Kenelle Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto 2022?

Pentti Kaiteran rahasto etsii vuoden 2022 tunnustuspalkinnon saajaksi erityisesti meritoituneita kulttuurin ja taiteen toimijoita, jotka ovat toimineet kulttuurin lähettiläinä, edistäneet laajasti taide-elämää pohjoisessa Suomessa tai kehittäneet kulttuurin saavutettavuutta. Ehdota, kuka ansaitsee palkinnon tänä vuonna.

Oulun yliopiston alaisuudessa toimiva Pentti Kaiteran rahasto jakaa joka toinen vuosi 20 000 euron suuruisen tunnustuspalkinnon yksilölle tai yhteisölle, joka työllään edistää Pohjois-Suomen taloudellista ja henkistä hyvinvointia.

"Vuonna 2020 alkanut koronapandemia on monen muun asian lisäksi myös korostanut kulttuurin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Siksi haluamme kohdistaa tämän vuoden tunnustuspalkinnon kulttuurin ja taiteen kentälle," Pentti Kaiteran rahaston hallituksen puheenjohtaja Katri Ervamaa sanoo.

Palkinnonsaajaa voi ehdottaa verkossa osoitteessa penttikaitera.fi olevalla lomakkeella 30.6.2022 mennessä. Kuvaile ehdokkaan ansioita mahdollisimman yksityiskohtaisesti, ja perustele millä tavoin ehdokas on edistänyt taidetta tai kulttuuria pohjoisessa Suomessa. Älä ehdota itseäsi tai organisaatiota, jossa olet töissä tai johon olet virallisesti sitoutunut. Haku on auki ajalla 1.-30.6.2022. Mahdollisia lisätietoja ehdokkaista hankimme heinä-elokuussa julkisista lähteistä.

Palkinnonsaajasta päätetään syksyllä 2022. Palkinnonsaaja julkistetaan verkossa osoitteessa Penttikaitera.fi.

Tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 1988 alkaen. Se on myönnetty muun muassa opetusneuvos Kerttu Saalastille, taiteilija Anu Pentikille, professori Matti Latva-aholle ja Polar Bear Pitching ry:lle. Viimeksi tunnustuspalkinto myönnettiin vuonna 2020 Anna-Kaisa Salmen johtamalle Domestication in Action -hankkeelle.

Oulun yliopiston alaisuudessa toimiva rahasto perustettiin vuonna 1988 kunnioittamaan yliopiston ensimmäisen rehtorin Pentti Kaiteran (1905–1985) muistoa. Kaitera näki aikanaan, että Pohjois-Suomen taloudellinen kasvu toisi mukanaan hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen.

Lisätietoja: rahasto@penttikaitera.fi

Viimeksi päivitetty: 1.6.2022