hahmotettava sivistysperinteensä valossa. Humanistinen tutkimus merkitsee järjestelmällistä pyrkimystä ymmärtää itseämme, toisiamme ja maailmaamme sillä ainoalla tavalla, joka on meille mahdollista, mutta eri merkityksessään myös tavoittelemisen arvoista: inhimillisesti.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 1.10.2019. Se perustuu Jouni-Matti Kuukkasen puheeseen Oulun yliopiston 60-vuotisjuhlassa 2.9.2019.

 

Last updated: 1.10.2019