Maisemat

Maisemien on tarkoitus tuoda esiin pohjoisen mystiikkaa unohtamatta kuitenkaan kaikkien vuodenaikojen kauneutta. Tähän tarkoitukseen toimivat parhaiten jylhiä maisemia ja suomalaista yksinkertaisuutta edustavat valokuvat.

Hetket

Kuvissa esitetään monimuotoista henkilökuntaa ja opiskelijoita tiukasti rajattuina. Kuvien henkilöt ovat karismaattisia ja mielenkiintoisia yksilöitä, joiden elämäntyyliä tuodaan esiin. Monipuolisia kuvakulmia ja luovia ratkaisuja käytetään kuvaamaan erilaisia tapahtumia, tilanteita ja hetkiä näiden henkilöiden elämissä. Ulkona voi valokuvata sään salliessa.

Muotokuvat

Henkilökuntaa esitellään yksilöllisesti, omintakeisesti ja eloisasti. Rajauksen tulisi tässäkin olla tiukkaa.

Tyyli on rento ja rouhea: Sisällä otetuissa valokuvissa valaistus on kovaa. Taustan ei tarvitse olla yksivärinen, mutta henkilön ja taustan välisen kontrastin tulee olla suuri. Ulkona otetut kuvat ovat myös hyvä vaihtoehto sään salliessa.