Alumnitarinoita: Tämän Oulun yliopiston alumnit ovat oppineet menestyksestä ja pelon voittamisesta

Jenni Ahokas
Smuuti Skin -brändin luoja ja Beautyko Import Oy:n toimitusjohtaja
Korealaiseen kosmetiikkaan liiketoiminnassaan erikoistunut Jenni Ahokas loi parissa vuodessa miljoonien liikevaihdon erittäin kilpaillulla kosmetiikan alalla. Ahokas on kosmetiikan maahantuontiyritysten Beautyko Import Oy:n toimitusjohtaja ja ideanikkari, jonka luoma Smuuti Skin -ihonhoitosarja on jo noussut päivittäistavarakaupoista ja sosiaalisesta mediasta eräänlaiseksi ilmiöksi.
Jenni on opiskellut Oulun yliopistossa taloustiedettä. Menestymisestä Ahokas on oppinut seuraavaa:
”Kaikki lähtee myynnistä. Olen esimerkiksi itse myynyt Smuutia Prismojen hyllyille jo ennen kuin koko brändiä edes oli olemassa tai tuotteita valmiina! Ensimmäiseksi rekrytoin töihin myyjän.”
Pelkojen voittaminen liittyy siihen, että uskoo omaan tekemiseensä ja tuotteeseensa ja uskaltaa puhua niiden puolesta. Ahokkaan viesti on, että ei pidä odottaa löytämistä – vaan mennä tykö.
”Suomessa ei tunnetusti panosteta myyntiin ja markkinointiin vaan hinkataan tuotteita. Hyvälläkään tuotteella ei ole mitään merkitystä, jos kauppa ei käy.”
Jukka Aalho
puhuja, kirjoittaja ja markkinoinnin asiantuntija
Jukka Aalho on työskennellyt monien tunnettujen ja menestyneiden brändien parissa, muun muassa terveysteknologiayritys Nucun markkinointiasiantuntijana. Hän on ollut mukana luomassa useita kansainvälisiä Health tech -menestystarinoita, muun muassa Polarilla ja Ourassa. Tällä hetkellä Aalho työskentelee Vire Healthin markkinointipäällikkönä ja auttaa konsulttina erityisesti kansainvälistyviä startupeja.
Aalho opiskeli englantilaista filologiaa (nyk. englannin kieli), markkinointia ja suomen kieltä.
Menestykseen Aalho kannustaa suhtautumaan itseään tutkiskellen.
”Menestyksen kanssa kannattaa olla varovainen. Kun tavoittelet menestystä, kysy itseltäsi nämä kaksi asiaa: Nautinko tämän asian tekemisestä nyt? Ja miltä elämäni näyttää, jos menestyn tässä täydellisesti? Jos nauttii tekemisestä nyt, menestys on toisarvoista. Jos elämä ei näytä houkuttelevalta täydellisen menestyksen jälkeen, silloinkin menestys on toisarvoista.”
Pelkojen voittamiseen on konkreettinen keino: kokeile.
”Tärkeintä on tehdä, kokeilla ja luoda. Menestystä ei voi hallita mutta sille voi antaa mahdollisuuden.”
Anu Soikkeli
TkT, FT, arkkitehti ja arkkitehtuurin professori
Anu Soikkeli kertoo olevansa unelmatyössään. Professuurin alana on arktinen arkkitehtuuri ja ympäristöön sopeutuminen, opetustyössä esimerkiksi arkkitehtuurin historia ja korjaussuunnittelu. Soikkelilla on yli 20 vuoden kokemus tutkimuksesta ja tutkimushankkeiden johtamisesta. Hänet valittiin Fulbright Arctic Initiative III -ohjelman tutkijaksi vuoksiksi 2021-2022, mikä tarjosi mahdollisuuden tarkastella kansanvälisessä tutkijaverkostossa rakennetun ympäristön merkitystä hyvinvoinnin vahvistajana ja yhteisöjen identiteettiä tukevana tekijänä arktisella alueella.
Menestyksestä Soikkeli on oppinut seuraavaa:
”Entinen esimieheni antoi minulle arvokkaan neuvon: astu rohkeasti mukavuusalueesi ulkopuolelle, sillä parhaat oivallukset syntyvät siellä, missä maaperä tuntuu vieraalta ja epävarmalta. Olen oppinut, että uteliaisuus ja halu oppia kantavat eteenpäin, vaikka polku olisi joskus kuoppainen. Menestys tarkoittaa konkreettisesti mahdollisuutta tehdä työtä, josta nautin.”
