Kaksi uutta Team Finland Knowledge -hanketta vahvistaa yliopiston kansainvälistä koulutusyhteistyötä
Hankkeissa luodaan uusia kumppanuuksia, kehitetään opetussisältöjä ja tarjotaan opiskelijoille käytännönläheisiä kansainvälisiä oppimismahdollisuuksia Ukrainassa, Brasiliassa ja Suomessa.
Team Finland Knowledge -ohjelman tavoitteena on luoda ja vahvistaa suomalaisten korkeakoulujen yhteistyötä ohjelman kohdealueiden ja -maiden kanssa sekä löytää uudenlaisia yhteistyön muotoja. Rahoitetut hankkeet tukevat koulutuksen kehittämistä, osaamisen jakamista ja pitkäjänteisten kansainvälisten verkostojen rakentamista.
BIOSAR: osaamista Ukrainan maatalousympäristöjen kestävään ennallistamiseen
Oulun yliopiston koordinoima Biological and Social Interactions in Agroecology and Restoration (BIOSAR) toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja yhdeksän ukrainalaisen yliopiston kanssa. Hanke vastaa sodan aiheuttamiin laboratorio- ja kenttäopetuksen häiriöihin kehittämällä osaamista, jota tarvitaan Ukrainan maatalousmaisemien kestävään ennallistamiseen.
Hankkeessa laaditaan monitieteinen opetuskokonaisuus, joka käsittelee muun muassa ekologista mallinnusta, peltometsäviljelyä, maatalousluonnon monimuotoisuutta, monipuolisia viljelyjärjestelmiä, mikrobiekologiaa, symbiooseja ja kestävyyden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Kurssit järjestetään hybridimuotoisesti talvi-, kevät- ja syyslukukaudella 2027. Ukrainalaisille ja suomalaisille opiskelijoille tarjotaan lisäksi laboratorio- ja kenttäopetusta Oulun yliopistossa.
Kahdeksan ukrainalaista maisteri- ja väitöskirjaopiskelijaa osallistuu kahden kuukauden liikkuvuusjaksolle Oulussa, jossa he suorittavat opintoja ja edistävät opinnäytetöihinsä liittyvää työskentelyä. Kumppaniyliopistojen opetusta tuetaan myös maaperäsensoreilla ja peruslaitteistolla, ja noin 95 tallennettua opetuskertaa tuo materiaalit laajemman yleisön saataville.
Tutkija Pavlo Ardanov Ekologian ja genetiikan tutkimusyksiköstä kertoo, että lokakuussa 2026 avattava verkkosivusto kokoaa hankkeen koulutusmahdollisuudet, uutiset, toiminnan ja materiaalit yhteen. Verkko-opetuksen, käytännön harjoittelun, opiskelijaliikkuvuuden ja korkeakoulujen valmiuksien vahvistamisen avulla BIOSAR rakentaa pysyvää suomalais-ukrainalaista koulutusverkostoa ja luo pohjaa tulevalle ukrainalaiselle agroekologian tutkijakoululle.
COURSE-6G: satelliitti- ja ilmatietoliikenne osaksi 6G-koulutusta
COoperative UniveRsity Education on Satellite and non-tErrestrial 6G: from Arctic resilience to equatorial connectivity (COURSE-6G) on Suomen ja Brasilian välinen koulutushanke, joka keskittyy satelliittiviestintään ja muihin ei-maanpäällisiin verkkoihin. Näihin kuuluvat myös ilmatietoliikenneratkaisut, joista on muodostumassa keskeinen osa tulevia 6G-järjestelmiä.
Teollisuuden tarve ei-maanpäällisten verkkojen osaajille kasvaa, mutta aiheita ei vielä opeteta järjestelmällisesti kummankaan maan tutkinto-ohjelmissa. Brasiliassa teknologiaa tarvitaan laajan ja epätasaisesti asutun maan yhteyksien parantamiseen. Suomessa se tukee harvaan asuttujen alueiden sekä häiriö- ja poikkeustilanteiden toimintavarmoja ja turvallisia viestintäyhteyksiä.
Hanketta koordinoi Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen tutkimuskeskus CWC. Brasilialaisia kumppaneita ovat Santa Catarinan liittovaltion instituutti (IFSC) ja SENAI/SC University Center (UniSENAI), ja soveltavaa näkökulmaa tuo SENAI Innovation Institute. Yhteistyössä kehitetään ei-maanpäällisiin verkkoihin keskittyviä opetusmoduuleja, jotka liitetään olemassa oleviin koulutusohjelmiin kandidaattitasolta tohtorikoulutukseen.
Apulaisprofessori Konstantin Mikhaylov Verkot, järjestelmät ja vertikaaliset ekosysteemit -tutkimusyksiköstä kertoo, että keskeinen osa opetusta on käytännön työskentely 6G Test Network (6GTN) -ympäristössä. Opiskelijat analysoivat simuloituja satelliittiyhteyksiä ja ratkaisevat käytännön haasteita esimerkiksi hackathon-tyyppisissä projekteissa. Suomalaisten ja brasilialaisten opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuus tukee opinnäytetöitä, tutkimusta, yhteisopetusta ja ohjausta. Yhteistyöhön tuodaan myös ympäristötekniikan sekä liiketoiminta- ja innovaatiotutkimuksen näkökulmia, ja hanke huipentuu Suomen ja Brasilian korkeakouluja, yrityksiä ja muita sidosryhmiä kokoavaan avoimeen työpajaan.
Lisätietoa rahoitetuista Team Finland Knowledge -hankkeista on saatavilla Opetushallituksen verkkosivuilla.