Kurssikirjojen kirjoittaja ja tiedekirjailija – tiesitkö, että olet oikeutettu lainauskorvaukseen?

Kaikki tekijät, jotka ovat kirjoittaneet tekstiä teokseen, jota lainataan kirjastoista, ovat oikeutettuja lainauskorvaukseen. 1.11.2021 mennessä kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanastoon rekisteröityneet ja teostietonsa täydentäneet asiakkaat ehtivät mukaan joulukuun tilitykseen, jossa tilitetään ensimmäistä kertaa lainauskorvauksia vuodelta 2020. Seuraavan kerran lainauskorvauksia maksetaan kesäkuussa 2022.

Korkeakoulukirjastoissa tapahtuva lainaaminen tuli vuoden 2017 alusta lainauskorvauksen piiriin. Lainauskorvaus on teosten maksuttomasta kirjastolainaamisesta tekijälle maksettava tekijänoikeuskorvaus. Korvaus maksetaan valtion budjetista, ja Sanasto jakaa korvaukset kirjojen kirjoittajille ja kääntäjille.

Miksi rekisteröityä Sanastoon juuri nyt?

  • Sanaston kautta saat automaattisesti korvaukset teostesi kirjastolainaamisesta.
  • Lainauskorvausta maksetaan takautuvasti kolmelta vuodelta – vuonna 2020 lainauskorvauksen määrä oli 26 senttiä per laina.
  • Lainauskorvausta tilitetään kahdesti vuodessa – joulukuussa ja kesäkuussa.
  • Sanaston asiakkuus on maksuton.

Liity asiakkaaksi näin:

  • Liity Sanaston asiakkaaksi kirjautumalla verkkopankkitunnuksillasi
    oma.sanasto.fi-palveluun.
  • Lisää palveluun teosluettelosi. Muista lisätä kaikki eri painokset ISBN-numeroineen.
  • Pidä yhteystietosi ja teosluettelosi ajan tasalla. Sanasto tilittää korvaukset sinulle tilitysaikataulunsa mukaisesti.
  • Lue lisää: http://www.sanasto.fi/.

Onko sinulla kysymyksiä? Voit olla yhteydessä Sanaston asiakaspalveluun sähköpostitse: info@sanasto.fi.

Viimeksi päivitetty: 23.9.2021