Opiskelu avoimessa avasi ovet kauppakorkeakouluun

Joel haki kauppatieteiden opintoihin avoimen väylän kautta keväällä 2022. Opiskelupaikka avautui, ja hän aloittaa opiskelun Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa syksyllä 2022. Joelille opiskelu avoimessa yliopistossa vahvisti oman alan valintaa.
Avoinväylä_blogi_Joel2

Haaveena kauppatieteet

Peruskoulun jälkeen Joel aloitti opinnot ammattikoulussa, koska koki, ettei lukio ollut häntä varten. Joel ei kuitenkaan ollut varma, mitä hän tarkalleen haluaisi tehdä tulevaisuudessa. Nuorempana häntä kiinnosti talous ja talouspolitiikka, mutta silloin hän ei vielä tiennyt, mitä kautta hän pääsisi näiden aiheiden pariin. Hän hakeutui B2B –myynnin ja kuluttajamyynnin työtehtäviin ja viihtyi näiden parissa useamman vuoden ajan.

Töiden aikana Joel kiinnostui kauppatieteiden opinnoista ja päätti hakea opiskelemaan kauppatieteitä. Valintakokeeseen valmistautuminen jäi Joelilla hieman puolitiehen, ja paineet kasaantuivat yhdelle koepäivälle, mikä tuntui hänestä stressaavalta.

Avoimen kautta kohti yliopistoa

Vaikka yhteishaku ei tuottanut tulosta, Joel ei halunnut luovuttaa kauppatieteiden opintojen suhteen. Valintakokeen jälkeen hän kuuli ensimmäisen kerran avoimen väylästä, muttei perehtynyt asiaan sen enempää. Myöhemmin Joelin ystävä ilmoitti päässeensä kauppakorkeakoulun opintoihin avoimen väylän kautta. Joel innostui ja halusi kuulla lisää tästä mahdollisuudesta. Keskustelun päätteeksi hän totesi:

Vau, miksen ole käyttänyt tätä mahdollisuutta aikaisemmin?!

Joel aloitti avoimen väylän opinnot heinäkuussa 2021. Kahdeksan kuukauden aikana hän suoritti kauppatieteiden opintoja ja kävi samalla kokopäivätöissä. Aika oli kortilla, koska opintoihin oli panostettava vapaa-ajalla paljon, jotta keskiarvo pysyisi yli kolmosen tasolla arvosanoissa. Opiskeluun liittyvä stressi ei tuntunut kuitenkaan niin pahalta verrattuna paineeseen, jonka valintakoepäivä toi aikanaan.

Avoimessa hän suoritti kaiken kaikkiaan kahdeksan kauppatieteen kurssia (39 opintopistettä). joiden avulla hän pystyi hakemaan avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Kurssit olivat monipuolisia ja ne sisälsivät muun muassa kirjanpito- ja tuloslaskenta, markkinoinnin perusteet ja sopimus- ja yhteisöoikeus.

Tutustu kauppatieteiden väyläopintoihin alta:

Unelmista totta

Opiskelupaikka avautui Joelille kevään 2022 yhteishaussa. Tämä merkitsi myös sitä, että hän pystyy hyväksilukemaan avoimen opinnot osaksi tutkintoa. Syksyllä 2022 alkavilta opinnoilta Joel odottaa uusia kohtaamisia, tutustumista uusiin ihmisiin, mielenkiintoisia kursseja ja opiskelijavaihtoon hakemista.

Joel haluaa lähettää kaikille opintoihin tähtääville terveiset:

"Muistakaa, että opiskelu on teitä itseänne varten. Avoimen väylä antaa loistavan mahdollisuuden päästä tutkinto-opiskelijaksi haluamallesi alalle. Avoimen opinnot antavat myös erinomaisen kurkistuksen eri alojen opintoihin. Suosittelen avointa yliopistoa kaikille."

Joel Pitkänen

  • Aloittaa kauppatieteiden opinnot syksyllä 2022.
  • Kotoisin Oulusta.
  • Työskennellyt aiemmin B2B ja B2C –myynnin parissa.
  • Harrastaa jenkkifutista ja matkustelua aina kun mahdollista.