Keliakiatutkija Keijo Viiri etsii uusia lääkeaineita syventymällä solujen perusbiologiaan
Molekyylilääketieteen apulaisprofessori Keijo Viiri on henkeen ja vereen perustutkija. Häntä kiehtovat solujen sisäiset perusilmiöt, erityisesti geenien säätely. Lähes jokaisessa sairaudessa vika piilee geenien virheellisessä toiminnassa, minkä vuoksi yksi läpimurto perustutkimuksessa voi olla askel kohti uusia hoitoja useisiin sairauksiin.
”Usein jonkin biologisen ilmiön ratkaisulla on iso rooli lähes kaikissa sairauksissa. Siksi minusta on mielenkiintoista tutkia perusmekanismeja tietyn sairauden sijaan”, Viiri kertoo.
Hänen tutkimusalansa molekyylilääketiede selvittää, mitä solujen sisällä tapahtuu sairauden aikana ja miten taudit kehittyvät geenien ja yksittäisten proteiinien tasolla. Kun ymmärretään tarkasti, mihin kohtaan solussa pitää vaikuttaa, voidaan kehittää täsmällisempiä lääkkeitä ja yksilöllisiä hoitoja.
Tulehdus sekoittaa keliaakikon suoliston normaalia geenisäätelyä
Viiri on tutkijanurallaan perehtynyt etenkin keliakian syntymekanismien tutkimiseen. Keliakialle altistava kudostyyppi löytyy jopa kolmasosalta suomalaisia ja sairaus puhkeaa reilulle kahdelle prosentille väestöstämme.
Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa gluteeni saa elimistön hyökkäämään omaa suolikudostaan vastaan ja aiheuttaa tulehduksen. Pitkittynyt tulehdus vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa, jolloin ravintoaineet eivät enää imeydy elimistöön normaalisti.
Mutta miksi tulehdus aiheuttaa niin vakavia vaurioita keliaakikon elimistössä?
”Tulehduksen aikana tapahtuu jotain poikkeuksellista: tuhannet geenit sammuvat ja toiset tuhannet aktivoituvat yhtäkkiä. Mutta se, mikä tämän reaktion laukaisee molekyylitasolla, on ollut vielä mysteeri”, Viiri sanoo.
Nyt Viirin tutkimusryhmä on pääsemässä arvoituksen jäljille. Tutkijoiden alustavat tulokset osoittavat, että tulehdus sekoittaa suolen solujen aineenvaihdunnan. Kun aineenvaihduntatuotteiden tasapaino järkkyy, solun tapa lukea omia geenejään häiriintyy. Solut menettävät erikoistumisasteensa ja suoliston suojaava pinta pettää.
Ratkaisuksi Viirin ryhmä on seulonut lääkemolekyylejä ja kehittänyt kokeellisen lääkeaineen, joka saattaa suojata keliaakikon elimistöä gluteenin haitoilta.
”Olen innoissani siitä, että olemme kohta ratkaisemassa, mitä suolen pinnan soluissa tapahtuu tulehduksen aikana. Kun tähän päästään käsiksi, voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti kokonaan ehkäistä keliakian aiheuttamat vauriot suolistossa”, Viiri sanoo.
Syväsukellus solujen sisään
Viiri toimii apulaisprofessorina Oulun yliopiston Health Dimensions -tutkimusohjelmassa, jossa tutkitaan ihmisen terveyttä ja sairauksien syntyä kokonaisvaltaisesti yhteiskunnalliselta tasolta aina solun sisäisiin rakenteisiin. Viirin tutkimus edustaa ohjelmassa solu- ja molekyylitason ulottuvuutta.
Perusteellinen paneutuminen solun sisäisten rakenteiden tutkimiseen johdatti Viirin aikanaan myös keliakiaan liitoksissa olevan autoimmuunisairauden, tyypin 1 diabeteksen, jäljille. Tutkijat selvittivät alun perin suolen solujen geenien ilmentymistä. Samalla he löysivät uuden mekanismin, joka häiritsee haimassa insuliinia tuottavien solujen tasapainoa.
Nyt he tutkivat, miten insuliinia hajottavan stressitilan voisi ehkäistä ja kehittää tulevaisuuden diabeteslääke.
”Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kun mennään oikein syvälle solun perusbiologiaan, voidaan löytää yksi tärkeä pieni proteiini, johon vaikuttamalla voidaan lääkitä sairautta”, Viiri kertoo.
Suolisto on taudinaiheuttajien portti elimistöön
Viiri kuvaa suolistoa suurimmaksi ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa olevaksi elimeksi, jonka kautta erilaiset taudinaiheuttajat pääsevät tunkeutumaan elimistöömme.
Yksi näistä on enterovirus, jolla on viime vuosina havaittu olevan yhteys sekä keliakian että diabeteksen puhkeamiseen. Nyt tutkitaan, voivatko paha enterovirustulehdus ja samaan aikaan nautitut viljatuotteet vaikuttaa keliakian puhkeamiseen. Tutkijoita kiinnostaa myös, laukaiseeko haimaan suoliston kautta päätynyt enterovirus mahdollisesti myös diabeteksen.
”Olemme juuri julkaisemassa tutkimusta, joka pystyy ehkä selittämään sitä, miten enterovirukset suolistossa altistavat keliakialle”, Viiri kertoo.
Innokkaalla tutkijalla on mielessään jo seuraava tutkimusaihe, vanhenemisen ja suoliston kunnon yhteys. Ikääntyessä elimistön taustatulehdus kasvaa ja jos vanhenevan ihmisen suolisto on haurastunut, pääsevät pöpöt hyökkäämään elimistöön.
”Haluan ymmärtää, mikä mekanismi suolistossa menee epäkuntoon ikääntyessä ja miten elintavat siihen vaikuttavat. Tulevaisuuden haaveenani on tutkia näin myös ikääntymistä ja selvittää, miten vanhenevan suoliston kuntoa voisi tukea.”
Kuka?
Keijo Viiri
- Molekyylilääketieteen apulaisprofessori Oulun yliopiston Health Dimensions -tutkimusohjelmassa.
- Työskennellyt aiemmin Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskuksessa sekä postdoc-tutkijana University College Londonissa Isossa-Britanniassa (tutkimusaiheena oli geeniensäätelyn perusmekanismit).
- Väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 2009 Tampereen yliopiston keliakian tutkimusryhmästä. Väitöskirja keskittyi suolen biologian perustutkimukseen.
- Valmistunut biologian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2002. Opiskellut myös biokemiaa ja suorittanut opettajan pedagogiset opinnot.
- Kirjoittanut ylioppilaaksi Tornion lukiosta.