Erityisopettaja ja erityisluokanopettaja
Erityisopettajana tai erityisluokanopettajana olet tärkeä osa lapsen ja nuoren oppimisen ja koulunkäynnin tukea.
Opiskele erityisopettajaksi ja erityisluokanopettajaksi Oulussa
- Pääaineesi on erityispedagogiikka.
- Saat luokanopettajan, laaja-alaisen erityisopettajan ja erityisluokanopettajan kelpoisuudet.
- Perehdyt monipuolisesti lasten ja nuorten kehitykseen ja oppimiseen sekä niiden tukemiseen.
- Opinnoissa teoriatietoa kytketään vahvasti erityispedagogisiin käytännön menetelmiin.
- Pääset tutustumaan laajasti erityispedagogiikan työkenttään erityisesti harjoittelussa.
Erityispedagogiikan tutkinto-ohjelma
Aloituspaikkoja
Tutkintonimike
Tutkinnon laajuus
Hakuaika
Avoimen väylä
Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta ja opit samalla akateemisia taitoja. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.
Soveltuvuuskokeen kutsupaikoista kaksi on varattu avoimen väylän kautta tuleville hakijoille.
Oulun yliopiston erityisopettajan ja erityisluokanopettajan opinnoissa saat teoriatietoa ja käytännön kokemusta oppimisen haasteisiin vastaamisessa, esimerkiksi ohjatuissa opetusharjoitteluissa.
Erityispedagogiikassa huomio kiinnittyy erityisesti lapsen ja nuoren kehitykseen ja sen tukemiseen. Alan ammattilaisena opit tunnistamaan kehityksen ja oppimisen edellytyksiä ja niissä ilmeneviä haasteita sekä suunnittelemaan opetusta erityispedagogiikan näkökulmasta.
Pääset myös syventymään moniammatilliseen yhteistyöhön sekä kodin ja yhteiskunnan osuuteen lapsen ja nuoren kehityksessä. Erityispedagogiikan keskiössä, kuten muidenkin kasvatusalojen koulutusten, on erityisesti ihmisen kasvu ja oppiminen.
vain 1 %
työttömänä
83 %
työllistynyt kunnalle tai kuntayhtymään
Harjoitteluita ja vierailuita
Opintoihin kuuluu sekä erityispedagogiikan että kasvatustieteen opintoja, jotka sisältävät erityisopettajaopintoja ja opettajan pedagogisia opintoja. Lisäksi suoritat peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot.
Opinnot sisältävät useita ohjattuja harjoittelujaksoja, jotka järjestetään Oulun yliopiston harjoittelukouluissa sekä muissa kouluissa, päiväkodeissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja vammaisjärjestöissä. Erityispedagogiikan kenttään pääset tutustumaan myös vierailujen kautta.
Laaja kelpoisuus erityispedagogiikan alan tehtäviin
Saat opinnot suoritettuasi luokanopettajan, laaja-alaisen erityisopettajan ja erityisluokanopettajan kelpoisuudet. Opinnot antavat sinulle mahdollisuuden suuntautua myös kehitystyöhön, koulutusaloille sekä hallintotehtäviin, joissa tarvitaan erityispedagogiikan osaamista.
Valmistuttuasi ammattinimikkeesi voi olla sivuaineesi mukaan esimerkiksi:
- erityisopettaja
- erityisluokanopettaja
- erityispedagogiikan yliopisto-opettaja
- ohjaava opettaja.
Tutustu erityispedagogiikan opintosisältöihin
Löydät erityispedagogiikan tutkinto-ohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.
Yksilöllistä ja edistyksellistä erityisopetusta
Oulun yliopistolla erityispedagogiikassa käynnissä olevat tutkimushankkeet porautuvat muun muassa oppimisvaikeuksien tunnistamiseen, erityisopettajan työnkuvaan ja yhteisopettajuuteen.