Pelkoihin, epävarmuuteen tai empimisen hetkiin Soikkelin opit tuovat uuden, yhteisöllisen kulman – menestys ei synny yksin.
”Parhaat saavutukset syntyvät, kun ympärille kokoaa erilaisia näkökulmia edustavan tiimin – yhdessä tekeminen rikastuttaa matkaa enemmän kuin yksin kulkeminen koskaan voisi. Nuorten opiskelijoiden kohtaaminen muistuttaa siitä, että tulevaisuus rakentuu rohkeudesta, uteliaisuudesta ja yhteisestä kasvusta.”
Ahnaf Ahmad
insinööri Nokia
Ahnaf Ahmad työskentelee huipputehtävässä vanhempana insinöörinä Nokialla. Työ langattomien teknologioiden ja kommunikaation parissa kuulostaa menestykseltä, mutta Ahmad kytkee menestyksen ennen muuta hyvään elämään, josta työura on yksi osa.
"Minulle menestys tarkoittaa tasapainoa, jonka turvin voit kasvaa urallasi ja elää täyttä, onnellista elämää. Varttuessani näin vanhempieni menestyvän urallaan ja silti varaavan aikaa perheelle, levolle ja toisilleen. Tuo esimerkki tuntui oikealta. Jo urani alussa asetin tavoitteen, että tekisin kovasti töitä, ottaisin vastaan haasteita ja kasvaisin, mutta en unohtaisi muuta elämää. Ura ja hyvinvointi eivät saa olla ristiriidassa.”
Karikoita, epävarmuutta, oppimista. Ahmad on oppinut myös asettamaan itselleen ja ajankäytölleen rajoja.
”Olen työskennellyt myös ympäristöissä, joissa työn ja vapaa-ajan tasapaino puuttuu, ja vaikka opin paljon, en tuntenut sitä sisäistä kipinää, onnea, joka ruokkii todellista kasvua. Se sai minut ymmärtämään, että minulla täytyy olla tilaa elää täyttä elämää myös työn ulkopuolella.”
Suomea Ahmad pitää hyvänä paikkana menestyä, sillä Suomessa hyvinvointi kuuluu moniin työkulttuureihin.
”Olen oppinut arvostamaan syvästi suomalaista kulttuuria. Täällä kunnioitetaan työn ulkopuolista aikaa, lepoa, perhettä ja elämää kohtaan. Työtä ei tehdä suorituskyvyn kustannuksella, vaan ihmisillä on mahdollisuus tehdä työtä hyvällä energialla”, Ahmad sanoo.
Loppujen lopuksi menestys on yksinkertaista: sitä, että voin katsoa taaksepäin ja tuntea ylpeyttä paitsi siitä, mitä saavutin urallani, myös siitä, miten olin läsnä läheisilleni.”
Mirja Vehkaperä
poliitikko, päätöksentekijä, ex-kansanedustaja
Pitää olla unelma, tavoite ja intohimoa, joita kohti kulkea. Niin menestyksestä ajattelee pitkän linjan oululainen kunnallispoliitikko ja päätöksentekijä, ex-kansanedustaja Mirja Vehkaperä. Menestys edellyttää työtä ja – yhteistyötä.
”Pitää jaksaa tehdä töitä, ponnistella eteenpäin, hakea luottamusta ja olla yhteistyökykyinen. Epäonnistumiset ja vastoinkäymiset olen voittanut, kun olen hyväksynyt tapahtuneet asiat nopeasti, pyrkinyt olemaan ratkaisukeskeinen ja pitänyt päämäärän kirkkaasti esillä.”
Vehkaperä valmistui Oulun yliopistosta unelma-ammattiinsa luokanopettajaksi. Opiskelupaikka ei auennut ensimmäisellä yrittämällä.
”Tein vuoden töitä tavoitteen saavuttamiseksi: opiskelin avoimessa yliopistossa, tein opettajan sijaisuuksia ja valmistauduin pääsykokeisiin huolella.”
Viimeisimmät vuodet ammattipoliitikkona ovat opettaneet paljon myös pettymyksistä.
”Olen ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta ammattipoliitikkona. Olen saanut luottamusta äänestäjiltä tehtäviin, mutta myös jäänyt valitsematta. Menestyminen politiikassa tulee yhteisen onnistumisen kautta. Pitkäjänteisellä sitoutumisella.”
Oletko jo osa alumniverkostoamme? Katso täältä lisää verkostosta ja tapahtumista!