Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita

Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.

Arktinen alue on kasvavan kansainvälisen kiinnostuksen kohteena ja aluetta koskevaa eri maiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä tarvitaan nyt entistäkin enemmän. Erityisesti ilmastonmuutos ja geopoliittiset jännitteet aiheuttavat haasteita Arktiselle alueelle ja sen asukkaille. Arktisella alueella on kuitenkin myös paljon mahdollisuuksia, ja tarvetta alueelle sopiville teknologioille ja palveluille.

Arctic Security Forum -tapahtuman tavoitteena on jakaa tietoa, keskustella ja vauhdittaa kokonaisturvallisuuden, liikenteen ja pohjoisen varautumisen yhteistyötä.

”Kokonaisturvallisuuden teema on yksi uusi alue, jossa yliopistojen merkitys kasvaa nopeasti. Tarvitsemme entistä tiiviimpää yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa löytääksemme ne innovatiivisimmat ideat, joita yhteiskunta kipeästi tarvitsee”, toteaa tapahtuman avaava Oulun yliopiston tutkimusvararehtori Matti Latva-aho.

Näkökulmia Arktiselta neuvostolta ja Natolta

Tapahtumaan osallistuu Arktisen neuvoston edustajia, mukaan lukien Suomen Arktinen suurlähettiläs Kalle Kankaanpää.

Keynote-puheenvuorot tapahtumassa pitävät Naton parlamentaarisen yleiskokouksen demokratia- ja turvallisuusvaliokunnan sekä resilienssi- ja siviiliturvallisuusalan alavaliokunnan puheenjohtaja Nathan Robinson Grison (etäyhteydellä) ja turvallisuustutkimuksen ja geopolitiikan professori Gunhild Hoogensen Gjørv UiT The Arctic University of Norway -yliopistosta.

”Arktinen alue elää ja hengittää muun maailman tahdissa. Globaalit ilmiöt vaikuttavat arktisella alueella, ja arktisen alueen muutokset vaikuttavat muuhun maailmaan. Monenkeskinen yhteistyö on siksi avainasemassa”, Kankaanpää sanoo.

Oulun yliopisto isännöi Arctic Security Forum -tapahtumaa osana Arctic Six -allianssia, ja tapahtuman järjestävät yhdessä kaikki Arctic Six -yliopistot eli Oulun, Lapin ja Uumajan yliopistot, Luulajan teknillinen yliopisto sekä UiT Arctic University of Norway -yliopisto (Tromssa) ja Nord yliopisto Bodøssa.

Lisätietoa ohjelmasta Arctic Security Forum -tapahtumasivulla.

Luotu 8.6.2026 | Muokattu 8.6.2026