Ilmastonmuutos vaatii joustavaa muutosta

Pari viikkoa sitten julkistettu ilmastopaneeli IPCC:n raportti on pysäyttävää luettavaa. Katastrofaalisten seurausten välttämiseen eli merkittäville kasvihuonepäästöjen leikkauksille on aikaa vain kaksitoista vuotta. Liiallisesta lämpenemisestä aiheutuvia seurauksia luetellaan monenlaisia: jäätiköiden sulaminen, merenpinnan nousu, sukupuutot, kuivuus ja nälänhädät.  Tulevaisuudessa myös monet yhteiskunnalliset ongelmat, kuten jotkut sodat ja siirtolaiskriisit, pohjautuvat ympäristöongelmiin elinolosuhteiden muuttuessa ja heikentyessä.

Tieteenfilosofisesti huomionarvoista on se, että kirjoittajina on yli 230 tieteentekijää 44 maasta, ja että raportti sisältää yli 6000 tieteellistä lähdeviitettä. Vaikka se on kirjoitettu poliittisessa viitekehyksessä, raportti on eräs vahvimpia kollektiivisen tieteen voimannäyttöjä. Ilmastoskeptikolle rima näyttää nousevan aina vaan korkeammalle. Hänen olisi kyettävä kyseenalaistamaan sekä tieteen data että sen verkostot. 

Olisi helpottavaa ajatella, että ongelmat hoituisivat teknologian avulla ikään kuin huomaamattomasti normaalielämän kannalta. Joidenkin arvioiden mukaan kuluttajien osuus päästöistä on kuitenkin peräti 70 prosenttia, ja niinpä kireä aikataulu pakottaa puhumaan tarpeesta muuttaa elämäntapamme jopa perusteellisesti.

Teknokraattisesti ja autoritaarisesti ajateltuna ratkaisu olisi ihan käden ulottuvilla. Ajatellaanpa kolmea keskeistä ympäristöä kuormittavaa asiaa: lihansyöntiä, yksityisautoilua ja lentomatkailua. Jos ne kaikki kiellettäisiin, tavoitteiden saavuttaminen helpottuisi merkittävästi.

Kukaan ehkä jyrkimpiä linkolalaisia lukuun ottamatta ei ole tällaista kuitenkaan ehdottanut. On haettava vähemmän jyrkkiä ja yksilöä kunnioittavia ratkaisuja. Vaikka toimenpidesuositukset ovat suhteellisen selkeitä, vaaditut toimenpiteet ovat yhteiskunnallisesti kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Perimmiltään kysymys on siitä, kuka muuttaa mitä elämässä, ja miten paljon.

Olemme todellisen ja vakavan paikan edessä, joka vaatii muutakin kuin tiedettä ja teknologiaa.

Yksi mahdollisuus olisi ajatella, että valistuksen ja positiivisten kannusteiden kautta ihmiset mukauttavat vapaaehtoisesti käyttäytymistään ympäristöystävällisempään suuntaan. Tulee mieleen Aristoteleen ajatus siitä, että paheelliset teot johtuvat tiedon puutteesta. Tämä vaikuttaa kuitenkin yltiöoptimistiselta.

Teknologisten ratkaisujen ohella onkin pohdittava, mitkä olisivat reiluja muutosvaatimuksia henkilökohtaisella tasolla. Lähtökohtana on se, että yksilön on muutettava tapaansa elää syistä, jotka nousevat hänen elämänpiirinsä ja välittömien intressiensä ulkopuolelta.

Liberalistinen ajattelumalli tarjoaa yhden hyvän viitekehyksen pohdinnoille. Sen mukaan asioita ja tekemisiä ei kielletä vain siitä syystä, että ne eivät miellytä jotakuta, eivät ole jonkin elämäntavan mukaisia tai ovat vaikka syntiä jonkun mielestä. Ne, ja elämäntapa yleisemminkin, ovat sallittuja niin kauan kuin ne eivät riko jonkun toisen oikeutta samoihin vapauksiin. Asiat muuttuvat tietysti usein hyvin monimutkaisiksi käytännössä, mutta lähtökohtana on se, että tekemisen vapautta rajoitetaan vain, jos se aiheuttaa haittaa muille.  

Ilmastonmuutoksen kohdalla tilanne on erityisen kiperä, sillä vahinko uhkaa yhtä hyvin eri puolella maailmaa asuvia aikalaisia kuin samalla puolella maailmaa asuvia tulevia sukupolvia, ja kaikkea siltä väliltä. Meren pinnan nousu ei välttämättä vahingoita ylä-Lapissa asuvia yhtä paljon kuin hollantilaisia eikä hollantilaisia aivan yhtä paljon kuin bangladeshilaisia, vaikka kaikkien toiminnalla on vaikutusta. Ja jos meidän sukupolvemme elämäntapa tekee maapallosta tulevaisuudessa elinkelvottoman, niin tulemme rikkoneeksi tulevien sukupolvien oikeutta samoihin vapauksiin, joista itse nautimme.

Yksilön näkökulmasta hankalaksi asian tekee se, että elämät ja tarpeet eroavat toisistaan. Omasta näkökulmastani esimerkiksi yksityisautoilusta luopuminen ei olisi uhraus, koska olen pärjännyt ilman autoa yli neljäkymmentä vuotta. Voisin myös hyvin harkita lihansyönnistä luopumista, vaikka se asettaisikin aivan uuden haasteen ruoanlaittotaidoilleni. Monille asia ei ehkä ole lainkaan näin yksioikoinen. Lentomatkailusta luopuminen olisi minulle toisaalta hyvin vaikeaa sekä henkilökohtaisista että ammatillisista syistä. Tässä mielessä elämme epätäydellisissä ja intressiristiriitojen repimässä maailmassa.

Kategoriset muutosvaatimukset, tai oman hyveellisyyden alleviivaaminen, eivät ole kovin tuloksellisia.  On mielekkäämpää pohtia rehellisesti, miten elämäntavan muutos on mahdollista yksilöllisellä taholla. Pitäisikö henkilökohtainen hiilijalanjälki, tai jokin muu ikään kuin yksilökohtainen päästötili, nostaa vieläkin keskeisemmäksi ja näkyvämmäksi työkaluksi? Se tuntuu mahdollistavan sekä muutoksen että yksilöllisen joustavuuden muutoksessa.  

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 30.10.2018.