Kiinteistöstrategiatyön tiedonkeruuvaihe päätökseen

Helmikuussa käynnistynyt Oulun yliopiston kiinteistöstrategiatyön tiedonkeruuvaihe on saatu päätökseen. Työskentelyn eri vaiheisiin on osallistunut ja kyselyyn vastannut yhteensä yli 1500 henkilöä eri puolilta yliopistoa.

Kiinteistöstrategiatyöhön liittyviä ryhmähaastatteluja ja työpajoja järjestettiin tiedekunnista, palveluyksiköistä ja ylioppilaskunnasta kootuille ryhmille. Jokainen ryhmä vielä käsitteli ja täydensi tilojen käyttöön liittyviä tarpeitaan taustayhteisöjensä kanssa. Lisäksi järjestettiin neljä teemakohtaista synergiatyöpajaa. Työpajat ja haastattelut keräsivät yhteensä noin 200 osallistujaa. Kiinteistöstrategiatyön työryhmäläiset toimivat linkkeinä ja yhteyshenkilöinä kevätkauden tilaisuuksissa ja toimenpiteissä.

Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksilla toteutettiin työpajatyöskentelyn lisäksi infrakierroksia, joissa kartoitettiin erikoistilojen ja vaativan infran tilatarpeita. Ylioppilaskunta järjesti kaikille opiskelijoille avoimen edunvalvontajaoston kokouksen, jossa esiteltiin prosessia ja kerättiin opiskelijoiden näkemyksiä erityisesti järjestöjen näkökulmasta. Yliopiston tiedekunnilta ja yksiköiltä kysyttiin myös lähi- ja etätyön arvioiduista määristä sekä työpistetarpeista työpistemitoituskyselyn kautta. Tiedonkeruuvaiheessa yhteistyökumppanina toimi ARCO Architecture Company, jolla on kokemusta kampussuunnittelusta myös muissa Suomen korkeakouluissa.

Kiinteistöstrategiatyön osana järjestettiin myös kolme koko yliopistoyhteisölle avointa katsausta kiinteistöstrategian työstämisen keskeisiin kysymyksiin. Katsauksissa kuultiin asiantuntijoiden esitykset akateemisen yhteisön tilankäytöstä, kiinteistöstrategiatyön tiedonkeruun aineistosta ja alustavasta analyysistä sekä Oulun yliopiston opiskelijamääräennusteesta vuoteen 2050 saakka.

Kyselyllä kartoitettiin nykyisiä ja tulevia tilatarpeita

Osana kiinteistöstrategiatyön tiedonkeruuvaihetta yliopistoyhteisön jäsenille toteutettiin kaikille avoin anonyymi kysely tilatarpeista ja tilojen käytöstä nyt ja tulevaisuudessa. Tilatarvekyselyyn saatiin kaikkiaan 1553 vastausta. Vastaajista 568 oli opiskelijaa ja 985 henkilökuntaa. Eniten kehittämistä kaivattiin tilojen riittävyyteen, sisäilmaan sekä tilojen toiminnallisuuteen ja varaamiseen. Opiskelijoiden vastauksissa korostui myös keskittymisen mahdollistavien opiskelu- ja työtilojen tarve.

Kyselyn vastauksia analysoidaan tarkemmin osana tiedonkeruuvaiheen materiaalien analyysia. Kiinteistöstrategiatyön tilatarveselvitykseen liittyneen kyselyn tuloksista saadaan samalla myös hyvää tietoa yliopiston tila- ja turvallisuuspalvelujen kehittämiseksi.

Oulun yliopistolle koostetaan parhaillaan kiinteistöstrategiaa, joka huomioi toimintaympäristön muutokset, demografiakehityksen ja taloudellisen tilanteen kokonaisuutena. Työssä pyritään toimintakeskeiseen tilankäytön malliin, joka tavoittelee synergiaa ja yhteistyötä yli yksikkörajojen. Kiinteistöstrategian tulee tukea yliopiston vetovoimaa Oulun yliopiston tulevaisuuden varmistamiseksi myös tulevina vuosikymmeninä.

Viimeksi päivitetty: 28.5.2025