Raittijärvi – Kaijukan kylä -valokuvanäyttely 2.-28.2.2026
Tapahtuman tiedot
Aika
Ma 02.02.2026 - La 28.02.2026
Paikka
Oulun Yliopiston vaihtuvien näyttelyiden tila Virransilta, Erkki Koiso-Kanttilan katu, 90570 Oulu
Sijainti
Valokuvaaja Jyrki Kallio-Koski kertoo näyttelystä:
"Näyttelyn kuvat kertovat Raittijärven saamelaiskylän elämästä yli 40 vuoden ajalta. Jo koululaisena kiinnostuin luonnossa kulkemisesta ja sen taltioimisesta valokuvaamalla Kemijoen suiston lintujen kevät- ja syysmuuttoa. 1960-luvun lopulla alkaneet kalastus- ja vaellusreissut Lappiin herättivät kiinnostuksen myös ihmisen ja luonnon välisen vuoropuhelun taltioimiseen. Samalla valokuvaaminen muuttui entistä tavoitteellisemmaksi.
Tietoni saamelaisten elämästä perustui kirjojen ja elokuvien välittämiin mielikuviin, jotka houkuttelivat samoilemaan Lappiin. Retkeilin Enontekiön Pöyrisjärven ja Haltin maisemissa muutamia vuosia ennen kuin opin tuntemaan paikallisia ihmisiä ja sain luvan lähestyä heitä kameran linssin läpi.
Raittijärven poromiehiä tapaisin ensimmäisen kerran keväisellä hiihtovaelluksella Pihtsusjärvellä toukokuussa 1975 ja vuotta myöhemmin otin ensimmäiset kuvani kaijukkalaisista. Nyt kuvia Yliperän ihmisistä ja luonnosta on arkistossani useita tuhansia.
Raittijärven saamelaiskylän elämäntyyli ja maailmankuva houkuttelivat dokumentoimaan kylän arkea ja poronhoitoyhteisön elämäntavan siirtymistä sukupolvelta toiselle. Nykyisin kylässä on kasvamassa viides sukupolvi kylän perustaneen Aslak Juuson, Kaijukan, jälkeläisiä.
Näyttelystä keskustelimme kyläläisten kanssa ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa ja kyläyhteisö antoi ajatukselle varauksettoman tukensa. Raittijärven kylän historiasta ja elämästä olen julkaissut myös kirjan, Raittijärvi – Kaijukan kylä.
Yksi Raittijärven kylän erikoisuuksista on sen sijainti. Kylä sijaitsee Enontekiön kunnan pohjoisimmassa osassa, Yliperällä, Käsivarren erämaan sisällä. Kylään johtaa noin 40 kilometrin pituinen polkutie, jota pitkin nykyisin kuljetaan talvella moottorikelkalla ja kesäaikaan mönkijällä. Aiemmin kylään pääsi vain hiihtäen tai kävellen. Raittijärveläisten elämän perustana on poro ja poronhoito. Kylässä on kymmenkunta taloa, joissa asutaan poronhoidon vuotuiskierron mukaan. Kylä ei kuitenkaan ole koskaan autio, vaan aina jossakin talossa ollaan paikalla.
Näyttely on kunnianosoitus kylän ihmisiä ja tätä elämäntapaa kohtaan."
Tämä näyttely on osa Oulun ylipiston 2026 kulttuuriohjelman ja Campus as a Stage -kokonaisuuden vaihtuvia näyttelyitä.