Kielitestit ja kielitodistukset

Oulun yliopiston opiskelijoilla on kieli- ja viestintäkoulutuksen kautta mahdollisuus osallistua englannin ja saksan kielen testeihin ja saada niiden perusteella kielitodistukset.

Yleistä

Oulun yliopiston opiskelijoilla on kieli- ja viestintäkoulutuksen kautta mahdollisuus osallistua englannin ja saksan kielen testeihin ja saada niiden perusteella kielitodistukset.  Testit ovat suunnattu Oulun yliopistosta vaihtoon lähtevien tarpeisiin. Todistukset kirjoitetaan Oulun yliopiston todistuspohjalle, mutta voidaan tarvittaessa kirjoittaa myös tarvitsijan mukaan tuomalle, esimerkiksi AIESEC, ISEP, Masaryk yliopiston tai Utrecht yliopiston-kaavakkeelle. Kielitodistukset voidaan testiin osallistumisen sijasta kirjoittaa myös Oulun yliopiston kieli- ja viestintäkoulutuksessa suoritettujen kieliopintojen perusteella jos vaihtoyliopisto hyväksyy kielitodistus kieliopintojen perusteella.

Kielitodistuksen tarvitsija on itse vastuussa sen selvittämisessä, minkäsisältöisen todistuksen hän tarvitsee.

Kielitestit

Yliopiston omassa vaihtoon lähteville suunnatussa kielitestissä mitataan kielitaidon neljä eri osa-aluetta: luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen, puhuminen ja puhutun kielen ymmärtäminen. Kielitodistuksessa yksilöidään 5-portaisella asteikolla taso kullakin osa-alueella. Todistukseen kirjataan lisäksi näkyville testaajan näkemys testattavan EVK-tasosta (B1-C1 englanti ja A2-C1 saksa). (EVK  = kielten eurooppalainen viitekehys, englanniksi CEFR = Common European Framework of Reference for Languages.)  Englanninkielen testi kestää 3-4 tuntia.

Kaikki neljä osa-aluetta kattava testi on hinnaltaan 80 €. Testi on mahdollista suorittaa myös pelkästään kirjalliseen osioon (luetun ymmärtäminen + kirjoittaminen) tai suulliseen osioon (puhuminen + puhutun ymmärtäminen) osallistumalla.  Yhden osion hinta on 40 €.

Kielitesti järjestetään kolme kertaa syyslukukaudella ja neljä kertaa kevät lukukaudella.  

Yksittäiset opettajat eivät pidä kielitestejä eivätkä kirjoita kielitodistuksia, joten yhteydenottoja opettajiin ei tule näissä asioissa tehdä.

ILMOITTAUTUMINEN: Pepissä tai Tuudossa   Testin koodi ja nimi on 902178Y CEFR Exam.

ENGLANNIN KIELEN TESTIPÄIVÄT SYKSYLLÄ 2023

28.9.2023   12.00–16.00   Moodle ja Zoom
19.10.2023 12.00–16.00   Moodle ja Zoom
9.11.2023   12.00–16.00   Moodle ja Zoom

ENGLANNIN KIELEN TESTIPÄIVÄT KEVÄLLÄ 2024

11.1.2024  12.00–16.00   Moodle ja Zoom
8.2.2024    12.00–16.00   Moodle ja Zoom
21.3.2024  12.00–16.00   Moodle ja Zoom

18.4.2024      12:00-16:00   Moodle ja Zoom

 

Saksan kielen testaus järjestetään erikseen, ota yhteyttä osoitteeseen study.languages@oulu.fi.

Kielitodistukset

Kielitodistus suoritettujen opintojaksojen perusteella

Kielitodistus voidaan kirjoittaa myös opintojaksojen perusteella, jotka olet suorittanut Oulun yliopiston kieli- ja viestintäkoulutuksessa. Tällaiseen kielitodistukseen kirjataan näkyville opintojakson CEFR-taso, esimerkiksi B2 tai C1.

Varmista tiedekuntasi/tutkinto-ohjelmasi kv-koordinaattorilta tai vaihtokohteesta, että tämän tyyppinen todistus on riittävä.  Laita sen jälkeen sähköpostiviesti osoitteeseen study.languages@oulu.fi ja pyydä kielitodistus suoritettujen opintojakson perusteella.  Koosta viestiisi kurssit, jotka haluat todistukseesi.  Liitä mukaan opintorekisteriote, jossa em. kurssisuoritukset ovat.  Todistus toimitetaan sähköisesti, ja se on ilmainen. Mikäli haluat paperisen todistuksen, pyydäthän sitä erikseen viestissä. Paperisen todistuksen hinta on 20 euroa. 

Toimitusaika on keskimäärin 2 viikkoa. 

Muut kielitestit ja -todistukset

Kansainvälisesti tunnettuja kielitestejä, kuten IELTS tai TOEFL, ei Oulun yliopistossa ole mahdollista suorittaa.

Oulun yliopisto ei myöskään enää toimi kansallisen tason Yleisten kielitutkintojen (YKI) testipaikkana. Opetushallituksen YKI-testi-sivustolta löydät tietoa tutkinnon paikoista, ajoista ja maksuista.

Sen sijaan Oulun yliopistossa voi suorittaa suomen kielestä Valtionhallinnon kielitutkinnon (VKT), mutta siihenkin ilmoittaudutaan Opetushallitukseen, joka antaa myös todistuksen. VKT-testejä järjestetään tarvittaessa kerran kuukaudessa. Ota yhteyttä tutkinnon vastaanottajaan (jukka.karajaoja(ät-merkki)oulu.fi) ja tiedustele seuraavaa testipäivää. Tutkinto maksetaan etukäteen Opetushallitukseen. Tilinumeron ja muut ohjeet löydät Opetushallituksen VKT-testi-sivustolta. Tuloksen saat postissa reilun viikon kuluttua.

Yliopiston suomenkielisiin koulutusohjelmiin on tietyt kielitaitovaatimukset. Yleistäen voi sanoa, että vaatimustaso on B2, joka on YKI-testissä taso 4 ja VKT-testissä taso hyvä.